Politiikan päiväkirja
2007

Viikko 9

Tiistai 27.2.

Vaalikeskustelun tasosta kertoo jotain se, että suurin kohu toistaiseksi on syntynyt demareiden ja SAK:n televisiomainoksista, joista SAK:n mainosta en ole vielä edes nähnyt. Molemmat mainokset perustuvat kuitenkin demareiden valitsemaan taktiikkaan: äänestäjiä pelotellaan. Jos ette äänestä sdp:tä, paha porvari ei päästä vanhuksia vessaan eikä lapsia kouluun, jos heillä ei ole rahaa.

Hiljaa mielessäni mietin, tehoaako tuollainen pelottelu enää suomalaisiin.

Enpä usko. Demarien poliittisen ajattelun tasosta se kyllä kertoo paljon.

Keskiviikko 28.2.

Osallistun Pälkäneellä vaalipaneeliin. Neljä panelistia, kahdeksan kuulijaa. Keskustelu on kuitenkin vilkasta ja mielenkiintoista. Mervi Veijolan (vas), Esko Halmeen (kok) ja Elina Kimpanpään (kesk) kanssa riittää puhuttavaa niin EU:sta, terveydenhoidosta kuin vanhustenhoidosta. Ja tietysti esille nousee tekopohjavesilaitos, jota Pälkäneelle suunnitellaan. Minua huvittaa kollegoiden kriittisyys hanketta kohtaan. Istumme kaikki Pirkanmaan liiton valtuustossa ja kun maakuntakaavaa hyväksyttiin, vain vihreät vastustivat aluevarausta tekopohjavesilaitosta varten.

Torstai 1.3.

Onnittelut Suomen naisille ja eritoten Virpi Kuituselle, Aino-Kaisa Saariselle, Riitta-Liisa Roposelle ja Pirjo Manniselle! Kuulen aamu-uutisista naisten viestikullasta ja se saa hyvälle tuulelle. Naiset ovat osoittaneet, että hiihdon huipulle voi nousta ilman dopingia.

Iltapäivällä lähdemme ajamaan kohti Sotkamoa. Irenen kotona Laakajärvellä odottavat lumiset hanget, metsäladut ja vaaran rinteet.

Perjantai 2.3.

Kahlaamme umpihankea kohti Petäisen selkää. Latua ei ole tehty ja kelkkareittikin on ummessa. Mutta metsässä lunta ei ole paljon ja hiihto sujuu mukavasti.

Vuosi vuodelta elämä Laakajärven kylässä hiljenee. Irenen isä ja äiti jaksavat vielä asua kotona 60 kilometrin päässä Sotkamon keskustasta, viiden kilometrin päässä kyläkaupasta, kilometrin päässä lähimmästä naapurista.

Mutta kuinka kauan? Me asumme Tampereella, eipä ole meistä auttajiksi sitten kun lumitöitä ei enää jaksa tehdä tai hakea kyläkaupasta ruokaa autolla. Vanhusten kotona asumisen mahdollistavat vain kyläpalvelut, kuljetus- ja kotipalvelut. Niitä pitäisi kehittää lisää.

Ja kylien elinvoimaa tulisi vahvistaa. Haaveilemme aina kun Sotkamossa käymme etätyöstä, että voisimme asua puoli vuotta Laakajärvellä, luonnon keskellä, tutkia, lukea, hoitaa Irenen kotitaloa ja auttaa hänen vanhempiaan. En usko että syrjäkylissä voidaan elvyttää maataloutta, mutta hoivatyö, luontomatkailu, etätyö, käsityö ja pienyrittäjyys ovat mahdollisia. Niiden menestystä edistäisi perustulo, joka antaisi lisää vapautta elämäntapavalintoihin.

Petäisen jää on kirkkaan valkoisen lumen peitossa. Aurinko valaisee koko järven. Havumetsät peittävät rannat. Hiljaisuus täyttää hiihtäjät.

Lauantai 3.3.

Katsomme iltauutisista Putinin vastaista mielenosoitusta Pietarissa. Kymmeniä mielenosoittajia on pidätetty. Se säikäyttää Irenen ja minut, sillä Tuukka ja Päivi ovat Pietarissa tapaamassa opiskelijaystäviään. He eivät vastaa tekstiviesteihin eikä puhelinyhteys toimi. Vasta iltamyöhällä kännykkä piippaa: "Ei hätää, olimme Dostojevskin haudalla mielenosoituksen aikaan...".

Venäjän ihmisoikeudet ovat yhä hauraat kuin kananmunan kuori. On käsittämätöntä että Putinin arvostelusta on tehty rangaistava teko. Miksi jokainen valtionpäämies Venäjällä kuvittelee olevansa tsaari?

Sunnuntai 4.3.

Viron vaaleissa vihreät yllättävät: 7,1 % äänistä ja 6 paikkaa. Yllätys se on siksi, että vihreä puolue on eka kerran mukana vaaleissa ja saa heti 6 paikkaa 100-jäseniseen Riigikoguun. Vihreitä on toki ollut Virossa, mutta he toimivat pitkään ulkoparlamentaarisesti. Muistan miten vihreät olivat Kansanrintaman yksi tärkeimpiä voimia 1980-luvulla, koska ympäristöongelmat olivat suuria Virossa. Palavankiven jätteet Itä-Virossa, Sillamäen radioaktiiviset saasteet ja Paldiskin suljettu sotilaskaupunki nostattivat vihreitä kansanliikkeitä. Ja pitkään vihreät halusivatkin toimia liikkeenä ja luoda vaihtoehtoista elämäntapaa.

Kun Viro itsenäistyi, ympäristökysymysten painoarvo väheni, kansallisuuskysymys, talouskehitys ja hyvinvoinnin lisääminen nousivat etualalle. Vihreät yrittivät useammankin kerran järjestäytyä, mutta puolueelle ei ollut sosiaalista tilausta. Muistaakseni vihreät liittoutuivat maaseutupuolueen kanssa ja saivat yhden vaalikauden ajaksi vihreän ympäristöministerin paikankin 90-luvulla.

Nyt kun Viro on kokeillut uusliberalismin oppeja, eriarvoisuus on lisääntynyt ja talouskasvu uhkaa taas luontoa, on uudelleen vihreän puolueen aika. Toivottavasti se saa laitettua rajat Reformipuolueen turhan oikeistolaiselle talouspolitiikalle.

Illaksi ajelemme Sotkamosta Tampereelle. Selaan puoli metriä korkeaa lehtipinoa. Rieväkylän Ritu Tamperelaisessa ennustaa, että vihreistä menevät eduskuntaan Oras Tynkkynen ja Pauli Välimäki. Ihan hyvä veikkaus.