Poukkoilua Ratinassa
Aamulehti syyskuu 2004
Kaupunginhallitus palautti viime maanantaina yllättäen äänin
9 - 2 Ratinan yleissuunnitelman, jota on valmisteltu neljä vuotta.
Erityisesti kokoomus ja demarit halusivat, että Ratinassa "sallitaan
rohkeampi kaupunkikuvallinen rakentaminen". Suomeksi se tarkoittaa
tornitaloja. Minusta päätös edustaa vaalien alla yleistyvää pölhöpopulismia
pahimmillaan.
Tähän saakka Ratinan suunnittelu on edennyt yksimielisesti.
Nyt kokoomus ja demarit käänsivät viime metreillä kelkkansa.
Heillä olisi ollut neljä vuotta aikaa vaatia torneja Ratinaan.
Sitä he eivät ole tehneet. Miksi nyt, kun suunnitelma on
valmis?
Ratinan suunnittelu alkoi arkkitehtikilpailulla vuosina 2000-01. Kilpailutoimikunta
nosti kärkeen kaksi työtä, Olympian ja Sinisen laguunin.
Kummassakaan ei esitetty tornitaloja Ratinaan. Valinta oli yksimielinen,
sen hyväksyivät myös toimikunnassa istuneet kokoomuksen
ja sdp:n ryhmäjohtajat. Tarjolla olisi ollut jopa pilvenpiirtäjiä.
Voittaneiden töiden pohjalta tehtiin kolme vaihtoehtoista suunnitelmaa.
Kaupunginhallituksen suunnittelujaosto (suja) asetti ne viime keväänä nähtäville.
Suja linjasi, että Tampereen valtatietä ei siirretä ja
että Suvantokatua ei katkaista. Sen sijaan torneja suja ei käskenyt
suunnitella. Joku puhui niiden puolesta, mutta aiemmin valittua linjaa
ei muutettu.
Myöskään vaihtoehdoista annetuissa lausunnoissa ei
esitetä alueelle tornitaloja. Sekä kilpailun voittajatyöt,
suunnittelujaoston päätökset että kaavoittajan
yleissuunnitelma lähtevät siitä, että uusi rakentaminen
sovitetaan Ratinan ja keskustan yleisilmeeseen. Palautus lyö korville
koko suunnitteluprosessia ja on epäluottamuslause arkkitehtikilpailun
voittajille, jotka ovat jatkaneet alueen suunnittelua. Tampereen kaupunkisuunnittelusta
se antaa epäluotettavan ja amatöörimäisen kuvan.
Tämä menettelytavoista. Itse torneista sanon vain, että periaatteessa
en vastusta korkeaa rakentamista. Sille pitää kuitenkin löytää sopiva
paikka ja tornitalojen suunnittelun pitää olla erityisen
korkeatasoista. Meidän tulisi kunnioittaa eurooppalaisen kaupunkisuunnittelun
parhaita perinteitä, esimerkiksi sitä, että ydinkeskustan
yhtenäistä ruutukaava-aluetta ei rikota poikkeuksellisen
korkeilla massoilla.
Ratina on kaupunkikuvallisesti osa ydinkeskustaa. Esimerkiksi Pyhäjärven
ranta on yleissuunnitelmassa käsitelty tyylikkäästi
ja arkkitehtikilpailun voittaneen Olympia-työn hengen mukaisesti:
Tampereen valtatieltä katsottuna näkyy keskustassa tyypillisiä 8-kerroksisia
taloja kadun varressa, mutta Pyhäjärveltä katsottuna
näkyy terassimaisesti nousevia taloja, joissa on tarjolla kauniita
näkymiä järvelle ja tuulelta ja melulta suojaisia pihoja
asukkaille.
Jos ne muutettaisiin esimerkiksi Impilinnan kaltaisiksi torneiksi,
kuten joku kaupunginhallituksessa esitti, tuuli ujeltaisi pihoilla
ja Tampereen valtatien melu ylittäisi kaikki ohjearvot.
14-kerroksisia toimistotorneja esitettiin linja-autoaseman eteläpuolelle
Hatanpään valtatien ja Tampereen valtatien risteykseen. Tähän
en halua ottaa lopullista kantaa, mutta kovin myöhäisherännyt
tämäkin toive on. Tien toisella puolella on uusia 5-kerroksisia
toimistotaloja, eli Dynamo ja Soneran kauniisti kaartuva liiketalo.
Toiselle puolelle tulisi siis kolme kertaa korkeampia taloja. Miksi
aiemmin sovittua suunnitteluperiaatetta halutaan yhtäkkiä muuttaa?
Sen uskon, että YIT ottaa ilomielin lisää rakennusoikeutta
tontilleen, mutta onko toimistotorneille kaupunkikuvallisia perusteita
linja-autoaseman, keskustan funkis-helmen, kyljessä?
Pauli Välimäki
Kaupunginvaltuuston II puheenjohtaja (vihr)