Pauli Välimäki

Pauli Välimäki
Mitä voimme tehdä luonnon hyväksi?
11.4.2002 Jyväskylässä kirkon talousjohtajien seminaarissa

1.
Ihmislaji on aiheuttanut
uusimman sukupuuttojen aallon

Jos kasvit ja eläimet osaisivat juhlia uutta vuosituhatta, ne saattaisivat järjestää surujuhlan. Biologisen kellon mukaan on alkanut luonnonhistorian kuudes sukupuuttojen aika, sanoo tunnettu yhdysvaltalainen biologi Edward Wilson kirjassaan Elämän monimuotoisuus. Aiemmat sukupuutot johtuivat luonnonmullistuksista, nyt ensimmäistä kertaa syypää on yksi eliölaji, nisäkäs nimeltä homo sapiens.

Jos tiivistämme evoluution historian yhteen vuoteen, nyt juhlimamme kristillinen kalenteri kattaa siitä viimeisen minuutin. Ja maailman laajuiseksi levittäytynyt teollinen kulttuuri kattaa siitä kuusi viimeistä sekuntia. Länsimainen ihminen on luonnonhistorian lapsilaji, jonka itsekkäät leikit aseilla, autoilla ja kulutustavaroilla uhkaavat kaikkien muiden lajien vuosimiljoonaista eloa.

Kuluneiden 2000 vuoden aikana maailman väestö on kasvanut sadasta miljoonasta kuuteen miljardiin. Se ei ole tapahtunut seurauksitta. Sukupuuttoon tuhottuja nisäkkäitä, kuten mammuttia, siivetöntä ruokkia tai jättiläiskengurua ei saada koskaan takaisin. Wilsonin mukaan viidennes lintulajeista on hävinnyt 2000 vuodessa. Syynä on ihmisasutuksen laajeneminen vain lintujen aiemmin asuttamille saarille.

Sukupuuttojen aalto uhkaa jatkua kiihtyvällä nopeudella. Seuraavien 30 vuoden kuluessa eri arvioiden mukaan 1 - 20 prosenttiä eliölajeista kuolee sukupuuttoon. Pääsyynä on sademetsien raivaaminen ja hakkuut. Eliölajien tasapainon järkyttäminen uhkaa viime kädessä ravintokierron huipulla eläviä nisäkkäitä, myös ihmistä. Siksi niin Wilson kuin moni muukin luonnontutkija on vaatinut alkuperäisluonnon suojelua niin, että kustakin biotyypistä ainakin 10 prosenttia suojellaan.

Suomessa suojelualueita on noin 5 % maan pinta-alasta, mutta se painottuu pohjois-Suomeen. Kun kaikki laaditut suojeluohjelmat toteutetaan, kasvaa suojelupinta-ala 10 %:iin. Etelä-Suomessa useista biotyypeistä, kuten vanhoista metsistä, on kuitenkin suojeltu alle 1 %. Tänä keväänä julkistetaan Etelä-Suomen metsiensuojeluohjelma, jossa asetetaan uudet tavoitteet suojelulle. Todennäköisesti ohjelmassa korostetaan talousmetsien monimuotoisuuden suojelua, koska totaalisuojelu yksityismetsissä tulee hyvin kalliiksi korvausten takia.

Seurakuntien metsänhoidossa on tietysti noudatettava vallitsevaa metsälakia ja luonnonsuojelulakia, mutta nykyaikana se ei riitä. Metsät tulisi sertifioida joko metsäteollisuuden PEFC-mallin tai ympäristöjärjestöjen FSC-mallin mukaan. Molemmissa on lainsäädäntöä tiukemmat kriteerit luonnon monimuotoisuuden säilyttämiselle. PEFC on kuitenkin metsäkeskuksen aluesertifiointi, joka ei välttämättä anna kovin tarkkaa kuvaa juuri seurakunnan metsistä. Siksi myös seurakunnan oma luontoinventointi saattaa olla tarpeen. Se kannattaa teettää biologian asiantuntijoilla. Inventoinnissa löytyneet arvokkaat kohteet tulee merkitä metsäsuunnitelmaan, jotta ne otetaan huomioon metsänhoitotöissä.

Muita uusia keinoja totaalisuojelun rinnalla ovat ennallistaminen (esim. suo-ojien tukkiminen jos metsitys ei ole onnistunut), määräaikainen suojelu (esim. 50 vuodeksi) ja vapaaehtoiset "perintömetsät" (Maailman luonnonsäätiön WWF:n kampanja, jossa yksityinen maanomistaja vapaaehtoisesti sitoutuu jättämään metsäalueen koskemattomaksi ilman että sitä virallisesti suojellaan).

2.
Riittääkö ruokaa 10 miljardille?

Maapallon ympäristöongelmat voidaan jakaa kahtia. Pohjoisessa ne johtuvat vauraudesta ja ylikulutuksesta, etelässä köyhyydestä ja väestönkasvusta. Tällä vuosisadalla maapallon väestö on kasvanut 1,6 miljardista 6 miljardiin. Vuonna 2050 maapallolla asuu YK:n arvion mukaan 10 miljardia ihmistä. Silloin yhdeksän ihmistä kymmenestä asuu kehitysmaissa.

Väestönkasvulla on vakavia sosiaalisia ja ekologisia seurauksia. Noin 800 miljoonaa ihmistä sinnittelee pysyvästi aliravittuina. Ruoan tuotanto riittäisi maapallon nykyisen väestön ruokkimiseen, jos köyhillä olisi varaa ostaa ruokaa. Mutta riittääkö ruokaa 10 miljardin ihmisen ruokkimiseen? Ravinnon tuotanto kasvaa nyt hitaammin kuin väestö. Edessä olevan ruokapulan voittaminen saattaa edellyttää hyvin intensiivistä maataloutta geenitekniikoineen ja kemikaaleineen. Eikä se ehkä silti onnistu, jos länsimainen lihakeskeinen ruokavalio leviää koko maapallolle.

