Politiikan päiväkirja
2007
Viikko 4
Torstai 25.1.
Hyvää Paulin päivää. Vanhan sanonnan mukaan "jos ei pauku Paavalina, ei hellettä heinätöissä". Luvassa on siis hellekesä, sillä tänä aamuna oli 20 astetta, kun lähdin töihin.
Niin, töihin. Oma elämäni on muuttunut, kun 15.1. aloitin pormestarin esikunnassa viestinnän erityisasiantuntijan työt. 16 vuoden freelancer-toimittajan ura päättyi ainakin pariksi vuodeksi. Lapset ihmettelivät, osaanko mennä aamulla töihin ja naureskelivat, kun sain työkännykän: "Iskä on tohkeissaan, sillä on uusi penaali."
Olen tohkeissani, joo. Pormestarin tiimissä on hyvä meininki, ihmiset tekevät töitä iloisina ja motivoituneina.
Kaksi ekaa työviikkoa ovat sujuneet talon tavoille opetellessa. Viime viikolla väänsimme pormestarin ohjelmaa tiukalla aikataululla, sillä se piti saada painosta ulos keskiviikon valtuustoon. Ja katso: tuntia ennen valtuuston alkua hain Juvenes-painosta uunilämpimät kappaleet, jotka Timo P. Nieminen allekirjoitti jokaiselle valtuutetulle omakätisesti.
Ohjelma sai hyvän vastaanoton, vaikka valtuustokeskustelussa muutamat vasemman laidan puhujat eivät löytäneet siitä mitään hyvää. Se oli erikoista: perustuihan ohjelma valtuuston yksimielisesti hyväksymään strategiaan ja taloussuunnitelmaan. Joskus poliittinen propaganda on uskomattoman epä-älyllistä.
Samaan aikaan viimeisteltiin ryhmä 40 ohjelmaa, joka julkistettiin eilen. Sekin sai hyvän vastaanoton. Ohjelman tunnus on XL, roomalaisin kirjaimin 40, mutta myös "extra large" - valtuuston suurin ryhmä. XL-ryhmien valtuutettuja oli mukavasti paikalla Wayne's Coffeessa Finlaysonilla. Julkistamistilaisuus kuvasi ohjelman henkeä ja nimeä: XL haluaa puhaltaa avointa ja keskustelevaa henkeä Tampereelle. Ohjelma julkistettiin kahvilassa, ei kabinetissa.
Sunnuntai 29.1.
Talven ensimmäinen hiihtolenkki Kisapirtille. Pikku pakkanen, luistava keli, auringonpaiste. Mitä voisi elämältä toivoa enempää!
Ajatuskin lähtee hiihtämään voimalinjojen alla lykkiessä.
Ilmastonmuutoksesta on tulossa edessä olevien eduskuntavaalien ykkösteemoja. Siihen kysytään kantaa kaikissa vaalikoneissa. Hienoa että ympäristöpolitiikka on noussut vaaliteemaksi. Huonoa että ilmastonmuutosta käytetään myös perusteena kuudennen ydinvoimalan puolesta käytävässä lobbauskampanjassa, jota teollisuus ja ay-liike käyvät.
Ydinvoima ei ole ratkaisu, vaan osa ongelmaa, joka kasvihuoneilmiön on aiheuttanut. Ilmastonmuutos aiheutuu energian kulutuksen räjähdysmäisestä kasvusta, joka teollisena aikana on tapahtunut. Ydinvoima on keino pitää yllä liian suurta energiankulutuksen tasoa. Ydinvoima ei globaalilla tasolla korvaa fossiilista energiaa, vaan tulee sen päälle.
Suomessa jo viidennen ydinvoimalan piti korvata hiililauhdevoima. En tiedä mitä kuudes korvaisi. Ilmeisesti sen uusiutuvan energian, jota teollisuus ei halua kalliimpana ratkaisuna rakentaa.
