Kunnallispolitiikan päiväkirja
2005

Viikko 22

Maanantai 30.5.

Kaupunginhallituksessa väännetään kättä ensi vuoden budjettikehyksestä. Kolmen prosentin kasvuraami tekee tiukkaa niin sosiaali- kuin koulutoimessa. Myös investointeja leikataan reippaasti. Eniten vääntöä syntyy lukion aloituspaikoista. Valtuusto on päättänyt, että Sammon uuden keskuslukion valmistuttua lukiopaikkoja lisätään kolmen vuoden ajan 150 vuosittain. Näin lukion aloituspaikkojen määrä nostetaan suurten kaupunkien tasolle. Tänä vuonna uusia aloituspaikkoja tuli 108 lisää, ensi vuodelle ei raami mahdollista yhtään lisäpaikkaa. Se tarkoittaa sitä, että joko Sammon keskuslukio toimii puolityhjänä tai sitten sisäänotto johonkin vanhaan lukioon lopetetaan.

Suomeksi sanottuna tämä uhkakuva tarkoittaa Messukylän lukion sisäänoton lopettamista ja lukion alasajoa kolmessa vuodessa.

Totesin että tällainen esitys rikkoisi valtuuston päätöstä. Sammon keskuslukio perustettiin, koska lukioikäisten määrä kasvaa ja tavoitteena on, että entistä suurempi osa ikäluokasta käy lukion. Näistä tavoitteista ei ole luovuttu eikä niistä ole mitään syytä luopua. Moni muukin kh:n jäsen käytti saman suuntaisia puheenvuoroja. Toivottavasti viesti meni perille eikä Messukylän lukiolaisten ja heidän vanhempiensa tarvitse ensi syksynä nousta barrikadeille, kuten he joutuivat viime syksynä tekemään.

Tiistai 31.5.

Koko päivä kuluu Turussa. Haastattelen joukkoliikennelautakunnan vihreää jäsentä Mikko Laaksosta. Hän on intohimoinen juna- ja ratikkamies, tehnyt selvityksen pikaratikan soveltuvuudesta Turkuun ja lähiliikenteen kehittämisestä Varsinais-Suomessa. Eilen ilmestyi hänen ja kahdeksan muun "raideryhmäläisen" pamfletti "Rautatie on mahdollisuus". Siinä he mm. vaativat VR:n lähiliikenteen avaamista kilpailulle.

Mikko Laaksonen pitää Tampereen pikaratikkaselvityksiä varsinkin talouden ja tekniikan osalta ansiokkaina, mutta arvostelee väyläratkaisuja. Tunneli tekee pikaratikasta kalliin ja heikentää sen houkuttelevuutta. Laaksonen vetäisi pikaratikan keskustan läpi katuverkossa ja takaisi nopeuden ja aikatauluissa pysymisen valoetuuksilla. Muutenkaan hän ei tukeutuisi niin paljon rataverkkoon kuin Tampereella on aikomus, vaan kaupunkialueella tekisi pikaratikalle omat raiteet ja vasta seutukuntiin mentäessä siirtyisi rataverkolle.

Kun kyselen rahoituksesta, hän kertoo, miten esimerkiksi Freiburgissa pikaratikka kustannettiin uuteen lähiöön kokonaan maan arvonnousulla. Keski-Euroopassa pikaratikka on nostanut tonttimaan ja kiinteistöjen arvoa 5-15 prosenttia. Tästä osa voidaan kiinteistöverolla, liikevaihtoverolla tai joukkoliikennemaksulla periä kunnalle.

Illan vietän muuttopuuhissa Tuukan ja Päivin luona. He muuttavat opiskelija-asunnon kolmannesta kerroksesta naapuritalon ensimmäiseen kerrokseen. Syynä on perheenlisäys: Iida-koira vaatii "ulkoilupihan".

Keskiviikko 1.6.

TAMKin juhlasaliin on kokoontunut runsaat sata seutukunnan valtuutettua kuuntelemaan esityksiä uudesta seutuhallinnosta. Syksyn ja kevään istuntojen tulos julkistetaan: seutusopimus Tampereen seudun kuntayhtymän perustamisesta. 13-jäseninen hallitus tulee johtamaan kuntayhtymää, jonka tärkeimpiä tehtäviä on seudullisen maankäytön ja seudullisten palvelujen kehittäminen. Kyse on nimenomaan kehittäjäelimestä, päätöksenteko jää edelleen peruskuntiin.

