In english

Usko tai älä

"Vastuuviikko alkaa, virikekirjan toimittaja Pauli Välimäki toivoo uusiopaperia ja ympäristöystävällistä saippuaa ekoseurakuntien käyttöön. -- Hän haaveilee, että ekoseurakunnasta tulisi valtakunnallinen ilmiö... Välimäki ehdottaa ympäristöryhmien perustamista seurakuntaan."

Kotimaa-lehti 11.3.1988
(Huom. Vuonna 2001 ensimmäiset seurakunnat saivat Kirkon ympäristödiplomin.)

--

"'Sanoista tekoihin' on maamme ensimmäinen ekologisen elämäntavan käsikirja, mihin on koottu kymmenittäin toimenpidemalleja siitä, miten yksittäinen ihminen voi lievittää luonnon saastumista."

Askel 3/1989

--

" - Vastuullisessa kuluttamisessa ei ensisijaisesti ole kysymys luopumisesta vaan valinnoista, joilla ympäristökuormitus saadaan huomattavasti pienemmäksi, kertoo Pauli Välimäki, yksi vastuullisen kulutuksen kampanjan johtohahmoista."

Hämeen Yhteistyö 20.3.1990

--

"Tällä hetkellä Pauli Välimäki on koti-isänä hoitamassa alle vuoden ikäistä Vilja Tuulia. Välimäen perheessä ekoteot liittyvät nyt Viljan elämään. - Maailmanhistorian merkittävimpiin tekijöihin ei liity meidän valintamme, mutta meille se on tärkeä. Vilja ei käytä muovivaippoja, vaan villahousuja ja puuvillavaippoja. Myös Viljan ravinto on ekologisesti viljeltyä."

Suomenmaa elokuussa 1990

--

"Välimäen perheeseen kuuluu vanhempien lisäksi kaksi lasta. Pauli sanoo heidän olevan tyypillinen suomalainen perhe, joka asuu kerrostalossa ja käyttää lähikauppaa lähes päivittäin. Perheessä ei ole kasvissyöjiä, vaan ruokapöydässä käytetään sekä lihaa että kalaa. Välimäet ovat 15 muun perheen kanssa perustaneet hiljakkoin ruokapiirin, joka ostaa perunat ja juurekset suoraan ekologiselta tilalta Pälkäneeltä."

Tampereen Kirkkosanomat 3/1990
(Huom. Nykyisin perheessä on jo kaksi kasvissyöjää!)

--

"Syksyllä vihreiden suosituin kansanedustaja Heidi Hautala ilmoitti kannattavansa EY-jäsenyyttä, vaikkakin varauksin. Paljon jyrkemmin EY-myönteinen oli tammikuussa varapuheenjohtaja Pauli Välimäki, 70-luvun Ei-EEC:lle -liikkeen veteraani. Vihreä Lanka -viikkolehdessä hän haukkui vastuuttomaksi ja järjettömäksi ajatuksen Suomesta EY:n ulkopuolisena lintukotona."

City-lehti keväällä 1993

--

"Pirkanmaalla viriteltiin opposition yhteistyötä.-- Ajatuksen opposition yhtenäisemmästä politiikasta heitti kehään Pauli Välimäki. Hänen tähtäimessään on vaalien jälkeinen hallitus, jossa istuisivat nykyiset oppositiopuolueet puolustamassa hyvinvointivaltiota.Opposition voimat yhdistävää politiikkaa voitaisiin Välimäen mukaan kuitenkin ajaa jo nyt kahdella saralla: perustulossa ja ympäristöveroissa."

Kansan Uutiset 31.8.1993
(Huom. Oppositio pääsi hallitukseen, mutta perustulo ja ympäristöverotus ovat yhä toteuttamatta!)

--

Ekopariskunnan unelmat elossa parinkymmenen vuoden jälkeen: Vaihtoehtoisesta elämäntavasta tuli pieniä tekoja. Ympäristötoimittaja Pauli Välimäki ja sosiaalipolitiikan tutkija Irene Roivainen perustivat perheen viime vuosikymmenen alussa. Ekologinen vastuuntunto oli korkeassa kurssissa nuoren parin elämässä. Onko jostain ihanteista pitänyt nelikymppisenä luopua? Mitä on tamperelainen city-vihreys? -- Yhteen ääneen pariskunta toteaa, kuinka monista asioista on tullut vallitsevaa käytäntöä ja myös uutta on syntynyt. - Vastakulttuuri ja valtakulttuuri ovat kohdanneet ja siinä rytäkässä molemmat ovat muuttuneet."

Askel 3/1997

--

" 'Spekuloimme kaupungin tapahtumia viinilasin ääressä.' Pauli Välimäki ja Irene Roivainen ovat valtuuston ainoa aviopari."

Hervannan Sanomat 15.1.2000

--

"Pauli Välimäki on ympäristö- ja kuluttaja-aiheisiin paneutuva toimittaja, joka ei kaihda vaikeita tai hankaliakaan aihepiirejä. Hän ei tyydy kaluttuun, vaan etsii jatkuvasti tuoreita näkökulmia käyttäen tukenaan myös suurelle yleisölle entuudestaan tuntemattomia asiantuntijoita."

