|
TIEDOTE Pauli Välimäki vaalikampanjansa avaustilaisuudessa
Tampereella lauantaina 25.1.:
Pirkanmaa olisi sopiva alue perustulon kokeilemiselle, koska maakunnassamme on keskimääräistä korkeampi työttömyysaste sekä sitkeästi jatkuva rakennetyöttömyys. Viime vuoden lopussa Pirkanmaalla oli lähes 29 000 työtöntä ja työttömyysaste oli noin prosenttiyksikön korkeampi kuin maassa keskimäärin. Tampereella työttömiä on vuosikausia ollut noin kolme prosenttiyksikköä enemmän kuin Suomessa keskimäärin. Se kertoo siitä, että taloudellinen kasvu sinänsä ei ratkaise työttömyysongelmaa. Perustulo voisi aluksi olla suuruudeltaan 350 euroa kuukaudessa, mikä vastaa suunnilleen tärkeimpien perusturvaetuuksien tasoa. Sen saisi jokainen pirkanmaalainen tililleen kerran kuukaudessa ilman erillistä hakemusta. Kuitenkin useimpien työssäkäyvien käteen jäävää tuloa se ei lisäisi, koska se verotettaisiin pois. Sen sijaan pienituloiset hyötyisivät siitä, koska se takaisi sen, että vähäisetkin työtulot lisäisivät käteen jäävää tuloa. Työttömät voisivat opiskella tai tehdä keikkatöitä ilman pelkoa, että perustulo katkeaisi, kuten työttömyyspäiväraha nyt usein tekee. Perustulo elvyttäisi matalan tuottavuuden työpaikkoja, esimerkiksi kotitaloustöitä, siivous- ja hoiva-alojen työpaikkoja, käsityöammatteja ja maaseudun elinkeinoja, koska niissä voitaisiin maksaa tuottavuuden mukaisia, suhteellisen alhaisia palkkoja, jotka kuitenkin yhdistettynä perustuloon takaisivat riittävän toimeentulon. Pirkanmaan liiton tulisi tehdä valtioneuvostolle hakemus perustulon kokeilemisesta Pirkanmaalla. Asiasta voitaisiin sopia seuraavan hallituksen ohjelmaneuvotteluissa. PAULI VÄLIMÄKI
|
|||