Lester Brown arvelee Maailman tila 1999 -raportissa, että vilja nousee tulevina vuosikymmeninä strategiseksi raaka-aineeksi. Viljakaupan merkitys kasvaa, koska yhä useampi valtio ei ole ruoan suhteen omavarainen. Samaan aikaan ilmastomuutokset koettelevat maapallon perinteisiä vilja-alueita. Toinen strateginen raaka-aine tulee olemaan puhdas vesi. Pohjavesien ehtyminen saattaa tehdä esimerkiksi Intiassa monista alueista asumiskelvottomia. Myös eroosio, aavikoituminen ja maaperän suolaantuminen lisäävät ympäristöpakolaisuutta.

Keskiajalla rutto ja muut kulkutaudit saattoivat muutamassa vuodessa viedä neljänneksen jonkin maan asukkaista. Musta surma pudotti 1300-luvulla Euroopan väkiluvun 80 miljoonasta 60 miljoonaan. Päättyneellä vuosisadalla perinteiset kulkutaudit saatiin lääketieteen ansiosta paljolti kuriin. Mutta uudet vitsaukset ovat tulossa: monissa Afrikan maissa HI-virus on saanut kulkutaudin mittasuhteet. Mikäli WHO:n tuoreet tilastotiedot pitävät paikkaansa, eräät Afrikan maat (Zimbabwe, Botswana, Namibia, Swazimaa, Sambia) saattavat menettää viidesosan aikuisväestöstään AIDSin takia kymmenen vuoden kuluessa.

Kiina on onnistunut hillitsemään väestönkasvuaan sallimalla pääsääntöisesti vain yhden lapsen perhettä kohden. Kulttuurisista syistä näin kova keino ei onnistu monessakaan maassa.

Suomi voisi keskittää kaiken kehitysapunsa ruohonjuuritasolle köyhyyden poistamiseen, koulutuksen lisäämiseen ja naisten aseman parantamiseen. saavuttamiseen. Seurakunnat voivat edistää näitä tavoitteita esimerkiksi maksamalla 3 % tai jopa enemmän budjettivaroista lähetystyön ja ulkomaanavun kohteisiin, jotka yleensä ovat em. kestävän kehityksen ruohonjuuriapua. Myös Reilun kaupan tuotteiden ostaminen on konkreettinen teko kehitysmaiden köyhyyden ja rakenteellisen epäoikeudenmukaisuuden poistamiseksi. Samoin kasvisruokavalion tai niukasti lihaa sisältävän "intialaisen" ruokavalion omaksuminen olisi ekologisesti ja globaalisti oikeudenmukainen ratkaisu.

3.
Fossiilisen energian käyttöä
täytyy radikaalisti vähentää

Tällä vuosisadalla keskilämpötila voi YK:n Ilmastopaneelin mukaan nousta 1 - 4 astetta kasvihuoneilmiön takia, mikä muuttaisi dramaattisesti ilmasto-oloja. Suomessa muutokset tulevat näkymään havupuuvyöhykkeen siirtymisenä pohjoista kohti, maatalouden kasvukauden pidentymisenä, mutta myös sateisuuden lisääntymisenä ja äärevämpinä säätyyppeinä.

Poliittiset johtopäätökset ilmastomuutoksesta vedettiin YK:n ympäristökokouksissa Riossa kymmenen vuotta sitten. Kiotossa asia konkretisoitui ilmastosopimukseksi, joka velvoittaa Suomea pysäyttämään hiilidioksidipäästöjen kasvun tällä vuosikymmenellä vuoden 1990 tasolle. Ensiaskeleet ovat olleet vaatimattomia siihen nähden, että tutkijoiden mukaan teollisuusmaissa on vähennettävä fossiilisten polttoaineiden käyttöä jopa 90 prosenttia alkavalla vuosisadalla. Onkin todennäköistä, että Kioton sopimusta tullaan lähivuosina tiukentamaan.

Onnistuuko siirtyminen jälkifossiiliseen energiatalouteen? Ratkaisun avain saattaa olla elektroniikan ja piijohdetekniikan vallankumouksessa. Se tuo markkinoille pieniä ja tehokkaita laitteita ja hajauttaa energiajärjestelmiä. Tulevaisuuden koti on energiaomavarainen, se välillä ostaa ja välillä myy sähköä verkkoon.

Tuuli- ja aurinkoenergian markkinat kasvavat tällä hetkellä 20- 30 prosentin vuosivauhtia. Pian ne haastavat monissa kohteissa vanhat energialähteet. Suomessa voidaan tuottaa ainakin 10 prosenttia sähköstä tuulivoimalla jo lähivuosikymmeninä. Aurinkosähkö tulee joka kodin käyttöön myöhemmin, mutta ehkä jo 10 vuoden kuluttua Suomessakin rakennetaan autinkoenergiaa varaavia tiilikattoja. Myös puuenergian osuus tulee kasvamaan. Keskuslämpökattiloiden puupelletit ja vihreä sähkö ovat jo markkinoilla.

Seurakunnat voivat edistää energiansäästöä ja uusiutuvan energian käyttöä monin tavoin.

Energiakatselmus on eräs perusväline tehokkaaseen energiankäyttöön. Se teetetään ulkopuolisella asiantuntijalla ja siinä käydään läpi kaikki seurakunnan kiinteistöt tietyn sapluunan mukaisesti. Tuloksena on arvio säästökohteista ja myös säästön kustannuksista ja kannattavuudesta. Näin seurakunta voi budjettiinsa ottaa määrärahan esim. kaikkien alle 3 vuoden takaisinmaksuajalla olevien säästöinvestointien tekemisestä. Lisätietoja asiasta antaa Motiva. KTM maksaa energiakatselmuksen tekemiseen 40 % avustuksen. Avustusta saa 50 %, kun tekee energiansäästösopimuksen KTM:n kanssa.

