In english

Politiikan päiväkirja
2007

Viikko 10

Tiistai 6.3.

Pormestari esikuntineen vierailee Turussa. Keskustelemme kaupunginhallituksen puheenjohtaja Aleksi Randellin kanssa tulevan hallituksen ohjelmaan esitettävistä suurten kaupunkien tavoitteista.

Turulla ja Tampereella on sama sävel. Viime viikolla pormestari Nieminen vieraili myös Oulussa ja tapasi uuden kaupunginjohtajan saaden sieltäkin tukea ajatukselle, että uudessa hallitusohjelmassa on oltava selkeät tavoitteet suurten kaupunkiseutujen kehittämiselle.

Pääsemme tutustumaan myös uuteen Turun kirjastoon, joka on viime viikolla avattu. Tuoreen puun tuoksu leijailee kirjahyllyjen välissä, avaraa ja kaunista tilaa, paljon lasia, puuta, kiveä ja avaruutta. Uusi kirjasto istuu hienosti vanhan von Rettingin lahjoittaman kirjaston viereen.

Keskiviikko 7.3.

Ennakkoäänestys on alkanut vilkkaana. Yksi ennakkoäänestyspaikka on Tampereen kaupungin virastotalolla, siellä on helppo poiketa kaupungilla asioidessa. Itsekin kävin siellä äänestämässä töihin mennessä.

Vaalitori avautuu Tampereen keskustorilla. Ehätän vihreiden vihertävään majaan heti neljän jälkeen. Olen Aamulehden ja Tamperelaisen ilmoituksessa luvannut olla paikalla klo 16-17 joka arkipäivä. En voi oikein ottaa palkatonta vapaata vaalikampanjan ajaksi, mutta työpäivän päätteeksi on mukava pysähtyä torille juttelemaan ihmisten kanssa.

Varsinkin eläkeläisillä on aikaa rupatella pidempäänkin. On mukava huomata, että eläkeläiset ovat kiinnostuneet vihreistä. Käyn pitkän ja antoisan keskustelun miehen kanssa, joka on ollut tietotekniikka-alalla 1960-luvulta lähtien ja nähnyt paitsi tietotekniikan vallankumouksen, myös Neuvostoliiton luhistumisen ja tietotekniikan merkityksen siinä.

Huomaan, että minä ehdokkaana olen myös saava osapuoli keskusteluissa. Ja niinhän olla pitääkin. Vaalitori on aikamme Agora, politiikan ja kansalaisten ja päättäjien kohtaamispaikka.

Illalla osallistun Pirkanmaan Journalistien toimittajaehdokkaiden vaalipaneeliin. Melkein kaikista muista puolueista paitsi kokoomuksesta onkin toimittaja- tai tiedottajataustaisia ehdokkaita. Keskustelu liikkuu lähinnä viestintämaailmassa. Salla Paajanen kysyy, miksi toimittajan rooli ei tyydytä, vaan pyrimme eduskuntaan.

Olen ollut politiikassa mukana 15-vuotiaasta, ja kaupunginvaltuustossakin 14 vuotta. Sekä toimittajan että poliitkon työ on vaikuttamista maailman menoon. Kaksoisrooli käy pidemmän päälle raskaaksi, olisi hienoa yhdistää toimittajan ja poliitikon kokemus ja keskittyä täysipäiväisesti kansaa edustamaan.

Torstai 8.3.

Puheenjohtaja Tarja Cronberg ja kansanedustaja Oras Tynkkynen edustavat Vihreitä TV 1:n vaalitentissä. Jyrki Richt ja Ari Korvola hiostavat heitä varsinkin perustulosta ja ydinvoimasta. Richt on ymmärtänyt väärin perustulon hinnan ja väittää järjestelmän maksavat 16 miljardia euroa. Kyse on bruttosummasta, jota liikutellaan, kun perustuloa maksetaan joka kuukausi kaikille täysi-ikäisille. Työssäkäyviltä se kuitenkin verotetaan pois ja vain vähätuloiset hyötyvät siitä. Järjestelmä maksaa vain noin miljardi euroa, joka saadaan korottamalla pääomaveroa ja varakkaiden tuloveroa, kuten Cronberg toteaakin.

