Mihin yhteistyö kariutui?
Aamulehti marras 2004
Demarit ja kokoomus sulkivat vihreät Tampereella jälleen yhteistyön
ulkopuolelle. Syyksi sanottiin vihreiden vallanhalu ja epäluotettavuus. Totuus
neuvotteluista on kovin toisenlainen.
Vihreät olivat ja ovat aidosti halukkaita neljän suurimman ryhmän yhteistyöhön.
Emme tehneet nopeaa teknistä vaaliliittoa pienten ryhmien kesken (ryhmä 17), vaikka
se olisi tuonut meille eniten paikkoja. Halusimme sen sijaan neuvotella
kokoomuksen, sdp:n ja vasemmistoliiton kanssa asiakysymyksistä. Neuvottelut
alkoivat siten, että sovittiin asialistasta, johon kukin ryhmä vastaa. Teimme
oman ohjelmamme, jossa oli vihreitten tavoitteita seuraavalle neljälle
vuodelle. Siitä emme päässeet lainkaan keskustelemaan, vaan kokoomuksen ja
demareiden neuvottelijat muuttivat yhtäkkiä taktiikkaa: meidät heitettiin ulos
ennen kuin ohjelmakeskustelu alkoi.
Myöhemmin kuulimme, että jäljelle jääneet kolme ryhmää eivät jatkaneetkaan
ohjelmakeskustelua, vaan ryhtyivät heti jakamaan lautakuntapaikkoja. Ilmeisesti
neljäs jakaja oli liikaa, varsinkin kun se vaati tasapuolista kohtelua.
Mielestämme tällainen taktikointi kertoo siitä, että kokoomukselle ja
demareille oli tärkeämpää turvata omat paikkansa kaupungin elimissä kuin
miettiä kaupungin kehittämistä.
Pauli Ruoholahti syytti vihreitä Aamulehdessä kohtuuttomista
paikkavaatimuksista. Todellisuudessa emme ehtineet vaatia mitään. Ainut
toiveemme oli, että paikat jaetaan suhteellisuuden mukaan ja kaikki ryhmät
saavat osansa myös lautakuntien puheenjohtajuuksista. Jos tämä on kohtuutonta,
kertoo se, että demarien ja kokoomuksen johto ei edelleenkään kykene
tasaveroiseen yhteistyöhön muiden ryhmien kanssa. Ja Vasemmistoliitto suostuu
tähän äänettömänä yhtiömiehenä.
Sitä paitsi: akselipuolueilla ei ole edellytyksiä syyttää muita kohtuuttomista
paikkavaatimuksista. Demarit ja kokoomus ovat ottaneet vähän yli 50 prosentin
kannatuksella 100 prosenttia lautakuntien puheenjohtajuuksista ja myös
johtavista virkamiehistä itselleen. Ilmeisesti tämän menon jatkamiseksi vihreät
piti sulkea yhteistyön ulkopuolelle.
Samaisen Aamulehden mukaan Seppo Rantanen epäili vihreiden kykyä yhteistyöhön.
Ikävää huomata, että kokoomusta johdetaan ennakkoluulojen varassa. Tällä
valtuustokaudella vihreät ovat olleet eräs valtuuston yksimielisimpiä ryhmiä.
Olemme myös tehneet rakentavaa yhteistyötä muiden valtuustoryhmien kanssa.
Olemme mm. tehneet neljä viimeistä budjettia yhdessä kokoomuksen, demareiden ja
vasemmistoliiton kanssa. Ojensimme yhteistyön kättä tietoisina, että se
merkitsee myös vastuuta ja kompromissihalua meidän puoleltamme.
Kokoomuksen johto ei tarttunut yhteistyön mahdollisuuteen, vaan valitsi
kumppanikseen kaksi puoluetta, joiden tavoitteet ovat kauimpana sen omista
tavoitteista. Kun vertaa Tampereen kokoomuksen aluejärjestön vaaliohjelmaa
vasemmistoliiton ja demareiden vaaliohjelmiin, ne ovat kuin yö ja päivä.
Kokoomus haluaa syviä rakenteellisia muutoksia ja uusia malleja
palvelutuotantoon, kun taas vasemmistoliitto ja demarit vastustavat
rakennemuutoksia ja haluavat lisätä kaupungin omia palveluja.
Vallassa on siis kolme puoluetta, joista yksi painaa kaasua ja kaksi jarruttaa.
Jos palvelutuotannon monipuolustaminen olisi ollut kokoomukselle tärkeämpää
kuin paikkajako, he olisivat pitäneet vihreät neuvottelupöydässä, sillä olemme
tässä asiassa lähempänä heitä kuin vasemmisto.
Vastaavasti demarijohto teki karhunpalveluksen kaupungille ja kaupunginjohtaja
Jarmo Rantaselle heittämällä vihreät ulos neuvottelupöydästä. Juuri vihreät
ovat selkeimmin tukeneet kaupungin suuria kehityshankkeita: pormestarimallia ja
pikaratikkaa.
Vihreät jatkavat asiapohjaista ja yhteistyöhakuista linjaa tulevassakin
valtuustossa. Kuntapolitiikassa ei ole syytä jakaa ryhmiä hallitukseen ja
oppositioon, koska useimmissa asiakysymyksissä rintamalinjat eivät kulje sillä
tavoin. Myös kuntalaki lähtee siitä, että päätöksenteon tulee perustua
avoimuuteen, demokraattisuuteen ja suhteellisuuteen.
Pauli Välimäki
Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja
Per Ashorn
Vihreän valtuustoryhmän varapuheenjohtaja