Puheenvuoro Arkkitehtuurin illassa 25.3.04
En osaa nimetä esimerkiksi Tampereen nykyarkkitehtuurista juurikaan töitä, joita ihailisin. Nuorimmat ovat Reima Pietilän Metso ja Kalevan kirkko, ehkä myös Hervannan vapaa-aikatalo ja liikekeskus. Nykyaikainen asuntoarkkitehtuuri ei tuota kokonaistaideteoksia, kuten vanhan perinteen mukaiset talot, olivat ne jugendia, klassismia tai funkkista. Teollinen rakentamistapa määrittää asuintalojen ilmeen, ei arkkitehtuuri. Jos joku uusista kohteista pitää mainita nostan esille Halttusten suunnitteleman Steiner-koulun Muotialassa, siinä on kaunista, elävää ja inhimillistä otetta, joka sopii pienten lasten kouluun.
Arkkitehtien valtaa suunnittelussa tulisi siis lisätä. Luotan, että moderni ja postmoderni aikammekin tuottaisi taloja, joita voi pitää taideteoksina. Mutta olen ehdottomasti myös sitä mieltä, että ns. "uusvanhaa" pitäisi myös voida rakentaa. Ruotsissa ja Keski-Euroopassa se on hyvinkin yleistä. Vanhaan miljööseen rakennetaan vanhalla tyylillä, tuhoutuneita taloja rakennetaan vanhojen piirustusten mukaan uudelleen ja Tukholmasta löytyy kokonaisia kortteleita, joissa on mukailtu perinteisiä tyylejä, alkuperäistä funkista tai perinteisten kivikerrostalojen estetiikkaa.
Minua hämmästyttää esimerkiksi se, että uustympeissä taloissa ei ole oikeita kattoja lainkaan! Harjakatot, tiilikatot tai mustat konesaumatut peltikatot jalkaränneineen ovat urbaania kaupunkikuvaa parhaimmillaan. Ei ole kiva katsella ilmastointitötteröitä, hissien konehuoneita ja tasakattojen erämaata, kun käy Hervannassa kylässä.
No, tasakatoista näkyy edetyn pulpettikattoihin. Mitä hävettävää on perinteisissä harjakatoissa? Kun niitä ei täällä ole, matkustamme Tallinnaan tai Tukholman vanhaan kaupunkiin niitä ihailemaan.
Vanhassa rakennusperinteessä minua kiehtoo myös harmonian ihanne. Postmoderni rakennustapa rikkoo harmonia tietoisesti ja korostaa rakennusmateriaalia sen sijaan. Minä kaipaan kauneutta katukuvaan, ja minun kauneudenkaipuuni tyydyttyy harmonisista muodoista. Kyllähän betonielementin suorakaiteessakin on harmoniaa, mutta silmäni kaipaa pyöreitä kulmia, kaarevia ikkunanpuitteita, koristeellisia ovia, massiivipuisia porraskäytävien kaiteita ja pieniä, siroja ja kiehtovia yksityiskohtia, joihin silmä voi kiinnittyä kaupungin kadulla vaeltaessani.
On huvittavaa, että kun tamperelaiset päättäjät lähtevät Keski-Eurooppaan, he - tai me - menemme katsomaan Hundertwasserin taloja Wieniin tai Gaudin arkkitehtuuria Barcelonaan. Kuljeskelemme kävelykatuja pitkin ja ihailemme vuosisatoja vanhoja taloja ja sitä, miten moderni arkkitehtuurikin on saanut betonin taipumaan ihmisen mittakaavaan. Mutta kun tulemme Tampereelle, vastustamme kävelykatuja, kannatamme vanhan värjäämön purkamista ja hyväksymme elementeistä koottujen korttitalojen rakentamisen 1800-luvun tiilitalojen tilalle.
Tampereella tarpeellinen uudistus olisi kaupunkikuvatoimikunnan perustaminen. Nythän meillä on vain kaupunkikuva-arkkitehti, mutta hänen taustavoimanaan ei ole minkäänlaista asiantuntijaelintä, joka valvoisi kaupunkikuvan tasoa uudisrakentamisessa.
Aina ei vika ole päättäjissä. Joskus myös suunnittelijoiden aivoituksia on vaikea ymmärtää. Kamppailin vaimoni kanssa vuosia alakoulun saamiseksi omalle asuinalueelleni. Lopulta se saatiin. Mutta kuin meidän kiusaksi arkkitehti teki siitä MUSTAN AALTOPELTISEN rakennuksen, jossa lasten vaatenaulakotkin ovat maalaamatonta ja karkeaa terästä. Purskahdin itkuun ja kun tokenin, aloin miettiä, onko meillä poliitikoilla mitään keinoja vaikuttaa rakennusten arkkitehtuuriin.
