Kunnallispolitiikan päiväkirja
2006
Viikko 12
Maanantai 20.3.
Valtuustolle on järjestetty liikenneseminaari, mutta ehdin kuulemaan vain kolme viimeistä esitystä, koska samaa aikaan on Yhdessä selviytymisen tuki ry:n hallituksen kokous. YST on tehnyt pitkään Hervannassa sosiaalista työtä Jukka Vinnurvan johdolla. Jukka on nyt jäämässä pois vetäjän roolista ja yhdistyksen johto organisoidaan uudelleen. Hallituksessa istuu kaksi muutakin valtuutettua, Pia Viitanen ja Jaana Kinanen.
Mutta ne alustukset, jotka ehdin kuunnella, ovat kiinnostavia. Varsinkin Helsingin yleiskaavapäällikkö Pertti Kare antaa hyvän yleiskuvan pääkaupungin kaavoitus- ja liikennehankkeista. Uudet asuinalueet kytketään nimenomaan raideliikenteellä, joko metrolla, ratikalla tai lähijunalla, keskustaan. Vanhat satama-alueet vapautuvat asuntorakentamiseen, kun Vuosaaren satama valmistuu. Raideliikenteen pysäkkien vaikutusalueeksi Helsingissä lasketaan 800 metriä. Siellä oletetaan että ihmiset ovat valmiit kävelemään tai pyöräilemään tuon matkan pysäkille.
Kun olimme Irenen kanssa Lontoossa kielikurssilla pari vuotta sitten, kävelimme päivittäin suunnilleen 800 metriä asunnoltamme lähijunan asemalle. Se oli vaivatonta, ja juna vei 20 minuutissa Lontoon keskustaan. Nyt meiltä menee Levonmäestä Tampereen keskustaan pidempi aika, vaikka bussipysäkki on 100 metrin päässä.
o o o
Ilta kuluu valtuustoryhmän kokouksessa Vapriikissa. Museoväki antaa meille tiiviin tietoiskun Vapriikin kuulumisista. Monille on yllätys, mitä kaikkea tiilimuurit kätkevät sisäänsä. Varsinkin kulttuuriympäristöyksikkö ja rakennusperinteen suojelu ovat museon näkymätöntä, mutta erittäin arvokasta työtä.
Varsinkin Pispalan vanhan rakennuskannan suojelu ja "modernin" lähiörakentamisen arvokkaiden osien suojelu peruskorjauksissa herättää keskustelua. Pispalan vanha asemakaava sisältää ylitehokasta rakennusoikeutta, joka monilla tonteilla on johtanut vanhaan miljööseen sopimattomaan uudisrakentamiseen. Parhaillaan tehdään rakennusjärjestystä, jossa annetaan ohjeita peruskorjaukseen ja uudisrakentamiseen. Parempi olisi uusi asemakaava, jossa leikattaisiin rakennusoikeutta, mutta sitä on vaikea saada läpi.
Onneksi Tampereen museon kulttuuriympäristöyksikkö on tehnyt Pispalan rakennusinventoinnin, jossa vanha rakennuskanta on tutkittu ja arvotettu. Sitä pitäisi käyttää nyt järeänä työkaluna ja kieltäytyä myöntämästä purkulupia 1-3 -luokkiin arvotetuille rakennuksille.
Ilahdumme kun kuulemme, että museotoimi valmistelee luonnontieteellisen museon avaamista Vapriikissa ehkä jo loppuvuodesta. Vihreät tekivät asiasta valtuustoaloitteen viime syksynä, sillä nyt kokoelmat ovat vaarassa tuhoutua Näsin museon huonokuntoisissa varastoissa.
Tiistai 21.3.
Käymme iltapäivällä Tompan kanssa laskettelemassa Hervannan rinteessä. Tämä on jo toinen kerta viikon sisällä! Tuomas haluaa harjoitella, sillä hänen koulunsa lähtee perjantaina Sappeen rinteisiin. Olemme aloittelijoita tässä lajissa, mutta mukavaa on. Tosin kylmä viima tunkee luihin ja ytimiin.