Pienimutoisia energiansäästökeinoja ovat mm. loistelamppujen vaihtaminen ns. ohutputkisiin malleihin, pienoisloistelamppujen vaihtaminen hehkulamppujen tilalle, luonnonvalon käytön lisääminen toimisto- ja kirkkotiloissa, valojen ohjauksen muuttaminen siten, että käytetään enemmän kohdevaloa ja vähemmän yleisvaloa, lämmityksen laskeminen ohjeiden mukaiselle tasolle (18-21 astetta oleskelutiloissa, 12 astetta varastotiloissa), tilojen käyttöaikojen tiivistäminen jne.

Moni seurakunta on varmaan kilpailuttanut sähkön hankinnan. Kilpailuttamiseen voi ottaa myös ympäristökriteerin kysymällä, mihin hintaan sähköyhtiö voi toimittaa ns. vihreää sähköä, eli uusiutuvilla energiamuodoilla tuotettua sähköä. Useat sähköyhtiöt tarjoavat joko biosähköä (vesi- ja puuenergiaa) tai tuulisähköä. Vaikka pistorasiasta tulee samaa sähköä kaikille, vihreän sähkön tukeminen merkitsee sähkön tuotantoon vaikuttamista ja uusiutuvien energiamuotojen käytön lisääntymistä.

4.
Luonnonvarojen käyttöä on
vähennettävä jopa 90 prosenttia

On laskettu, että mikäli amerikkalainen elintaso leviäisi kautta maailman, tarvittaisiin kolme maapalloa tyydyttämään elintason vaatimat luonnonvarat. "Länsimaissa kehittynyt, fossiilisiin polttoaineisiin perustuva autokeskeinen kertakäyttötalous ei voi toimia maailmanlaajuisesti, eikä se voi pitkällä aikavälillä toimia edes länsimaissa, sillä se tuhoaa omia luonnollisia tukijärjestelmiään", sanoo Worldwatch-instituutin perustaja, elintarviketutkija Lester Brown.

Saksalaisen Wuppertahl-tutkimuslaitoksen mukaan teollisuusmaiden tulisi vuoteen 2025 mennessä vähentää materiaalien kulutusta neljäsosaan nykyisestä (Factor 4) ja vuoteen 2050 mennessä kymmenenteen osaan nykyisestä eli 90 prosenttia. Tämä Factor 10 -tavoite ei tarkoita kulutuksesta luopumista, vaan sen laadun muuttamista, tuotannon ekotehokkuuden lisäämistä. On siirryttävä kertakäyttöisistä korjattaviin ja kierrätettäviin tuotteisiin, muodin mukaan vaihtuvista pitkäikäisiin ja kestäviin tavaroihin, myrkyllisistä ja haitallisista materiaaleista turvallisiin, uusiutumattomista raaka-aineista uusiutuviin ja energiaa syövistä sitä säästäviin laitteisiin.

Ympäristöajattelussa on tapahtunyt viime vuosina näkökulman muutos, joka liittyy juuri resurssien säästämiseen. Luontoa ja ympäristöä pidettiin pitkään ilmaishyödykkeenä. Ja kaikki mikä on ilmaista, jää heitteille ja sitä tuhlataan. Ympäristöä on alettu 1990-luvulta lähtien hinnoitella. Se näkyy esimerkiksi energia- ja ympäristöveroina. Polttoaineissa on hiiliveroa, jätemaksut ovat nousseet - eniten kaatopaikkajätteessä, vähiten hyötyjätteissä, kertakäyttöisissä juomapakkauksissa on veroa, uudelleentäyttöä kannustetaan pantilla, renkaiden, autoromujen ja sähkö- ja elektroniikkaromun kierrätystä vauhditetaan kierrätysmaksulla, jopa uhanalaisille eläin- ja kasvilajeille on määritelty hinta, jolla niiden luvattomasta poiminnasta sakotetaan.

Ympäristöhaittojen verotus ei vielä ole niin toimivaa, että se tekisi ympäristön pilaamisesta tai kuormittamisesta aina kalliin vaihtoehdon. Käytönnössä ekologinen toiminta on yhä usein kalliimpaa kuin egoistinen toiminta. Mutta monelta osin taloudellinen säästäväisyys ja ympäristöystävällisyys ovat alkaneet olla synonyymeja. Esimerkiksi jätemaksut ovat monissa yhteisöissä ja yrityksissä pienentyneet lajittelun ansiosta. Samoin energian- tai vedensäästöinvestoinnit tuottavat usein hintansa muutamassa vuodessa alentuneina kiinteistökuluina.

Ekotehokkuutta voidaan seurakunnan toiminnoissa lisätä monin tavoin:

Kaatopaikkajätteen määrän vähentäminen merkitsee säästöä jätehuoltomaksuissa. Kannattaa pyrkiä optimoimaan jäteastioiden tyhjennyskerrat ja lajittelun ja jätteiden vähentämisen avulla harventamaan kaatopaikkajäteastioiden tyhjennyksiä.

Veden säästössä saavutetaan taloudellistakin säästöä automatiikalla, siirtämällä viheralueiden kastelu öiseen aikaan, säästösuihkuilla ja uusilla kaksitoimisilla WC-kalusteilla.