Suomen Journalistiliiton Freelancer-yhdistyksen puheenjohtaja Lauri Karvonen 27.2.2001 luovuttaessaan Vuoden freelancer-palkintoa.

--

"Välimäki on aktiivinen, hankkii tietoa ja perustelee asiat tyhjentävästi."

Mielipide Aamulehden valtapörssi-jutussa 20.11.2001

--

"Maailma on muuttunut, mutta entä Pauli Välimäki itse? Opiskeluvuosien askeettisuus ainakin on vaihtunut perheenisän, kaupunginvaltuutetun ja työtätekevän kansalaisen elämään. - Elämä on keskiluokkaistunut, mutta ei mun arvomaailmassani ole tapahtunut oleellista muutosta, keski-ikäistynyt radikaali arvioi. Lapsuudenkodissa Kokkolassa muodostunut kristillinen pohjakaan ei ole keikahtanut minnekään."

Sana-lehti 12/2001

--

"Tuntuu asiaankuuluvalta, että vihreitä edustava kaupunginvaltuutettu Pauli Välimäki asuu Tillikadulla. Aiemmin hän on asunut jopa Yrttikadulla. Mikä olisi osuvampi osoite miehelle, joka oli aikoinaan vihreän liikkeen perustajajäseniä."

Hervannan Sanomat 8.8.2001

--

"Vihreiden valtuustoryhmän vetäjä nosti profiiliaan ja hoiti politiikkaa taitavasti; porvarien ja demarien välissä on pienemmänkin hyvä pelata, kun osaa ja tietää."

Markku Leppänen Morossa 31.12.2003

"Välimäki siirtäisi aseveliakselin jo museokeskus Vapriikkiin, omaan osastoonsa."

Aamulehti 17.12.2005

--

"Vihreiden vetäjän vuosi alkoi murheen alhossa, kun ryhmä jätettiin sivuraiteelle. Syksyllä hän pääsi jo budjettisopimukseen. Yksi ase on yhteistyöryhmä 20. Ei Välimäkikään kieltäytyisi apulaispormestariudesta."

Markku Leppänen Morossa 29.12.2005

--

"Tampere haluaa seudulle yleiskaavan nopeasti. --- Päätös sai vauhtia Pauli Välimäen (vihr) valtuustoaloitteesta, jonka hän teki jo muutamia vuosia sitten."

Aamulehti 20.4.2006

--

"Mitä tarinassa oikein tapahtui? Sitä sosialidemokraatit miettivät vielä ensi vuonna. Jonkinlaiseksi mysteeriksi se jäi monille muillekin, paitsi ehkä Pauli Välimäelle ja Pekka Paavolalle. Heistä tuli kuin tulikin (pormestari)vaalin ratkaisijat."

Matti Apunen Aamulehdessä 8.9.2006

--

"Tampereen uusi valta-akseli: Riitta Koskinen, Pauli Välimäki, Pekka Paavola."

Aamulehti 1.11.2006

--

"Paavolan ja Välimäen työvoitto. - - Pormestarineuvottelut oli hetki iskeä ja oppositio iski. Täytyy pelimielessä oikein nostaa hattua ryhmänjohtajille Pauli Välimäelle (vihr) ja Pekka Paavolalle (tamp.sit.)."

Sari Torvinen Aamulehdessä 1.11.2006

--

"Valtuuston ´puheliain´tänä vuonna on ollut vihreiden ryhmänjohtaja Pauli Välimäki: hän käytti 65 puheenvuoroa ja puhui yhteensä tunnin ja 40 minuuttia."

Aamulehti joulukuussa 2006

--

"Murroksen vuosi nosti Niemisen, Paavolan ja Välimäen ykkösketjuun. - Kauan sivuraiteella pidetty vihreiden ryhmänjohtaja nousi hetkessä keskiöön ja todelliseen myrskyn silmään. Hänestä tuli pormestarinvaalissa kuninkaantekijä; ryhmä 20 sai vastavuoroisesti puheenjohtajien paikkoja ja Välimäki itse pääsee töihin lähelle uutta pormestaria. Hän osoitti pelimiehen kykynsä, ja kaksikko Välimäki-Paavola pelasi vähintään yhtä hyvin yhteen kuin Paavola joskus vihreiden Jouko Havun kanssa. Uusi kaksikko teki historiaan jäävän teon: katkaisi kokoomuksen ja demarien akselin."

Markku Leppänen Morossa 28.12.2006

--

"Viettelevää politiikkaa. Ylläolevan otsikon mukaisen kirjan toimittivat Juha Kostiainen (kok), Tere Vadén ja Pauli Välimäki (vihr) yhteisesti vuonna 2003. --- Eivät tainneet herrat silloin aavistaa, miten muuttuvaksi voi vielä kotikaupunkimme Tampereen poliittinen ilmasto tulla. Ja miten mielenkiintoiseksi muutos tekee itse itsensä. Sen seuraaminen, vaihtoehdot ja uusi päätöksenteko ovat nyt kaiken tarkastelun keskipisteenä."

Rieväkylän Ritu Tamperelaisessa 27.1.2007

--

"Minua ette näe Uutisvuodossa, sanoo Pauli Välimäki."

Tori 14.2.2007

 

 
 
Viimeksi muokattu: February 18 2007 23:30:28.