Tuomaksen luokkakavereita on mäessä myös. Tapaan Tere Vadenin, jonka lapset ovat myös Montessoriluokalla. Saan Tereltä hyvän vinkin Pentti Linkolan vastaväittäjästä. Vastedes suunnittelee Linkolan kutsumista Tampereelle huhtikuussa. Pena ei kelvannut suureen filosofiatapahtumaan, siksipä kutsumme hänet "pieneen filosofiatapahtumaan". Vaikka olen täysin eri mieltä Linkolan kanssa totalitarismista ja natsismista, on tyhmää yrittää kaventaa sananvapautta. Tässä on vähän samaa makua kuin Mohammed-pilapiirrosjupakassa. Totalitarismia ei pidä vastustaa heidän aseillaan - rajoittamalla sananvapautta!
o o o
Ilta kuluu Frenckellissä keskustan alueen asukasillassa. Paneelissa on valtuutettuja, yleisönä keskustan aktiivisia asukkaita. Kysymykset ovat asiallisia ja liittyvät etupäässä liikenteeseen ja kaavoitukseen. Jostain syystä tänään ei puhuta sosiaali- ja terveyspalveluista. Kouluasiat ovat sen verran esillä, että Pellervon koulun lakkautusuhka nousee puheeksi. Siitä on viime päivinä tullut sähköpostia vanhemmilta.
Asia on minullekin uusi, mutta ihmettelen, mitä järkeä on siirtää Kalevanpuiston erityiskoulun oppilaita meidän nurkille - 10 kilometrin päähän keskustasta Annalan kouluun. Erityiskouluun tullaan eri puolilta kaupunkia, siksi sen tulisi sijaita keskustassa. Ja ennen mitään lakkautusesityksiä tulee tehdä kouluverkkoselvitys, jossa kaikkien alueiden koulutilanne kartoitetaan.
Oli muuten mukava huomata, että keskustan asukasillassa nousi esille myös vaatimuksia pikaratikan ja pyöräteiden rakentamiseksi! Myös arkkitehtuurista puhuttiin, mikä on aika harvinaista. Pyynikkiläiset tuomitsivat Marian sairaalan tontille suunnitellun uudisrakennuksen miljööseen sopimattomana. Olen samaa mieltä, lasiparveketalo ei sovi uusklassismin naapuriksi.
Kun tilaisuus päättyy, poltamme Pauli Ruoholahden kanssa sikarit Frenckellin edessä ja vaihdamme kuulumisia. Minua alkaa palella, laskettelurinteessä tullut vilu ei ota lähteäkseen. Tekstaan Irenelle että laittaa saunan päälle. Eiköhän lauteilla lämpene!
Keskiviikko 22.3.
Valtuustossa ei ole suuria asioita listalla. Pisin keskustelu syntyy Lasse Oksasen (sit) aloitteesta asuntotonttien jakotavan muuttamisesta avoimemmaksi ja Seppo Mäkisen (kok) aloitteesta pientalotonttien lisäämiseksi.
Otan osaa kommentoimalla Tampereen tapaa jakaa kerrostalotontit rakennusyhtiöille ilman avointa tarjousmenettelyä tai kilpailua. Sekä kj Jarmo Rantanen että akj Esa Kotilahti katsovat aiheellisesti nousta torjumaan väitteeni, että Tampereella harjoitetaan vielä vanhanaikaista "hyvä veli" -politiikkaa tonttien jaossa.
Rantanen sanoo kuulevansa puheessani kaikuja 70-luvulta ja haluaa todisteita, Kotilahti vakuuttaa että Tampereella ei ole hyvä veli -meininkiä ollut eikä ole. Tarkennan, etten epäile ketään laittomuuksista, mutta pidän rakennusyhtiöiden ja kiinteistöviraston neuvotteluihin perustuvaa jakotapaa vanhanaikaisena. Avoimet tarjouskilpailut ja varsinkin laatukilpailut ja rakennussuunnitelmien kilpailuttaminen ovat nykyaikaa, kohtelevat uusia ja vanhoja hakijoita tasapuolisesti ja tuottavat parempaa arkkitehtoonista jälkeä.
Kotilahti toteaa, että laatukilpailuja on jatkuvasti lisätty, mutta ne sitovat paljon voimavaroja ja nyt aiotaan vetää henkeä.
Johon minä, että tuo on huono peruste panna jarrut päälle. Jos resurssit eivät riitä laatukilpailuihin, lisättäköön kaavoituksen resursseja.
Vihreiden aloitteeseen biojätteen lajittelun muuttamisesta pakolliseksi ja energiajätteen keräilyn aloittamisesta tulee Pirkanmaan Jätehuolto Oy:stä nihkeä vastaus. He uskovat, että vapaaehtoisuudella voidaan saavuttaa EU:n tiukkenevat vaatimukset biojätteen lajittelusta. Nyt taso on 40 prosentin luokkaa, kun se kolmen vuoden kuluttua pitäisi olla 60 prosentin luokkaa. Veikkaan että valistus ei riitä. Energiajätteen erilliskeräystä Pijä Oy vastustaa, koska saanti olisi liian pieni. Yhtiö aikoo polttaa nykyisen kuivajätteen ilman lisälajittelua. Se on käytännössä sekajätteen massapolttoa, vaikka näitä sanoja vältellään. Kuulin Toivonen Oy:n edustajilta, että vastoin julkisuudessa olleita tietoja jätteen rinnakkaispoltto jatkuu uusien normien mukaisesti Porissa, Raumalla ja Kajaanissa. Erillisiä polttolaitoksia ei tarvitsisi rakentaa. Massapoltto merkitsee biojätteen, paperin ja muun hyötyjätteen polttoa, mutta polttoon joutuu varmasti myös ongelmajätteitä ja muuta polttokelvotonta tavaraa. Tähänkin palataan vielä.