Kuljetuksissa kannattaa seurata autojen polttoainetaloutta. Ecodriving-ajotapa säästää polttoainetta, eli sekä rahaa että päästöjä. Monet autokoulut järjestävät yrityksille ja yhteisöille Ecodriving-kursseja. Myös kuljetusten yhdistäminen ja logistiikan parantaminen tuo säästöjä.

Tietotekniikan kehittyminen kannattaa hyödyntää siten, että tietoisesti vähennetään kokouksia, ihmisten ja tavaroiden liikuttelua. Myös paperin määrää voidaan vähentää sähköpostin ja sisäisten verkkojen avulla, kun se otetaan tietoiseksi tavoitteeksi.

5.
2000-luvulla ympäristökysymys
on mahdollisuus, ei uhka

Ympäristöajattelu kehittyi 1990-luvulla ongelmia paikkailevasta ja uhkiin reagoivasta politiikasta ennaltaehkäisevään ja mahdollisuuksia luovaan politiikkaan. Sen välineitä ovat ympäristövaikutusten arviointi eli YVA, elinkaariarviot tuotteista ja palveluista sekä yritysten ympäristöjohtaminen. Yhteiskunnan normiohjauksen rinnalle on tullut kuluttaja- ja markkinalähtöinen ympäristöohjaus: ympäristömerkit, vastuullinen kulutus ja eettinen sijoittaminen.

Tällä vuosikymmenellä ympäristönsuojelusta on tulossa yhä enemmän mahdollisuus niin yhteisöille kuin yrityksille. Hyvin hoidetut ympäristöasiat lisäävät toiminnan yleistä tehokkuutta. Yrityksille ne ovat selvä kilpailuetu ja "vakuutusturva" ympäristöriskien varalta. Myös ympäristöyritysten ja -teknologian määrä kasvaa, ympäristönsuojelu on yhä enemmän myös bisnestä. Ei ole syytä väheksyä myöskään imagokysymysten merkitystä. Hyvällä ympäristöimagolla luodaan vetovoimaa ja vahvistetaan ekotekojen ilmapiiriä. Imagon takana täytyy kuitenkin olla uskottavia tekoja, sitoutuminen ympäristön tilan jatkuvaan parantamiseen ja seurakuntayhteisön johdon tuki.

Tähän tilanteeseen on työkaluksi kehitetty kirkon ympäristödiplomi. Se ei ole byrokratian uusi riemuvoitto, vaan joustava väline ottaa haltuun monille seurakunnan työntekijöille vielä ehkä hiukan vieras aihe. Ympäristödiplomi on tunnustus seurakunnalle, jossa seurataan aikaa ja ollaan askeleen edellä. Se tarkoittaa sitä, että ympäristöasiat ovat uusien ympäristölakien (joita on säädetty viimeisen kymmenen vuoden aikana yllättävn paljon!) mukaisessa kunnossa, mutta tietyillä seurakunnan itsensä valitsemilla alueilla ollaan menty pidemmällekin. Seurakunta haluaa näyttää esimerkkiä positiivisesta ympäristöasenteesta.

Ympäristödiplomin saadakseen seurakunnan on tehtävä kaikkien toimintojensa osalta ympäristökatselmus. Sen tekee yleensä ulkopuolinen asiantuntija, esimerkiksi ammattikorkeakoulussa opintojaan päättelevä ympäristöinsinööri. Katselmuksessa käydään läpi energia-asiat, jätehuolto, hankinnat, metsä- ja hautausmaat, leirikeskukset, keittiöt ja toimistot. Tsekataan myös, miten ympäristöasiat on otettu huomioon kasvatustyössä ja hengellisessä työssä.

Katselmuksen pohjalta tehdään ympäristöohjelma, jossa esitetään tavoitteet, toimenpiteet, aikataulu ja vastuutahot havaittujen ongelmien korjaamiseksi. Ohjelman hyväksyy seurakuntaneuvosto, jolloin seurakunnan ylin johto samalla sitoutuu ohjelmaan ja sen mukanaan tuomioon velvoitteisiin. Samalla seurakuntaneuvosto asettaa ympäristötoimikunnan tai pienissä seurakunnissa ympäristövastaavan huolehtimaan ohjelman toteuttamisesta ja seurannasta. Käytännön toteutus on tietysti vastuutettu eri toimialoille. Oleellista kaikessa onkin pyrkimys niveltää ympäristönhoito osaksi normaalia toimintaa. Se ei ole eikä saa olla ylimääräinen rasite, vaan yksi luonnollinen näkökulma kaikessa toiminnassa.

Tämän jälkeen seurakunta hakee kirkkohallitukselta ympäristödiplomia. Hakemus lähetetään tuomiokapitulille, joka lähettää sen eteenpäin sen jälkeen, kun tuomiokapitulin tarkastaja on käynyt seurakunnassa suorittamassa ns. ulkoisen katselmoinnin, eli tarkastamassa, että toiminta täyttää diplomin minimikriteerit ja lisäksi koossa on vaadittava määrä vapaaehtoistoimia, eli vähintään sata "lisäpistettä".

Arkkipiispa Jukka Paarma sanoo: "Kirkon perustama ympäristödiplomi tarjoaa seurakunnalle hyvän työkalun kantaa omaa, vastuullisen taloudenhoitajan tehtävää luomakunnassa. Diplomi ei ole itsetarkoitus, vaan sen on määrä auttaa seurakuntia niiden työssä. Monista yhteiseen elämään liittyvistä asioista voi parhaiten saarnata teoilla. Puhuminen Jumalan luomakunnan varjelemisesta ei tavoita nykyajan ihmistä, jos omat alueet hoitamattomina todistavat välinpitämättömuyydestä tai jos leirikeskuksen takapihalla rehottaa tunkio. Hieman kärjistäen sanottuna diplomi auttaa muuttamaan tunkiot komposteiksi tai biojätteen keräyspisteiksi."


