Rakennussuojelun rimaa nostettava

Aamulehti huhtikuu 2004

Tampereella on suojeltu merkittävästi vanhaa rakennuskantaa alkaen Tammerkosken kansallismaisemasta ja keskustan jugend-taloista. Kuitenkin viime vuosina on käyty useita rakennussuojelukiistoja ja valitusprosesseja, esimerkkeinä Finlaysonin vanha värjäämö ja makasiinit, Petitin elokuvateatteri, veturitallit, Kyllikinkadun puutalot ja Sandbackan huvila. Kaupunki on ollut napit vastakkain niin museoviraston, ympäristökeskuksen kuin suojelua vaativien kansalaisryhmien kanssa.

Mistä oikein on kysymys? Joku kaupunginvaltuutettu epäili Aamulehden värjäämögallupissa hiljan, että kyse olisi pienten äänekkäiden ryhmien häiriköinnistä. Tuskinpa sentään, pikemminkin kysymys on siitä, että Tampereella rakennussuojelussa on jämähdetty itsetyytyväisinä paikalleen sen jälkeen, kun kansallismaisema ja muut valtakunnallisesti merkittävät kohteet on suojeltu.

Niitäkään ei olisi suojeltu ilman kansanliikkeitä. 1960-80 -luvuilla Tampereella purettiin surutta vanhaa rakennuskantaa. Edistysuskon nimissä saivat väistyä niin Amurin, Kyttälän kuin Tammelan puutalokorttelit. Myös yksittäisiä helmiä, kuten Wivi Lönnin suunnittelema Kaukajärven kartano, purettiin. Tämä sokeus päättyi vanhan verkatehtaan purkamiseen. Se herätti kaupunkilaiset ja päättäjät valtioneuvostoa myöten. Verkatehdas uhrattiin vuonna 1976, mutta sen seurauksena syntyi maahan uusi rakennussuojelulaki.

Oma kunnallispoliittinen urani alkoi osallistumisella kauppahallin virastotalon valtaukseen kesällä 1981. Valtaus pysäytti talon purkutoimet ja pitkällisen kinastelun jälkeen Osuuspankki suostui vapaaehtoisesti kunnostamaan rakennuksen. Veronmaksajien kukkaroa ei tarvittu, mutta ehkä vähän julkista painostamista. Vanha virastotalo seisoo yhä ylväänä pystyssä eikä kukaan haaveile sen purkamista. Tämän jälkeen ei ole purettu muitakaan arvorakennuksia Tampereen keskustasta.

1980- ja 90-lukujen vaihteessa nousi Tampella-liike puolustamaan Tammerkosken yläjuoksun kansallismaisemaa. Sen seurauksena kaavat menivät uusiksi ja lähes kaikki Finlaysonin ja Tampellan arvorakennukset säilyivät. Kaksi virhettä kaavoihin jäi: Koskenniskan silta ja vanhan värjäämön purku. Molemmat on vielä mahdollista korjata.

Näiden isojen kiistojen myötä valtakunnallisesti arvokkain rakennuskanta on suojeltu ja Tampereella on päässyt vallalle ajatuskanta, että suojelun saralla kaikki tarpeellinen on tehty. Jäljellä on kuitenkin paljon paikallisesti arvokasta rakennuskulttuuria, joka tulisi myös säilyttää. Usein kyse on teollisuus- tai makasiinirakennuksista tai työväen asuintaloista. Ne ovat tärkeä osa Tampereen historiaa juuri siksi, että ne kertovat arkisesta työstä ja tuotannosta ja sen vaiheista.

Tällaisia ajallisia kerrostumia tulee säilyttää, ei vain museoituna tai muistumina, vaan elävänä osana nykypäivää. Itse hyväksyn sen, että vanhan viereen rakennetaan uutta, jos se tehdään taiten. Mutta sitä en hyväksy, että historiaa puretaan uuden tieltä, varsinkin kun se uusi on usein vain tusinarakentamista, korttitaloja, jotka eivät tule kestämään yli 150 vuotta, kuten vaikkapa vanha värjäämö.

Rakennussuojelun rimaa tulee Tampereella nostaa. Lähtökohdaksi olisi otettava vanhan rakennuskannan säilyttäminen aina kun sen arvo sitä edellyttää. Tampereella antaudutaan liian helposti teknisiin tai taloudellisiin syihin vedoten purkamisvietin vietäväksi. Enemmän tulisi käyttää mielikuvitusta sen pohtimiseen, miten vanha ja uusi voidaan sovittaa yhteen kaupunkikuvallista ja myös taloudellista lisäarvoa luovalla tavalla.

Jos kaupungin päättäjät ja korkein virkamiesjohto omaksuvat tällaisen tahtotilan, yksityinen liike-elämä kyllä sopeutuu siihen ja löytää ne tekniset ja myös taloudelliset vipusimet, joilla esimerkiksi vanha värjäämö tai Petitin elokuvateatteri voidaan säilyttää ja kunnostaa tuottavaan käyttöön ja silmäniloksi kaupunkilaisille ja tuleville sukupolville.