Jätämme Irenen kanssa valtuustoaloitteen omaishoidon tuen maksamisesta kaikille kriteerit täyttäville. Lisärahaa tulisi saada jo tänä vuonna lisäbudjetissa suurimpaan tarpeeseen ja ensi vuodelle tulisi varata rahat, jotta 230 hylätyn jono saadaan kokonaan poistettua.
Aloitteen allekirjoitti 28 valtuutettua. Ihmettelemme, miksi niin harva demari allekirjoitti, mutta iloitsemme, että niin moni kokoomuksen valtuutettu pani nimensä aloitteemme alle.
Torstai 23.3.
Helsinki-päivä. Käyn kuluttajavirastossa tsekkaamassa, miten Eko-ostajan päivitys etenee. Hyvinhän se. Iltapäivällä menen Vuosaareen haastattelemaan Pro Mustavuori-liikkeen aktiivia. Uuden suursataman naapuriin aiotaan kaavoittaa pientaloalue vuosaarelaisten ulkoilumetsikköön ja luonnonsuojelullisesti arvokkaaseen kalliometsikköön, aivan Natura-alueen naapuriin.
Kun jututan asukasaktiiveja hiihtoladun varressa, vanha mies hiihtelee paikalle ja alkaa spontaanisti kertoa, miten hänen terveytensä on täysin tämän ulkoilualueen ansiota. Hän hiihtää siellä päivittäin ja on toipunut jopa syövästä terveellisten elintapojen ansiosta. "Jos tämä metsä kaavoitetaan asunnoiksi, minut ja monet muut saa kantaa saman tien vanhainkotiin makaamaan!"
Perjantai 24.3.
Väsään hakemuksen Tampereen kaupungin viestintäjohtajan virkaan. Päätin pitkällisen pähkäämisen jälkeen hakea virkaa. Työ kiinnostaa, koska siinä yhdistyy sekä journalismin että politiikan osaamiseni. Sellaisia paikkoja on harvoin tarjolla. Toisaalta minulla ei ole mitään menetettävää, politiikassa ja journalismissa riittää haasteita, vaikka Jarin saappaat saisi joku muu.
Aurinko paistaa, työhuoneessa on päivällä 25 astetta. Käyn välillä pavekkeella haukkaamassa happea ja katselemassa kevään tuloa. Pihalla on vielä paljon lunta. Puput ovat käyneet syömässä luumupuun alaoksia. Jätin sen suojaamatta, koska jänöjussit ovat aiempina vuosina jättäneet puun rauhaan. No, voin mainostaa luumuja luomuna, oksatkin on jänisten leikkaamia!
Parin kuukauden päästä pihalla on ehkä kaivinkone mylläämässä piharakennukselle pohjaa. Olemme tällä viikolla kilpailuttaneet pankkeja pienestä lisälainasta, jolla rakentaisimme autokatoksen, pihavaraston ja "kesähuoneen".
Sormissa syyhyää jo päästä nikkaroimaan.
Lauantai 25.3.
Hiihtelemme Irenen kanssa Taivalpirtille - ensimmäisen kerran moneen vuoteen. Sinne on Kaukajärveltä noin 13 kilometriä. Lyhennämme matkaa menemällä autolla Toivonen Oy:n lajittelulaitokselle. Lähtöpiste on tarkoituksella valittu: Houkanoja, viimeisen ympäristötaiston voiton tanner! Sillä kohden ei tosin kannata suksia laittaa jalkaan: lumi ja hiihtolatu on aivan ruskea puupölystä ja roskasta. Kyllä teollinen jätteenlajittelu kuuluisi kaueammaksi asuin- ja viheralueista!
Mutta Taivalpirtin latu on muuten puhdas ja hyvässä kunnossa, kiitos talkooväen! Aurinko paistaa, lumi kimaltelee, suksi luistaa. Taivalpirtin majalla juomme korppukahvit ja huokaisemme hetken muiden taivaltajien seurassa.