Yllättäen oma nimeni nousee tentin lopussa esille. Richt kysyy, miksi vihreät tekivät salaisen sopimuksen kokoomuksen kanssa Tampereen pormestarinvaalissa ja väittää että se oli lehmänkauppa. Oras vastaa terävästi, että kyse oli demokratian voitosta, 60 vuotta kestäneen kahden puolueen harvainvallan lopettamisesta ja vallan jakamisesta tasapuolisesti kaikkien puolueiden kesken. Richt jatkaa inttämistä väittäen vihreiden saaneen tukun luottamuspaikkoja. Hän sanoo vihreiden pääneuvottelijan Pauli Välimäen saaneen pian pormestarin valinnan jälkeen pormestarin viestinnän erityisasiantuntijan paikan. Tämä osoittaa hänen mielestään vihreiden sortuneen lehmänkauppaan.

Cronberg kommentoi asiaa, ettei tunne Tampereen tilannetta, mutta "Pauli Välimäki on ansiokas poliitikko". Kiitos, Tarja, sait minut punastumaan!

Tietysti valintani oli poliittinen nimitys, mutta se ei ollut poliittinen virkanimitys. Koko pormestarin esikunta on kahdeksi vuodeksi valittu poliittinen valmisteluelin. Pormestari on valinnut sinne eri alojen ammattilaisia, joiden viitekehys on eri poliittisissa ryhmissä. Pormestari Nieminen halusi mahdollisimman edustavan esikunnan. Oliko siinä jotain väärää, että hän otti joukkoon myös yhden vihreän? Eikö väärin ja kohtuutonta olisi ollut se, että esikuntaan olisi valittu vain kokoomus- ja demaritaustaisia ihmisiä? Kokoomus ja vasemmistohan ehättivät jakaa keskenään jo neljä apulaispormestarin paikkaa, vaikka yksi olisi suhteellisuuden mukaan kuulunut vihreille.

Vihreät eivät tehneet pormestarivalintaa kuitenkaan sillä perusteella, että saimme paikan pormestarin esikuntaan. Se oli vain seuraus siitä paljon tärkeämmästä periaatteesta, jonka Oras Tynkkynen nostikin esille: pormestari Nieminen lupasi demokratisoida Tampereen hallinnon ja avata johtavat luottamuspaikat myös niille puolueille, jotka oli kymmeniä vuosia pidetty syrjässä vallan kahvasta.

Tästä tasapuolisuudesta hyötyvät kaikki ulkona pidetyt - vihreiden lisäksi sitoutumattomat, keskusta, kristilliset, skp, ja nyt myös oppositioon itsensä ajaneet demarit. Pidän tätä oman kunnallispolitiikan urani suurimpana saavutuksena. Se oli demokratian riemuvoitto, josta olen ylpeä. Lisää tällaisia lehmänkauppoja!

o o o

Moron välissä on muuten tänään vihreiden vaalilehti. Siinä esitellään kaikki ehdokkaamme. Kannattaa ottaa talteen! Ehdokkaat löytyvät myös Pirkanmaan vihreiden kotisivuilta www.pirvi.fi.

Perjantai 8.3.

Töissä menee niin pitkään että ehdin vaalimökille vasta vähän ennen viittä. Ehdin kuitenkin vaihtaa muutaman sanan vanhojen tuttujen, kuten Sepi Tuomisen ja Sinikka Jalon kanssa. Vaalitori on siitä mukava paikka, että siellä törmää tuttuihin ja tuntemattomiin ohikulkijoihin. Ja kerrankin on lupa puhua myös politiikkaa!