PAULI VÄLIMÄKI

Kaupunginvaltuuston II varapuheenjohtaja (vihr)


	Etusivu Henkilöesittely Politiikkaa Usko tai älä Kirjoitukset ja puheet Linkit BLOGI In english	Rakennussuojelun rimaa nostettava Aamulehti huhtikuu 2004 Tampereella on suojeltu merkittävästi vanhaa rakennuskantaa alkaen Tammerkosken kansallismaisemasta ja keskustan jugend-taloista. Kuitenkin viime vuosina on käyty useita rakennussuojelukiistoja ja valitusprosesseja, esimerkkeinä Finlaysonin vanha värjäämö ja makasiinit, Petitin elokuvateatteri, veturitallit, Kyllikinkadun puutalot ja Sandbackan huvila. Kaupunki on ollut napit vastakkain niin museoviraston, ympäristökeskuksen kuin suojelua vaativien kansalaisryhmien kanssa. Mistä oikein on kysymys? Joku kaupunginvaltuutettu epäili Aamulehden värjäämögallupissa hiljan, että kyse olisi pienten äänekkäiden ryhmien häiriköinnistä. Tuskinpa sentään, pikemminkin kysymys on siitä, että Tampereella rakennussuojelussa on jämähdetty itsetyytyväisinä paikalleen sen jälkeen, kun kansallismaisema ja muut valtakunnallisesti merkittävät kohteet on suojeltu. Niitäkään ei olisi suojeltu ilman kansanliikkeitä. 1960-80 -luvuilla Tampereella purettiin surutta vanhaa rakennuskantaa. Edistysuskon nimissä saivat väistyä niin Amurin, Kyttälän kuin Tammelan puutalokorttelit. Myös yksittäisiä helmiä, kuten Wivi Lönnin suunnittelema Kaukajärven kartano, purettiin. Tämä sokeus päättyi vanhan verkatehtaan purkamiseen. Se herätti kaupunkilaiset ja päättäjät valtioneuvostoa myöten. Verkatehdas uhrattiin vuonna 1976, mutta sen seurauksena syntyi maahan uusi rakennussuojelulaki. Oma kunnallispoliittinen urani alkoi osallistumisella kauppahallin virastotalon valtaukseen kesällä 1981. Valtaus pysäytti talon purkutoimet ja pitkällisen kinastelun jälkeen Osuuspankki suostui vapaaehtoisesti kunnostamaan rakennuksen. Veronmaksajien kukkaroa ei tarvittu, mutta ehkä vähän julkista painostamista. Vanha virastotalo seisoo yhä ylväänä pystyssä eikä kukaan haaveile sen purkamista. Tämän jälkeen ei ole purettu muitakaan arvorakennuksia Tampereen keskustasta. 1980- ja 90-lukujen vaihteessa nousi Tampella-liike puolustamaan Tammerkosken yläjuoksun kansallismaisemaa. Sen seurauksena kaavat menivät uusiksi ja lähes kaikki Finlaysonin ja Tampellan arvorakennukset säilyivät. Kaksi virhettä kaavoihin jäi: Koskenniskan silta ja vanhan värjäämön purku. Molemmat on vielä mahdollista korjata. Näiden isojen kiistojen myötä valtakunnallisesti arvokkain rakennuskanta on suojeltu ja Tampereella on päässyt vallalle ajatuskanta, että suojelun saralla kaikki tarpeellinen on tehty. Jäljellä on kuitenkin paljon paikallisesti arvokasta rakennuskulttuuria, joka tulisi myös säilyttää. Usein kyse on teollisuus- tai makasiinirakennuksista tai työväen asuintaloista. Ne ovat tärkeä osa Tampereen historiaa juuri siksi, että ne kertovat arkisesta työstä ja tuotannosta ja sen vaiheista. Tällaisia ajallisia kerrostumia tulee säilyttää, ei vain museoituna tai muistumina, vaan elävänä osana nykypäivää. Itse hyväksyn sen, että vanhan viereen rakennetaan uutta, jos se tehdään taiten. Mutta sitä en hyväksy, että historiaa puretaan uuden tieltä, varsinkin kun se uusi on usein vain tusinarakentamista, korttitaloja, jotka eivät tule kestämään yli 150 vuotta, kuten vaikkapa vanha värjäämö. Rakennussuojelun rimaa tulee Tampereella nostaa. Lähtökohdaksi olisi otettava vanhan rakennuskannan säilyttäminen aina kun sen arvo sitä edellyttää. Tampereella antaudutaan liian helposti teknisiin tai taloudellisiin syihin vedoten purkamisvietin vietäväksi. Enemmän tulisi käyttää mielikuvitusta sen pohtimiseen, miten vanha ja uusi voidaan sovittaa yhteen kaupunkikuvallista ja myös taloudellista lisäarvoa luovalla tavalla. Jos kaupungin päättäjät ja korkein virkamiesjohto omaksuvat tällaisen tahtotilan, yksityinen liike-elämä kyllä sopeutuu siihen ja löytää ne tekniset ja myös taloudelliset vipusimet, joilla esimerkiksi vanha värjäämö tai Petitin elokuvateatteri voidaan säilyttää ja kunnostaa tuottavaan käyttöön ja silmäniloksi kaupunkilaisille ja tuleville sukupolville. PAULI VÄLIMÄKI Kaupunginvaltuuston II varapuheenjohtaja (vihr)