Jostain syystä seutuhallinnon synnyttäminen ei saa minua riemunkiljahduksiin. Samaan aikaan keskustellaan valtakunnassa kuntarakenteen uudistuksesta, jossa rohkeimmat puhuvat 20 - 30 suurkunnasta, maltillisemmat kuntien lukumäärän puolittamisesta. Tässä keskustelussa seutuhallinnon rooli on jäänyt epämääräiseksi. Tavoitteena ei ole uutta hallintotasoa kuntien ja maakuntien väliin. Mitä seutuhallinto sitten on? Veikkaan edelleen että se jää väliaikaisratkaisuksi siirryttäessä koko kaupunkiseudun kattavaan suurkuntaan. Mutta väliaikaisratkaisuna seutuhallitus on ok. Se ei lisää demokratiaa, mutta luo edellytyksiä yhteistyölle, joka parantaa kaupunkisuunnittelua ja helpottaa myös kuntalaisten arkielämää, kun kunnan rajat madaltuvat.

Torstai 2.6.

Tapaan Kaukajärven yhteisötyön uuden toiminnanjohtajan, Anja Virtasen. Hän aloitti eilen työt avaamalla Riipuksenkadun asukastuvan. Se on yhteisötyön uusi aluevaltaus - Oulun mallin soveltaminen alkoi heti... No, kyse on vasta kerhohuoneen avaamisesta yhtenä päivänä viikossa, mutta jostain on aloitettava. Pohdimme Anjan kanssa kesän toimintoja. Kaukajärven kävelykierroksille ja Väentuvan yhteislauluilloille pitää löytää vetäjät ja uusia työntekijöitä haettava kesän aikana Kauksuklubille ja kerho-ohjaajiksi.

Iltapäivällä istun Kauko Tuovisen pirtin pöydän ääressä Viinikassa. Teemme Kaukon ja Teuvo Kantolan kanssa Vastedes-yhdistyksen 20-vuotishistoriikkia. Se on samalla vihreän valtuustoryhmän historiikki, sillä myös valtuustoryhmä on toiminut 20 vuotta. Kauko on tehnyt hyvää pohjatyötä ja käynyt läpi pöytäkirjoja, lehtiä ja kokouspapereita. Vastedes oli ensimmäinen vihreä yhdistys Pirkanmaalla, se oli aluksi sekä poliittinen että kulttuuriyhdistys, sekä maakunnallinen että paikallinen, sekä parlamentaarinen että ulkoparlamentaarinen. Vähitellen eri toiminnot eriytyivät ja Vastedeksestä kehittyi kulttuuriyhdistys. Uppoudumme historian lehdille: miten Kansan Lehti väitti, että ensimmäinen vihreä lista tehtiin Skdl:n toimistossa (kun minä satuin sinä kesänä olemaan Hämyrin kesätoimittaja!). Ja miten Martin Rantalan ehdokkuus nousi valtakunnalliseksi uutiseksi, kun piispa Paavo Kortekangas laittoi nimensä hänen valitsijayhdistykseen. Ja miten Pentti Linkola täytti Tampereen yliopiston juhlasalin vieraillessaan keskustelutilaisuudessamme.

Päätämme järjestää joulukuussa oikein juhlaviikon: ensin julkistetaan historiikki, sitten pidetään valtuustoryhmän 20-vuotisseminaari valtuustosalissa ja sitten vielä Vastedes-yhdistyksen 20-vuotisjuhla.

Perjantai 3.6.

Vietämme kotona Tuukan 24-vuotissynttäreitä. Hän on kutsunut vanhoja kavereitaan kylään, grillaamme kalavartaita, syömme mansikkakakkua ja maistamme Venetsiasta tuomaani proseccoa. Sitten nuoret lähtevät Kivitaskuun laulamaan karaokea ja me vanhukset vetäydymme yläkertaan naapureiden kanssa maistelemaan toscanalaista Vinsantoa (joka on makeaa kuin ehtoollisviini ja johon kastetaan mantelikeksejä) ja parantamaan maailmaa.

Lauantai 4.6.

Koulut päättyvät ja suvivirsi soi. Irene menee Tuomaksen kevätjuhlaan Karoseen, minä Viljan kevätjuhlaan Klasuun. Vilja päättää yläasteen ja pyrkii ilmaisutaidon lukioon, Tykkiin. Hän saa hienon todistuksen, keskiarvo vähän päälle 9. Ei ole onneksi tullut isäänsä, joka ei 15-vuotiaana juuri koulunkäynnistä piitannut... Tuomas pääsee viidennelle luokalle ja Tuukkakin kertoo päässeensä Tampereen yliopistoon ns. JOO-opiskelijaksi lukemaan sivuaineena tiedotusoppia. Uskontotiede, filosofia ja luova kirjoittaminen - hänen aineensa Turussa - eivät kuulemma varmista mitään ammattia, siksi tiedotusoppi. Tuukka on vähän tullut isäänsä...