Tämän viikon puheenaihe on ollut SAK:n vaalimainos. Suosikkini Oiva Lohtander vedettiin pois jo ennenkuin kansa pääsi arvioimaan, saako ruoalla mässäillä. Ja kolumnistit pääsivät pohtimaan, menikö ay-miehiltä pupu pöksyyn vai oliko kokoomus liian nirppanokkainen. Uusi mainos vetistelevästä johtajasta oli ikäänkuin SAK:n kommentti arvostelijoilleen. Nokkelaa sinänsä, mutta muistuttaa jo Speden venytettyjä vitsejä.

Minusta tarinan opetus on: Negatiivinen mainonta ei - onneksi - vieläkään uppoa suomalaisiin.

o o o

Tämän päivän tärkein uutinen oli tietenkin EU:n huippukokouksen päätös ilmastosopimuksesta. EU lupaa leikata kasvihuonekaasujen päästöjä vähintään 20 prosentilla, nostaa uusiutuvan energian osuuden 20 prosenttiin ja uusiutuvien polttoaineiden osuuden 10 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä.

Vaikka nämäkin tavoitteet ovat vaatimattomia tarpeeseen nähden, ne ovat selkeä käännekohta. Tästä alkaa kehitys, joka toivottavasti kahdessa sukupolvessa, vuoteen 2050 mennessä, johtaa siihen, että kasvihuonekaasujen päästöjä saadaan leikattua koko maailmassa 50 prosentilla ja Suomen kaltaisissa teollisuusmaissa 80 prosentilla. Silloin ilmaston lämpeneminen olisi mahdollista rajoittaa + 2 asteeseen, joka olisi ekologisilta ja taloudellisilta seurauksilta vielä siedettävissä.

Vaikka Suomikin tuki huippukokouksen päätöstä, jaksoi pääminisisteri Vanhanen varoitella päästörajoitusten seurauksista Suomen vientiteollisuudelle. Tällaiset puheet pitäisi kääntää päälaelleen, kuten maailman suurimmat yhtiöt jo ovat tehneet: ilmastonmuutoksen estämisestä on tehtävä Suomen vientiteollisuuden uusi kilpailuvaltti. Puhtaan teknologian kehittäminen ja vienti voi nostaa Suomen teollisuuden uuteen kukoistukseen. Sellu on bulkkituotantoa, ilmastoteknologia aikamme "haitekkiä".

Lauantai 9.3.

Aamulehdessä Taneli Heikka antaa tunnustusta vihreiden vaalikampanjalle:

"Vaalikampanjan loppumetreillä vihreiden kampanja erottuu yhä selvemmin muiden puolueiden ponnisteluista. Kun suuret puolueet välttävät virheitä ja keskittyvät mielikuvamainontaan, vihreät tekee asia-avauksia. Puolueella ei ole televisiomainontaa lainkaan. Silti se näkyy julkisuudessa hallitukseen pyrkivistä apupuolueista eniten. Vihreiden 440 euron vastikkeeton perustulo voi olla epärealistinen, liian kallis ja joutilaisuuteen palkitseva, mutta se on vaalikamppailun ainoa uusi, konkreettinen ehdotus sosiaaliturvan uudistamiseen. Siksi siitä keskustellaan. Perjantaina julkistettu maahanmuutto-ohjelma jatkaa tällä linjalla. Vihreät uskaltavat muuttaa arvonsa konkreettisiksi ehdotuksiksi."

