Näin syntyi "välipuhe"
Aamulehti 12.9.2006
Tampereen pormestarin valinta on herättänyt paljon kysymyksiä, syytöksiä ja myös huhuja "kassakaappisopimuksesta". Haluamme kertoa oman näkemyksemme tapahtumien kulusta.
Kaksi vuotta sitten, heti kuntavaalien jälkeen, kokoomus, sosiaalidemokraatit ja vasemmistoliitto tekivät sopimuksen, jossa nämä ryhmät sopivat yhteistyöstä, jakoivat kaikkien luottamuselinten puheenjohtajuudet keskenään ja sulkivat yhteistyön ulkopuolelle muut valtuustoryhmät.
Tällä sopimuksella jaettiin myös apulaispormestarien paikat kolmikon kesken, vaikka suhteellisuuden mukaan oppositioon jätetyille, eli vihreille, sitoutumattomille, keskustalle, kristillisille ja skp:lle, olisi kuulunut yksi apulaispormestarin paikka.
Kun pormestarin valinta lähestyi, kävi ilmi, että kolmoset eivät pääse nimestä yksimielisyyteen. Se viivästytti jopa ehdokasasettelua aivan valtuuston kokouksen alle. Ryhmä 20 asetti omat ehdokkaansa jo ennen kesää, jotta laaja kansalaiskeskustelu olisi käynnistynyt. Siinä osittain onnistuimmekin.
Kerroimme avoimesti halumme neuvotella kaikkien valtuustoryhmien kesken. Lähdimme siitä, että valtuustossa on kolme suurta ryhmittymää: kokoomus ja sen kanssa liittoutunut rkp, demarit ja heidän apupuolueensa vasemmistoliitto, sekä ryhmä 20, joka edustaa kolmasosaa valtuustosta. Emme vaatineet kuuta taivaalta, vain tasaveroista kohtelua
Kolmoset kuitenkin päättivät, että "opposition" kanssa ei neuvotella. Viikko ennen pormestarin valintaa oltiin ajauduttu erikoiseen pattitilanteeseen: kolmoset eivät kyenneet sopimaan pormestarin nimestä, mutta kieltäytyivät neuvotteluista muiden kanssa.
Eihän tällä tavalla voi suuren kaupungin asioita hoitaa. Me puolestamme olimme aktiivisia edelleen, kutsuimme pormestariehdokkaat tenttiin ja nostimme kissan pöydälle: Miten pormestarina laajentaisitte demokratiaa? Oletteko valmiit antamaan kansan valita seuraavan pormestarin? Jatkatteko toiset poissulkevaa hallitsemistapaa vai otatteko kaikki valtuustoryhmät tasapuolisesti mukaan asioiden valmisteluun?
Mistään virkapaketista emme edes halunneet keskustella. Sen sijaan vaadimme, että jatkossa myös luottamuspaikat jaetaan tasapuolisesti.
Keskustelimme yksittäisten kokoomuslaisten ja myös demarien kanssa ja esitimme heille samoja kysymyksiä. Tosin demarit olivat valmiit keskustelemaan vain vihreiden kanssa. Tavallaan tämä jo ratkaisi pelin. Se osoitti, että sosiaalidemokraatit eivät olleet halukkaita lopettamaan epädemokraattista poliittista kulttuuria, jossa valtuustoryhmät jaetaan kahden kerroksen väkeen. Sen sijaan Timo P. Nieminen ja suurin osa kokoomuksen valtuutettuja lupasivat, että toiset poissulkeva toimintatapa lopetetaan.
Näin syntyi "välipuhe", joka ei ole kassakaappisopimus, vaan pormestari Niemisen ja kokoomuksen valtuutettujen enemmistön sekä ryhmä 20:n yhteinen näkemys siitä, miten demokratiaa laajennetaan Tampereella ja kaikki ryhmät pääsevät suhteellisella voimallaan mukaan asioiden valmisteluun.
Kenen mielestä tässä on jotain väärää?
Pauli Välimäki
Tampereen Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja
Pekka Paavola
Tampereen Sitoutumattomien valtuustoryhmän puheenjohtaja