	Etusivu Henkilöesittely Politiikkaa Usko tai älä Kirjoitukset ja puheet Linkit BLOGI In english	Pauli Välimäki Mitä voimme tehdä luonnon hyväksi? 11.4.2002 Jyväskylässä kirkon talousjohtajien seminaarissa 1. Ihmislaji on aiheuttanut uusimman sukupuuttojen aallon Jos kasvit ja eläimet osaisivat juhlia uutta vuosituhatta, ne saattaisivat järjestää surujuhlan. Biologisen kellon mukaan on alkanut luonnonhistorian kuudes sukupuuttojen aika, sanoo tunnettu yhdysvaltalainen biologi Edward Wilson kirjassaan Elämän monimuotoisuus. Aiemmat sukupuutot johtuivat luonnonmullistuksista, nyt ensimmäistä kertaa syypää on yksi eliölaji, nisäkäs nimeltä homo sapiens. Jos tiivistämme evoluution historian yhteen vuoteen, nyt juhlimamme kristillinen kalenteri kattaa siitä viimeisen minuutin. Ja maailman laajuiseksi levittäytynyt teollinen kulttuuri kattaa siitä kuusi viimeistä sekuntia. Länsimainen ihminen on luonnonhistorian lapsilaji, jonka itsekkäät leikit aseilla, autoilla ja kulutustavaroilla uhkaavat kaikkien muiden lajien vuosimiljoonaista eloa. Kuluneiden 2000 vuoden aikana maailman väestö on kasvanut sadasta miljoonasta kuuteen miljardiin. Se ei ole tapahtunut seurauksitta. Sukupuuttoon tuhottuja nisäkkäitä, kuten mammuttia, siivetöntä ruokkia tai jättiläiskengurua ei saada koskaan takaisin. Wilsonin mukaan viidennes lintulajeista on hävinnyt 2000 vuodessa. Syynä on ihmisasutuksen laajeneminen vain lintujen aiemmin asuttamille saarille. Sukupuuttojen aalto uhkaa jatkua kiihtyvällä nopeudella. Seuraavien 30 vuoden kuluessa eri arvioiden mukaan 1 - 20 prosenttiä eliölajeista kuolee sukupuuttoon. Pääsyynä on sademetsien raivaaminen ja hakkuut. Eliölajien tasapainon järkyttäminen uhkaa viime kädessä ravintokierron huipulla eläviä nisäkkäitä, myös ihmistä. Siksi niin Wilson kuin moni muukin luonnontutkija on vaatinut alkuperäisluonnon suojelua niin, että kustakin biotyypistä ainakin 10 prosenttia suojellaan. Suomessa suojelualueita on noin 5 % maan pinta-alasta, mutta se painottuu pohjois-Suomeen. Kun kaikki laaditut suojeluohjelmat toteutetaan, kasvaa suojelupinta-ala 10 %:iin. Etelä-Suomessa useista biotyypeistä, kuten vanhoista metsistä, on kuitenkin suojeltu alle 1 %. Tänä keväänä julkistetaan Etelä-Suomen metsiensuojeluohjelma, jossa asetetaan uudet tavoitteet suojelulle. Todennäköisesti ohjelmassa korostetaan talousmetsien monimuotoisuuden suojelua, koska totaalisuojelu yksityismetsissä tulee hyvin kalliiksi korvausten takia. Seurakuntien metsänhoidossa on tietysti noudatettava vallitsevaa metsälakia ja luonnonsuojelulakia, mutta nykyaikana se ei riitä. Metsät tulisi sertifioida joko metsäteollisuuden PEFC-mallin tai ympäristöjärjestöjen FSC-mallin mukaan. Molemmissa on lainsäädäntöä tiukemmat kriteerit luonnon monimuotoisuuden säilyttämiselle. PEFC on kuitenkin metsäkeskuksen aluesertifiointi, joka ei välttämättä anna kovin tarkkaa kuvaa juuri seurakunnan metsistä. Siksi myös seurakunnan oma luontoinventointi saattaa olla tarpeen. Se kannattaa teettää biologian asiantuntijoilla. Inventoinnissa löytyneet arvokkaat kohteet tulee merkitä metsäsuunnitelmaan, jotta ne otetaan huomioon metsänhoitotöissä. Muita uusia keinoja totaalisuojelun rinnalla ovat ennallistaminen (esim. suo-ojien tukkiminen jos metsitys ei ole onnistunut), määräaikainen suojelu (esim. 50 vuodeksi) ja vapaaehtoiset "perintömetsät" (Maailman luonnonsäätiön WWF:n kampanja, jossa yksityinen maanomistaja vapaaehtoisesti sitoutuu jättämään metsäalueen koskemattomaksi ilman että sitä virallisesti suojellaan). 2. Riittääkö ruokaa 10 miljardille? Maapallon ympäristöongelmat voidaan jakaa kahtia. Pohjoisessa ne johtuvat vauraudesta ja ylikulutuksesta, etelässä köyhyydestä ja väestönkasvusta. Tällä vuosisadalla maapallon väestö on kasvanut 1,6 miljardista 6 miljardiin. Vuonna 2050 maapallolla asuu YK:n arvion mukaan 10 miljardia ihmistä. Silloin yhdeksän ihmistä kymmenestä asuu kehitysmaissa. Väestönkasvulla on vakavia sosiaalisia ja ekologisia seurauksia. Noin 800 miljoonaa ihmistä sinnittelee pysyvästi aliravittuina. Ruoan tuotanto riittäisi maapallon nykyisen väestön ruokkimiseen, jos köyhillä olisi varaa ostaa ruokaa. Mutta riittääkö ruokaa 10 miljardin ihmisen ruokkimiseen? Ravinnon tuotanto kasvaa nyt hitaammin kuin väestö. Edessä olevan ruokapulan voittaminen saattaa edellyttää hyvin intensiivistä