Heikka pitää kampanjatyyliä rohkeana, mutta arvelee, että siinä on riskinsä. Se ei kosiskele turvallisuushakuista keskiluokkaa. Näin voi olla, mutta ei keskiluokkakaan ole yhtenäisesti ajatteleva ja asenteiltaan jähmeä möhkäle. Myös yhteiskunnan muutosvoimat ovat koulutetussa keskiluokassa. Eivätkä muutos ja turvallisuus ole vastakkaisia. Moni muutos on välttämätön, jos haluamme hyvinvoinnin jatkuvan kestävästi myös lapsillemme ja lastenlapsillemme. Se edellyttää luontoon kohdistuvien uhkien poistamista ja ekologisesti kestävää talouskasvua. Se edellyttää myös globalisaation hallintaa niin että maailmankauppaan saadaan reilut pelisäännöt ja kehitysmaiden asema kohenee. Se edellyttää pohjoismaisen hyvinvointimallin uudistamista, jotta vanhukset ja sairaat voidaan hoitaa kohottamatta jo nyt korkeaa veroastetta.

Kyllä me keskiluokkalaiset tämän muutostarpeen ymmärrämme. Ja olemme niin fiksuja, että emme sorru populismiin, jossa luvataan heti mulle kaikki tänne. Muutoskin pitää tehdä turvallisesti. Ja juuri sitä vihreät esittävät. Esimerkiksi perustuloon ei voi hypätä kertarysäyksellä. Sitä kannattaa kokeilla ensi vaalikaudella esimerkiksi jossain maakunnassa tai oikeuttamalla eläkeikää lähellä olevat työttömyysuhan alaiset ihmiset perustuloon, kuten pääministerin globalisaatioraportissa esitettiin. Ja kokemusten mukaan perustulo otettaisiin käyttöön vasta seuraavalla vaalikaudella.

Nyt lähden keskustorille. Räntää on ilmassa, mutta niin myös ääniä...

o o o

Jalkoja palelsi, mutta muuten oli mukava fiilis vaalitorilla. Ihmiset olivat uteliaita ja moni pysähtyi juttelemaan. Vaalipäällikkö-vaimoni Irene on mukana ja huomaan taas kerran, että hänellä on erityinen taito jututtaa ihmisiä. Kopilla on koko liuta vihreiden ehdokkaista, Oras, Maija, Mervi, Perttukin siinä pyörähtää, Aksu, Kirsikka ja Ulriikka. Ja monta vapaaehtoista kahvia keittämässä, lennäkkejä jakamassa, ilmapalloja täyttämässä.

Tässä muutamia mulle osoitettuja kysymyksiä ja vastauksia:

Pitäisikö Suomen liittyä Natoon?

- Jos asia tulee ajankohtaiseksi, siitä pitää järjestää sitova kansanäänestys. Oma kantani on, että nyt on parempi pysyä liittoutumattomana. Suomella on aika hyvä turvallisuuspoliittinen asema eikä Nato toisi siihen lisäetua. Tilanne voi toki muuttua esim. jos Ruotsi päättäisi liittyä Natoon.

Miten suhtaudut perustuloon?

- Vihreät ovat ainoa puolue, joka sitä ajaa tällä hetkellä. Se on myös omassa vaaliohjelmassani. Perustulo on tavallaan hyvinvointivaltion puuttuva reformi. Toimeentulo pitää turvata, vaikka ihmisellä ei olisi pysyvää palkkatyötä. Perustulon avulla se tapahtuu ihmistä nöyryyttämättä. Perustulo korvaa pienimmät syyperusteiset sosiaaliturvan muodot, kuten opintorahan ja minimiäitiys- ja sairaspäivärahan sekä työttömyyskorvauksen. Perustulo tulee automaattisesti kaikkien 18 vuotta täyttäneiden suomalaisten tilille. Työssä käyviltä se kuitenkin käytännössä verotetaan pois, eli suurimmalle osalle ihmisistä se ei merkitse tulojen kasvua. Pienituloisten asema paranee ja erityisesti erilaisten pätkä-, osa-aika-, freelancer- ja matalapalkkatöitä tekevien asema helpottuu, koska heille perustulo merkitsee vakaampaa toimeentuloa ja sitä, että jokainen ansaittu euro nostaa tulotasoa. Näin perustulo kannustaa töihin eikä passivoi, kuten nykyinen sosiaaliturva usein tekee.