Se on kalliimpaa tänään, mutta ei huomenna. Bioenergia ja tuulivoima on nopeasti kasvavia energiamuotoja, niiden osuutta ollaan EU-maissa ja USA:ssa nopeasti lisäämässä. Suomi on edelleen ainoa länsimaa Ranskan ohella, joka rakentaa lisäydinvoimaa. Muissa maissa asia on vasta nousemassa kiistakapulaksi.
En ole fanaattisesti myöskään ydinvoimaa vastaan. Hyväksyn sen, että jo rakennetut ydinvoimalat saavat käydä elinkaarensa loppuun. Sinä aikana tulee kehittää voimakkaasti säästävää ja uusiutuvaa energiatekniikkaa.
Ydinvoimakeskustelussa pelotellaan puolin ja toisin. Toistan vuonna 2002 kirjoittamani kolumnin ajatuksia:
Ydinvoimapuolueen suurin valhe on väite, että "ainoastaan ydinvoimaa lisäämällä voimme pelastaa maapallon ilmastonmuutokselta", kuten sen muotoili eräs europarlamentaarikko, toivottavasti vain tietämättömyyttään. Ydinvoiman osuus maailman energiantuotannossa on vähäinen. Jos suurin osa fossiilisista polttoaineista korvattaisiin ydinvoimalla, täytyisi rakentaa tuhansia uusia ydinvoimaloita nykyisen noin 440 ydinvoimalan lisäksi - suurin osa kehitysmaihin. Se olisi niin kallis ja vaarallinen projekti, että se on mahdotonta, onneksi.
Ei ydinvoimaa -puolueen suurin valhe on megawattien ja negawattien taikominen hatusta. On helppo esittää vaihtoehtoisia energiaskenaarioita, joissa rakennetaan satoja biovoimaloita, tuhansia tuulivoimaloita, satojatuhansia maalämpöpumppuja ja miljoonia pieniä energiansäästölaitteita - ja kaikki tällä vuosikymmenellä. Energiajärjestelmä on niin hidas ja kallis dinosaurus, että se on mahdotonta, ikävä kyllä.
Ydinvoimapuolueessa taas on nihilistejä, jotka mitätöivät tästä syystä kaikki vaihtoehdot. Miksi Tanska ja Saksa voivat 10 vuodessa nostaa tuulivoiman osuuden 5 %:iin sähkön tuotannosta, mutta Suomi ei? Teimmehän mekin saman tempun turpeelle 1970- ja 80-luvuilla.
Molemmat puolueet pelottelevat kannattajiaan ydinvoimaonnettomuudella. Ei-puolue väittää, että se voi tapahtua rajan tällä puolen, kyllä-puolue väittää, että se voi tapahtua rajan tuolla puolen. Kumpikin puolue fuskaa. Jos ei-puolue olisi tosissaan, se vaatisi neljän olemassaolevan voimalan sulkemista heti. Jos kyllä-puolue olisi tosissaan, se vaatisi Kuolan ja Sosnovyi Borin ydinvoimaloiden sulkemista heti.
Ydinvoimakeskustelu on siis häikäissyt lähinnä älyllisellä matala-aktiivisuudella. Se näkyy siinäkin, että kolmatta vaihtoehtoa ei ole ilmaantunut keskusteluun. Tuon sen nyt. Oiva ratkaisu voisi olla seurata Iso-Britannian mallia. Siellä on tehty kansallinen energiastrategia, jossa ensisijaista on säästö ja uusiutuvien energiamuotojen lisääminen. Ydinvoimaa ei toistaiseksi rakenneta lisää. Ensin katsotaan muiden keinojen riittävyys ja ydinvoimaan palataan noin 20 vuoden kuluttua, jos on tarvis.
Näin siis ajattelin vuonna 2002 - ja ajattelen yhä, kun viiletän suksillani Kangasalan ja Tampereen rajalla kulkevan sähkölinjan alla kohti Kisapirttiä.