maataloutta geenitekniikoineen ja kemikaaleineen. Eikä se ehkä silti onnistu, jos länsimainen lihakeskeinen ruokavalio leviää koko maapallolle. Lester Brown arvelee Maailman tila 1999 -raportissa, että vilja nousee tulevina vuosikymmeninä strategiseksi raaka-aineeksi. Viljakaupan merkitys kasvaa, koska yhä useampi valtio ei ole ruoan suhteen omavarainen. Samaan aikaan ilmastomuutokset koettelevat maapallon perinteisiä vilja-alueita. Toinen strateginen raaka-aine tulee olemaan puhdas vesi. Pohjavesien ehtyminen saattaa tehdä esimerkiksi Intiassa monista alueista asumiskelvottomia. Myös eroosio, aavikoituminen ja maaperän suolaantuminen lisäävät ympäristöpakolaisuutta. Keskiajalla rutto ja muut kulkutaudit saattoivat muutamassa vuodessa viedä neljänneksen jonkin maan asukkaista. Musta surma pudotti 1300-luvulla Euroopan väkiluvun 80 miljoonasta 60 miljoonaan. Päättyneellä vuosisadalla perinteiset kulkutaudit saatiin lääketieteen ansiosta paljolti kuriin. Mutta uudet vitsaukset ovat tulossa: monissa Afrikan maissa HI-virus on saanut kulkutaudin mittasuhteet. Mikäli WHO:n tuoreet tilastotiedot pitävät paikkaansa, eräät Afrikan maat (Zimbabwe, Botswana, Namibia, Swazimaa, Sambia) saattavat menettää viidesosan aikuisväestöstään AIDSin takia kymmenen vuoden kuluessa. Kiina on onnistunut hillitsemään väestönkasvuaan sallimalla pääsääntöisesti vain yhden lapsen perhettä kohden. Kulttuurisista syistä näin kova keino ei onnistu monessakaan maassa. Suomi voisi keskittää kaiken kehitysapunsa ruohonjuuritasolle köyhyyden poistamiseen, koulutuksen lisäämiseen ja naisten aseman parantamiseen. saavuttamiseen. Seurakunnat voivat edistää näitä tavoitteita esimerkiksi maksamalla 3 % tai jopa enemmän budjettivaroista lähetystyön ja ulkomaanavun kohteisiin, jotka yleensä ovat em. kestävän kehityksen ruohonjuuriapua. Myös Reilun kaupan tuotteiden ostaminen on konkreettinen teko kehitysmaiden köyhyyden ja rakenteellisen epäoikeudenmukaisuuden poistamiseksi. Samoin kasvisruokavalion tai niukasti lihaa sisältävän "intialaisen" ruokavalion omaksuminen olisi ekologisesti ja globaalisti oikeudenmukainen ratkaisu. 3. Fossiilisen energian käyttöä täytyy radikaalisti vähentää Tällä vuosisadalla keskilämpötila voi YK:n Ilmastopaneelin mukaan nousta 1 - 4 astetta kasvihuoneilmiön takia, mikä muuttaisi dramaattisesti ilmasto-oloja. Suomessa muutokset tulevat näkymään havupuuvyöhykkeen siirtymisenä pohjoista kohti, maatalouden kasvukauden pidentymisenä, mutta myös sateisuuden lisääntymisenä ja äärevämpinä säätyyppeinä. Poliittiset johtopäätökset ilmastomuutoksesta vedettiin YK:n ympäristökokouksissa Riossa kymmenen vuotta sitten. Kiotossa asia konkretisoitui ilmastosopimukseksi, joka velvoittaa Suomea pysäyttämään hiilidioksidipäästöjen kasvun tällä vuosikymmenellä vuoden 1990 tasolle. Ensiaskeleet ovat olleet vaatimattomia siihen nähden, että tutkijoiden mukaan teollisuusmaissa on vähennettävä fossiilisten polttoaineiden käyttöä jopa 90 prosenttia alkavalla vuosisadalla. Onkin todennäköistä, että Kioton sopimusta tullaan lähivuosina tiukentamaan. Onnistuuko siirtyminen jälkifossiiliseen energiatalouteen? Ratkaisun avain saattaa olla elektroniikan ja piijohdetekniikan vallankumouksessa. Se tuo markkinoille pieniä ja tehokkaita laitteita ja hajauttaa energiajärjestelmiä. Tulevaisuuden koti on energiaomavarainen, se välillä ostaa ja välillä myy sähköä verkkoon. Tuuli- ja aurinkoenergian markkinat kasvavat tällä hetkellä 20- 30 prosentin vuosivauhtia. Pian ne haastavat monissa kohteissa vanhat energialähteet. Suomessa voidaan tuottaa ainakin 10 prosenttia sähköstä tuulivoimalla jo lähivuosikymmeninä. Aurinkosähkö tulee joka kodin käyttöön myöhemmin, mutta ehkä jo 10 vuoden kuluttua Suomessakin rakennetaan autinkoenergiaa varaavia tiilikattoja. Myös puuenergian osuus tulee kasvamaan. Keskuslämpökattiloiden puupelletit ja vihreä sähkö ovat jo markkinoilla. Seurakunnat voivat edistää energiansäästöä ja uusiutuvan energian käyttöä monin tavoin. Energiakatselmus on eräs perusväline tehokkaaseen energiankäyttöön. Se teetetään ulkopuolisella asiantuntijalla ja siinä käydään läpi kaikki seurakunnan kiinteistöt tietyn sapluunan mukaisesti. Tuloksena on arvio säästökohteista ja myös säästön kustannuksista ja kannattavuudesta. Näin seurakunta voi budjettiinsa ottaa määrärahan esim. kaikkien alle 