In english

Politiikan päiväkirja
2007

Viikko 3

Sunnuntai 20.1.

Jatkan pitkähkön tauon jälkeen blogin kirjoittelua. Vaalivuosi on alkanut ja siitä on tulossa tavallista mielenkiintoisempi Tampereella. Valtuutettujen lisäksi punnitaan pormestariehdokkaiden suosio, niin nykyisen kuin haastajien. Lisäksi pormestaripuolueiden, eli XL-ryhmän ja demareiden mittelö tuo väriä vaalivuoteen.

Piakkoin julkistetaan valtuutetuille ja johtaville virkamiehille tehdyn pormestarikyselyn tulokset. Oma arvioni on, että suuria muutoksia nykyiseen malliin ei ole tulossa, koska malli on toiminut varsin hyvin.

En ole nähnyt vielä tuloksia, mutta veikkaan että pormestarin valintatavasta ei kiistaa saada aikaiseksi. Sen sijaan apulaispormestareiden määrästä syntyy keskustelua.

Vihreiden kanta tuntuu olevan se, että nykyiset neljä ovat minimi, kokoomuksen ja ehkä demareidenkin valtuustoryhmässä tuntuu sen sijaan olevan halua vähentää määrä kolmeen. Pienten ja keskikokoisten ryhmien intressissä ei ole vähentää apulaispormestareiden määrää.

Minua viehättää Ruotsin (ja myös Saksan) malli: apulaispormestarit tai kuntaneuvokset kuten heitä naapurimaassa nimitetään, ovat kaupunginhallituksen jäseniä ja heidät valitaan suhteellisuuden mukaan. Kuitenkin vain pormestaripuolueiden apulaispormestarit saavat lautakuntia johdettavakseen, opposition apulaispormestarit ovat usein varapuheenjohtajia tai oman ryhmänsä johtajia. Silti oppositiokin saa päätoimisia luottamushenkilöitä ja näin voi perehtyä asioihin ja osallistua päätöksentekoon tasaveroisesti.

Olisiko tässä mallia Tampereellekin?

 

 
 
Viimeksi muokattu: January 20 2008 17:58:00.