Miten vihreät parantaisivat eläkeläisten asemaa?

- Täytyy heti korjata yksi vanha väärinkäsitys. Vihreät eivät olleet kansaneläkkeen pohjaosan leikkauksen keksijöitä. Se oli hallituksen aikoinaan tekemän yksimielinen päätös. Pienimpiä kansaneläkkeitä on korotettava, vihreät esittävät 600 euron minimieläkettä.

Oletko "soininvaaralainen" vihreä?

- Kai niin voi sanoa. Pyysin juuri Odea tuki-ilmoitukseeni ja hän lupasi antaa kasvonsa käyttööni. Aikoinaan ajoin kovasti Soininvaaraa Vihreän liiton puheenjohtajaksi ja lopulta se onnistuikin. Soininvaaralainen realismi ja eräänlainen keskitien käytännöllinen vihreys ovat minunkin tapani edistää vihreitä arvoja.

Tekivätkö vihreät salaisen sopimuksen pormestarin valinnassa, kuten televisiossakin väitettiin?

- Ei mitään kirjallista sopimusta ole olemassa. Neuvottelimme ryhmä 20:n ja kokoomuksen kesken ja kokoomuksen pormestariehdokas lupasi lopettaa toiset poissulkevan yhteistyön, ottaa ryhmä 20 (vihreät, sitoutumattomat, keskusta ja kristilliset) mukaan budjettineuvotteluihin ja myös kaupungin johtoryhmään ja jakaa johtavat luottamuspaikat jatkossa suhteellisuuden mukaan. Tämä demokratian avaaminen kaikille ratkaisi kantamme Timo P. Niemisen hyväksi.

Viiden maissa vaalitori sulkeutuu, lähdemme Irenen kanssa kotiin laittamaan ruokaa ja lämmittämään saunaa.

Sunnuntai 10.3.

Vien Viljan Kauppiin, hän on Aamulehden nuorisoviestin ajanottajana. Itse lähden puolelta päivin vaalikorille. Olen Amun, eli Anna-Maria Urhosen, kanssa päivystäjänä. Saas nähdä onko sunnuntaina kahvin ja politiikan janoisia ihmisiä liikkeellä.

Suomen Kuvalehdessä on todella positiivinen pääkirjoitus perustulosta. Vihreiden aloite saa yhä enemmän arvovaltaisia puolustajia julkisuudessa...

Aamulehdessä taas on mainio pääkirjoitus lapsiperheiden toimeentulohuolista. Olen samaa mieltä lehden johtopäätöksen kanssa: nyt tulisi keskittää perhepoliittisten etujen kohentaminen yksinhuoltajaperheiden ja monilapsisten perheiden aseman parantamiseen esimerkiksi korottamalla lapsilisän yksinhuoltajalisää ja monilapsisten perheiden lapsilisiä. Lapsilisän reaaliarvo on laskenut koko ajan vuodesta 1994. Jos lapsilisää olisi korotettu samassa tahdissa kuin yleinen hintataso on noussut, kahden lapsen perheessä lapsilisää tulisi saada nyt noin 350 euroa kun sitä saadaan hieman yli 200 euroa. 12 vuodessa kaksilapsisilta perheiltä on viety näin laskien 1800 euroa vuositasolla yhteiskunnan tukea. (Luvut ovat suuruusluokkia, katso tarkat summat tämän aamun Aamulehdestä!)

Toki toisaalta tuloveroja on laskettu, joten tavallisen työssäkäyvän perheen kohdalla kokonaistulot eivät välttämättä ole pudonneet, mutta työttömien, pienituloisten ja yksinhuoltajien kohdalla ongelma on vakava ja aiheuttaa todellisia toimeentulohuolia.

o o o

Aika vilkasta oli sunnuntainakin vaalimökillämme. Vain keskusta, vihreät, kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset pitivät mökkiä auki. Keitin kahvit, Amu tuli mukavan saksalaisen vihreän avustajansa kanssa. Väkeä oli pian jonoksi asti, onneksi Ulla Rannikkoluoto tuli pullapitkojensa kanssa jatkamaan kahvin keittoa. Ja pian mökillä oli monta muutakin vapaaehtoista. Huomasin, että varpaat alkavat villasukista huolimatta puutua kylmästä kolmen tunnin seisoskelun jälkeen... Rupattelu ja reilu kahvi lämmittivät.