3 vuoden takaisinmaksuajalla olevien säästöinvestointien tekemisestä. Lisätietoja asiasta antaa Motiva. KTM maksaa energiakatselmuksen tekemiseen 40 % avustuksen. Avustusta saa 50 %, kun tekee energiansäästösopimuksen KTM:n kanssa. Pienimutoisia energiansäästökeinoja ovat mm. loistelamppujen vaihtaminen ns. ohutputkisiin malleihin, pienoisloistelamppujen vaihtaminen hehkulamppujen tilalle, luonnonvalon käytön lisääminen toimisto- ja kirkkotiloissa, valojen ohjauksen muuttaminen siten, että käytetään enemmän kohdevaloa ja vähemmän yleisvaloa, lämmityksen laskeminen ohjeiden mukaiselle tasolle (18-21 astetta oleskelutiloissa, 12 astetta varastotiloissa), tilojen käyttöaikojen tiivistäminen jne. Moni seurakunta on varmaan kilpailuttanut sähkön hankinnan. Kilpailuttamiseen voi ottaa myös ympäristökriteerin kysymällä, mihin hintaan sähköyhtiö voi toimittaa ns. vihreää sähköä, eli uusiutuvilla energiamuodoilla tuotettua sähköä. Useat sähköyhtiöt tarjoavat joko biosähköä (vesi- ja puuenergiaa) tai tuulisähköä. Vaikka pistorasiasta tulee samaa sähköä kaikille, vihreän sähkön tukeminen merkitsee sähkön tuotantoon vaikuttamista ja uusiutuvien energiamuotojen käytön lisääntymistä. 4. Luonnonvarojen käyttöä on vähennettävä jopa 90 prosenttia On laskettu, että mikäli amerikkalainen elintaso leviäisi kautta maailman, tarvittaisiin kolme maapalloa tyydyttämään elintason vaatimat luonnonvarat. "Länsimaissa kehittynyt, fossiilisiin polttoaineisiin perustuva autokeskeinen kertakäyttötalous ei voi toimia maailmanlaajuisesti, eikä se voi pitkällä aikavälillä toimia edes länsimaissa, sillä se tuhoaa omia luonnollisia tukijärjestelmiään", sanoo Worldwatch-instituutin perustaja, elintarviketutkija Lester Brown. Saksalaisen Wuppertahl-tutkimuslaitoksen mukaan teollisuusmaiden tulisi vuoteen 2025 mennessä vähentää materiaalien kulutusta neljäsosaan nykyisestä (Factor 4) ja vuoteen 2050 mennessä kymmenenteen osaan nykyisestä eli 90 prosenttia. Tämä Factor 10 -tavoite ei tarkoita kulutuksesta luopumista, vaan sen laadun muuttamista, tuotannon ekotehokkuuden lisäämistä. On siirryttävä kertakäyttöisistä korjattaviin ja kierrätettäviin tuotteisiin, muodin mukaan vaihtuvista pitkäikäisiin ja kestäviin tavaroihin, myrkyllisistä ja haitallisista materiaaleista turvallisiin, uusiutumattomista raaka-aineista uusiutuviin ja energiaa syövistä sitä säästäviin laitteisiin. Ympäristöajattelussa on tapahtunyt viime vuosina näkökulman muutos, joka liittyy juuri resurssien säästämiseen. Luontoa ja ympäristöä pidettiin pitkään ilmaishyödykkeenä. Ja kaikki mikä on ilmaista, jää heitteille ja sitä tuhlataan. Ympäristöä on alettu 1990-luvulta lähtien hinnoitella. Se näkyy esimerkiksi energia- ja ympäristöveroina. Polttoaineissa on hiiliveroa, jätemaksut ovat nousseet - eniten kaatopaikkajätteessä, vähiten hyötyjätteissä, kertakäyttöisissä juomapakkauksissa on veroa, uudelleentäyttöä kannustetaan pantilla, renkaiden, autoromujen ja sähkö- ja elektroniikkaromun kierrätystä vauhditetaan kierrätysmaksulla, jopa uhanalaisille eläin- ja kasvilajeille on määritelty hinta, jolla niiden luvattomasta poiminnasta sakotetaan. Ympäristöhaittojen verotus ei vielä ole niin toimivaa, että se tekisi ympäristön pilaamisesta tai kuormittamisesta aina kalliin vaihtoehdon. Käytönnössä ekologinen toiminta on yhä usein kalliimpaa kuin egoistinen toiminta. Mutta monelta osin taloudellinen säästäväisyys ja ympäristöystävällisyys ovat alkaneet olla synonyymeja. Esimerkiksi jätemaksut ovat monissa yhteisöissä ja yrityksissä pienentyneet lajittelun ansiosta. Samoin energian- tai vedensäästöinvestoinnit tuottavat usein hintansa muutamassa vuodessa alentuneina kiinteistökuluina. Ekotehokkuutta voidaan seurakunnan toiminnoissa lisätä monin tavoin: Kaatopaikkajätteen määrän vähentäminen merkitsee säästöä jätehuoltomaksuissa. Kannattaa pyrkiä optimoimaan jäteastioiden tyhjennyskerrat ja lajittelun ja jätteiden vähentämisen avulla harventamaan kaatopaikkajäteastioiden tyhjennyksiä. Veden säästössä saavutetaan taloudellistakin säästöä automatiikalla, siirtämällä viheralueiden kastelu öiseen aikaan, säästösuihkuilla ja uusilla kaksitoimisilla WC-kalusteilla. Kuljetuksissa kannattaa seurata autojen polttoainetaloutta. Ecodriving-ajotapa säästää polttoainetta, eli sekä rahaa että päästöjä. Monet autokoulut järjestävät yrityksille ja yhteisöille Ecodriving-kursseja. Myös kuljetusten yhdistäminen ja logistiikan parantaminen tuo säästöjä. Tietotekniikan kehittyminen kannattaa hyödyntää siten, että tietoisesti vähennetään kokouksia, ihmisten ja tavaroiden liikuttelua. Myös paperin määrää voidaan vähentää sähköpostin ja sisäisten verkkojen avulla, kun se otetaan tietoiseksi tavoitteeksi. 