Ehkä paras keino on antaa arkkitehdeille hyviä mahdollisuuksia toteuttaa taloja kokonaisvaltaisina taideteoksina. Tampere rakentaa poikkeuksellisen paljon, investointitaso on ollut vuosikausia ennätyksellisen suuri. Missä se näkyy? Uusia asunto- ja yritysalueita on noussut esimerkiksi Tampella-Finlaysonin alueelle, Hatanpään valtatien varteen, omille kotinurkilleni Kaukajärvelle jossa koko kaupunginosan keskusta on rakennettu uudelleen. Jälki on tasapaksua, yllätyksetöntä. Ainakaan arkkitehtuurilla ei uusia asukkaita tai yrityksiä houkutella.
Arkkitehtikilpailut ovat hyvä keino nostaa rimaa. Kilpailun voittaneille tulisi myös antaa mahdollisuus toteutuksiin, näinhän ei ole tehty esimerkiksi Ratinassa. Vuoreksessa toivottavasti näin käy. Olen tehnyt valtuustossa aloitteen, että vuosi 2005 nimettäisiin Tampereella arkkitehtuurin vuodeksi. Aloitteeni kuului seuraavasti:
"Lähivuosina Tampereella on odotettavissa laajoja kaavoitus- ja rakennuskohteita, jotka luovat merkittävällä tavalla kaupunkikuvaa. Tällaisia kohteita ovat mm. Vuores, Ratina, ratapihan alue ja Ranta-Tampellan alue. Lisäksi tapahtuu täydennysrakentamista niin keskustassa kuin eri kaupunginosissa. On myös tiedossa merkittäviä yksittäisiä rakennushankkeita, esimerkiksi Linnainmaan vapaa-aikakeskus.
Tampereen viime vuosien arkkitehtuuria on luonnehdittu keskinkertaiseksi. Valtakunnallista huomiota saaneita arkkitehtoonisia luomuksia ei juuri Reima Pietilän jälkeen ole kaupunkiin saatu. Kaupungin tulisikin kiinnittää entistä suurempi huomio uusien kaavoitettavien alueiden ja myös yksittäisten rakennusten arkkitehtooniseen tasoon. Se voitaisiin tehdä nimeämällä esimerkiksi vuosi 2005 Tampereen arkkitehtuurin vuodeksi. Tuon vuoden aikana pyrittäisiin monin eri tavoin kohottamaan kaupunkikuvan ja arkkitehtuurin tasoa. Vuoden aikana toteutettavista uudisrakennuskohteista voitaisiin järjestää arkkitehti- ja kutsukilpailuja. Voitaisiin toteuttaa koerakentamista ja järjestää esimerkiksi kansainvälinen kaupunkiarkkitehtuurin kokous Tampereella. Myös kaavoituksen laatukriteerejä voitaisiin arvioida laajasti ja kehittää silmällä pitäen edellä mainittuja isoja kaavoitushankkeita. Vuosi voisi huipentua arkkitehtuurin Tampere-palkinnon jakamiseen. Palkinto myönnettäisiin kansainvälisesti merkittävälle arkkitehtooniselle teolle, oli se Tampereella tai maailmalla.
Esitämme, että kaupunginhallitus ryhtyy toimiin Tampereen arkkitehtuurin vuoden järjestämiseksi laajassa yhteistyössä kaikkien kaavoituksen ja rakentamisen osapuolien kanssa."
Pientalorakentamisen tasoonkin pitäisi puuttua. Nyt sen määräävät talopakettifirmat. Autotallit hallitsevat uusien omakotialueiden julkisivuja. Voitaisiinko rakennuttaa pientaloalueita aluerakentamisen menetelmin - ja suunnittelussa käyttää arkkitehtikilpailua?
Mustan lähikoulumme ohella muukin uudisrakentamisen värimaailma on poskellaan. Rivareissa on punatiiltä tai valkotiiltä, lautaverhoillut talot tehdään nykyisin harmaasta laudasta. Jos värejä käytetään, ne ovat hailakoita tai silmää särkevän kirkkaita. Missä ovat perinteiset murretut maavärit tai vanhojen kivitalojen kauniit keltaisen, oranssin, okran tai siniharmaan sävyt. Kai arkkitehtikunta sentään värikartasta saa vielä päättää? Vai onko sekin valta siirtynyt Tikkurilan värisokeille suunnittelijoille?
Pauli Välimäki