Jaetaan taas tämän päivän kysymyksiä ja vastauksia:

Vastustavatko vihreät yhä ydinvoimaa?

- Kuudetta ydinvoimalaa vastustamme. Jo viidennen piti korvata hiilivoima, mihin siis kuudetta tarvitaan? Vain sähkönkulutuksen kasvuun. Meidän mielestä on parempi keino lisätä energiatehokkuutta kuin lisätä lauhde-energian tuotantoa, joka on varsin tehotonta (40 % ydinvoiman tuottamasta energiasta lämmittää merta).

Ydinvoima ei kuitenkaan ole vihreille kynnyskysymys hallitukseen osallistumiseen?

- Tämä on nyt spekulointia. Toivottavasti vihreät ovat mukana seuraavassa hallituksessa. Ydinvoiman lisärakentaminen jakaa mielipiteitä eduskunnassa. Jos hakemus teollisuudelta tulee, eduskunta äänestää siitä. Jos enemmistö on lisäydinvoiman kannalla, minun mielestäni vihreät voisivat jatkaa hallituksessa. Hallitus nimittäin päättää kymmenistä ja sadoista muistakin tärkeistä asioista, ei yhden sinänsä tärkeän asian takia on järkevää vapaaehtoisesti jättäytyä oppositioon, jossa vaikutusmahdollisuudet ovat varsin rajalliset.

Miten kotiäitien asemaa tulisi parantaa?

- Olemme esittäneet äitiyspäivärahojen tason nostamista ja monissa kunnissa vihreät ovat ajaneet kotihoidon tuen kuntalisää. Myös lapsilisiin vaadimme tasokorotusta, erityisesti yksinhuoltajien lapsilisään. Itse ajattelen, että varsinkin alle 3-vuotiaiden lasten kotihoitoa tulisi tukea - mutta toki kaikkien.

Oletko itse tosissasi ehdokkaana, sinähän sait juuri palkkioviran pormestarin esikunnasta?

- Totta kai olen tosissani. Tämä on kolmas kerta kun vakavasti yritän läpi, ja kolmas kerta toden sanoo... Aloitin tammikuussa työt pormestarin viestintäasiantuntijana, mutta se on määräaikainen pesti, joka kestää kaksi vuotta kuten pormestarinkin kausi. Kansanedustajan työ olisi tietysti vaativampi ja koen sen suurena haasteena. Olen ollut vihreissä mukana aktiivisesti vuodesta 1983 ja tehnyt politiikkaa paikallisyhdistyksessä, kaupunginvaltuutettuna, puolueen lehden päätoimittajana, puoluehallituksessa ja puolueen varapuheenjohtajana. Omalle uralleni kansanedustajan työ olisi luonteva jatko. Työ esikunnassa ei ole palkkiovirka, vaan pormestari Nieminen pyysi minut esikuntaansa ja kaupungin johtoryhmään, koska olen viestinnän ammattilainen, mutta edustin myös ryhmä 20:tä valtuustossa. Hän halusi myös ryhmä 20:n edustajan johtoryhmään - muutenhan siellä olisi vain kokoomuksen ja vasemmiston edustajia. Jos minä saan muuta työtä, löytyy viestintäasiantuntijaksi varmasti joku toinen ammattilainen.

Neljältä lähdin hytisten kotiin ja suoraan saunaan lämmittelemään.

 

 
 
Viimeksi muokattu: March 11 2007 23:15:30.