5. 2000-luvulla ympäristökysymys on mahdollisuus, ei uhka Ympäristöajattelu kehittyi 1990-luvulla ongelmia paikkailevasta ja uhkiin reagoivasta politiikasta ennaltaehkäisevään ja mahdollisuuksia luovaan politiikkaan. Sen välineitä ovat ympäristövaikutusten arviointi eli YVA, elinkaariarviot tuotteista ja palveluista sekä yritysten ympäristöjohtaminen. Yhteiskunnan normiohjauksen rinnalle on tullut kuluttaja- ja markkinalähtöinen ympäristöohjaus: ympäristömerkit, vastuullinen kulutus ja eettinen sijoittaminen. Tällä vuosikymmenellä ympäristönsuojelusta on tulossa yhä enemmän mahdollisuus niin yhteisöille kuin yrityksille. Hyvin hoidetut ympäristöasiat lisäävät toiminnan yleistä tehokkuutta. Yrityksille ne ovat selvä kilpailuetu ja "vakuutusturva" ympäristöriskien varalta. Myös ympäristöyritysten ja -teknologian määrä kasvaa, ympäristönsuojelu on yhä enemmän myös bisnestä. Ei ole syytä väheksyä myöskään imagokysymysten merkitystä. Hyvällä ympäristöimagolla luodaan vetovoimaa ja vahvistetaan ekotekojen ilmapiiriä. Imagon takana täytyy kuitenkin olla uskottavia tekoja, sitoutuminen ympäristön tilan jatkuvaan parantamiseen ja seurakuntayhteisön johdon tuki. Tähän tilanteeseen on työkaluksi kehitetty kirkon ympäristödiplomi. Se ei ole byrokratian uusi riemuvoitto, vaan joustava väline ottaa haltuun monille seurakunnan työntekijöille vielä ehkä hiukan vieras aihe. Ympäristödiplomi on tunnustus seurakunnalle, jossa seurataan aikaa ja ollaan askeleen edellä. Se tarkoittaa sitä, että ympäristöasiat ovat uusien ympäristölakien (joita on säädetty viimeisen kymmenen vuoden aikana yllättävn paljon!) mukaisessa kunnossa, mutta tietyillä seurakunnan itsensä valitsemilla alueilla ollaan menty pidemmällekin. Seurakunta haluaa näyttää esimerkkiä positiivisesta ympäristöasenteesta. Ympäristödiplomin saadakseen seurakunnan on tehtävä kaikkien toimintojensa osalta ympäristökatselmus. Sen tekee yleensä ulkopuolinen asiantuntija, esimerkiksi ammattikorkeakoulussa opintojaan päättelevä ympäristöinsinööri. Katselmuksessa käydään läpi energia-asiat, jätehuolto, hankinnat, metsä- ja hautausmaat, leirikeskukset, keittiöt ja toimistot. Tsekataan myös, miten ympäristöasiat on otettu huomioon kasvatustyössä ja hengellisessä työssä. Katselmuksen pohjalta tehdään ympäristöohjelma, jossa esitetään tavoitteet, toimenpiteet, aikataulu ja vastuutahot havaittujen ongelmien korjaamiseksi. Ohjelman hyväksyy seurakuntaneuvosto, jolloin seurakunnan ylin johto samalla sitoutuu ohjelmaan ja sen mukanaan tuomioon velvoitteisiin. Samalla seurakuntaneuvosto asettaa ympäristötoimikunnan tai pienissä seurakunnissa ympäristövastaavan huolehtimaan ohjelman toteuttamisesta ja seurannasta. Käytännön toteutus on tietysti vastuutettu eri toimialoille. Oleellista kaikessa onkin pyrkimys niveltää ympäristönhoito osaksi normaalia toimintaa. Se ei ole eikä saa olla ylimääräinen rasite, vaan yksi luonnollinen näkökulma kaikessa toiminnassa. Tämän jälkeen seurakunta hakee kirkkohallitukselta ympäristödiplomia. Hakemus lähetetään tuomiokapitulille, joka lähettää sen eteenpäin sen jälkeen, kun tuomiokapitulin tarkastaja on käynyt seurakunnassa suorittamassa ns. ulkoisen katselmoinnin, eli tarkastamassa, että toiminta täyttää diplomin minimikriteerit ja lisäksi koossa on vaadittava määrä vapaaehtoistoimia, eli vähintään sata "lisäpistettä". Arkkipiispa Jukka Paarma sanoo: "Kirkon perustama ympäristödiplomi tarjoaa seurakunnalle hyvän työkalun kantaa omaa, vastuullisen taloudenhoitajan tehtävää luomakunnassa. Diplomi ei ole itsetarkoitus, vaan sen on määrä auttaa seurakuntia niiden työssä. Monista yhteiseen elämään liittyvistä asioista voi parhaiten saarnata teoilla. Puhuminen Jumalan luomakunnan varjelemisesta ei tavoita nykyajan ihmistä, jos omat alueet hoitamattomina todistavat välinpitämättömuyydestä tai jos leirikeskuksen takapihalla rehottaa tunkio. Hieman kärjistäen sanottuna diplomi auttaa muuttamaan tunkiot komposteiksi tai biojätteen keräyspisteiksi."