VALTUUSTOALOITE KUNTIEN
YHTEISEN YLEISKAAVAN LAATIMISEKSI
1.12.1999
Tampereen kaupunkiseutu on ollut 90-luvulla yksi maamme kasvukeskuksista.
Se on luonut paineita uusien alueiden kaavoittamiseen niin työpaikkoja,
liiketoimintaa kuin asuntoja varten. Se on lisännyt myös tarvetta
kehittää raja-alueiden kaavoitusta yhteistyössä.
Vuoreksen alue Tampereen ja Lempäälän rajalla on tästä
näyttävin esimerkki. Samaan aikaan on kuitenkin virkamieskäsittelyssä
muitakin yhteistyöhankkeita mm. Ylöjärven ja Kangasalan
suuntaan. Tampereen naapurikunnat ovat viime aikoina myös lisänneet
omatoimisesti pientaloalueiden kaavoitusta Tampereen rajan tuntumassa.
Myös uusia hypermarketteja suunnitellaan mm. Nokialla Tampereen
rajan pintaan.
Kaikki nämä tekijät puhuvat sen
puolesta, että Tampereen seudulle tulisi pikaisesti ryhtyä
laatimaan yhteistä yleiskaavaa, jossa sovitettaisiin Tampereen
ja sen naapurikuntien raja-alueiden maankäyttö kunkin kunnan
tarpeisiin. Yleiskaavassa tulisi suunnitella niin asuntorakentamisen
kuin työpaikka- ja kaupparakentamisen suuntaviivat lähivuosiksi.
Näin voitaisiin päästä nykyistä kokonaisvaltaisempaan
suunnitteluun. Yleiskaavassa olisi mahdollista ratkoa myös Tampereen
seutua juuri nyt koskettava omakotitonttien kysynnän ja tarjonnan
pullonkaula. Vuoden 2000 alussa voimaan tuleva uusi rakennuslaki mahdollistaa
kuntien yhteisen yleiskaavan tekemisen.
Esitän, että Tampereen kaupunginhallitus
selvittää mahdollisuudet Tampereen ja sen naapurikuntien raja-alueita
koskevan yleiskaavan laatimiseksi.
PAULI VÄLIMÄKI