In english

 

24.11.2004
APULAISKAUPUNGINJOHTAJAN VALINTA
Pauli Välimäki


Rouva puheenjohtaja, hyvät valtuutetut!

Vihreä valtuustoryhmä haastatteli maanantaina viittä apulaiskaupunginjohtajan viran hakijaa. Mielestämme hakijoiden joukosta erottuu selvä kolmen kärki - Seppo Prunnila, Päivi Sillanaukee ja Per Ashorn. He kaikki ovat varsin päteviä ja kukin omalla tavallaan myös sopivia tehtävään.

Koska virka täytetään tällä erää vain kahdeksi vuodeksi ja sinä aikana virkaan valittavan tärkein tehtävä on viedä läpi laaja sosiaali- ja terveystoimen hallinnonuudistus, asetimme tärkeimmäksi kriteeriksi virkaan valittavalta kykyä vuorovaikutteiseen muutosjohtamiseen. Tarvitsemme apulaiskaupunginjohtajan, joka osaa kuunnella ja keskustella sosiaali- ja terveystoimen kentän ja asiakkaiden kanssa, mutta myös meidän päättäjien kanssa - ja kykenee tekemään itsenäisiä, mutta eri intressit järkevästi huomioon ottavia ratkaisuja.

Mielestämme lääketieteen tohtori, ylilääkäri ja Tampereen yliopistollisen sairaalan lastenklinikan vastuualuejohtaja Per Ashorn täyttää erinomaisesti nämä kriteerit. Olemme oppineet tuntemaan Per Ashornin sivistyneenä, kuuntelevana ja keskustelevana johtajana, lääkärinä, tutkijana ja poliitikkona.

Ashornilla on nuoreksi mieheksi erittäin syvällinen koulutus ja kokemus terveydenhoidon alalta. Hän väitteli tohtoriksi 24-vuotiaana - mitä minä 35-vuotiaana maisterin paperit saaneena kadehtien ihailen -. Hänellä on pitkä lääkärin ja erikoislääkärin kokemus, samoin vaativa akateeminen ura opettajana, tutkijana, dosenttina ja Tampereen yliopiston lääketieteen laitoksen professorina. Mainittakoon myös hänen osallistumisensa aids-tutkimukseen ja aids-lääkkeen kehittämistyöhön.

Ashornilla on myös kansainvälistä kokemusta tutkijana ja terveysasiantuntijana Afrikassa. Hän on johtanut menestyksellisesti Taysin lastenklinikkaa, jossa on yli sata työntekijää. Ashorn tuntee myös Tampereen sosiaali- ja terveydenhuollon toimintoja monestakin näkökulmasta, lääkärin, lastenklinikan johtajan, kaupunginvaltuutetun ja sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenen - ja tietysti myös lapsiperheen isän - näkökulmista.

Lisäksi pidän plussana sitä, että Per Ashornin valinta laajentaisi kaupungin johtoryhmän kovin yksipuolista värikarttaa. En hyväksy ajatusta, että kaupungin johtoon pääsee vain demarien tai kokoomuksen jäsenkirjalla. Tehtävään on valittava pätevin, kokoomuslaisuus ei saa olla edellytys, eikä vihreys saa olla este valinnalle.

Tampere tarvitsee uudistavan, mutta myös keskustelevan ja demokraattisen sosiaali- ja terveystoimen johtajan.

Esitän, että apulaiskaupunginjohtajan määräaikaiseen virkaan valitaan lääketieteen tohtori, ylilääkäri Per Ashorn.

 
 
Viimeksi muokattu: February 18 2007 23:33:13.