In english


Joukkoliikennepolitiikka metsässä

Aamulehti elokuussa 2005

Tampereen kaupungin liikennelaitoksen aikataulumuutokset ovat herättäneet oikeutettua suuttumusta kaupunkilaisissa. Muutosten perimmäiset syyt eivät kuitenkaan ole keskustelussa tulleet esille.

Kyse ei ole TKL:n liikennesuunnittelijoiden asiantuntemattomuudesta tai kaupungin päättäjien halusta ajaa liikennelaitos alas pikaratikan tieltä. Kyse on matkustajakadon ja kasvavan alijäämän aiheuttamasta kierteestä. Tänä vuonna matkustajamäärät ovat laskeneet noin 4 prosenttia. Kun myös kaupungin tuki joukkoliikenteelle on laskenut jo useita vuosia, ovat vaihtoehdot vähissä.

Kaupunki on lähtenyt ratkomaan matkustajakadon aiheuttamaa ongelmaa mielestäni väärästä päästä. On palkattu yksityinen konsultti etsimään säästöjä TKL:n toiminnoista. Niitä onkin löytynyt peräti yli viiden miljoonan euron edestä. Logiikka menee näin: kun otetaan "löysät pois" liikennelaitoksesta, saadaan rahaa parantaa palvelutasoa ja sen avulla houkutellaan matkustajat takaisin.

Totta kai liikennelaitoksen toimintoja pitää tehostaa. On varmaan järkevää yhdistää kaupungin korjaamot, porrastaa koulujen alkamisaikoja ja erityisen järkevää on rakentaa joukkoliikennekaistoja ja bussien liikennevaloetuuksia. Näissä touhuissa menee vähintäänkin muutama vuosi. Säästöjä tulee hitaasti, jos on tullakseen, mutta matkustajakato pitäisi kyetä pysäyttämään nopeasti.

Bussien matkustajilla ei ole aikaa odottaa, jos se viimeinen bussi meni jo.

Liikennelaitoksen konsernituki on noin viidessä vuodessa laskettu 30 prosentista 22 prosenttiin. Helsingissä kaupungin tuki joukkoliikenteelle on 46 prosenttia, Turussa se on 37 prosenttia. Siitä huolimatta Helsinki ja Turku ovat kilpailuttaneet bussiliikenteen. Kilpailutus ja korkea julkinen tuki eivät siis ole vaihtoehtoja. Turussa lisättiin tänä vuonna kaupungin tukea bussiliikenteelle 1,5 miljoonaa euroa, koska polttoaineiden hintojen nousu on lisännyt roimasti julkisen liikenteen kustannuksia. Samasta syystä Helsingin joukkoliikennelautakunta esittää, että kaupungin tukea lisättäisiin 2 miljoonaa euroa.

Vaasassa reagoitiin viime syksynä alentuneisiin matkustajamääriin laskemalla kuukausilipun hinta 40 eurosta 20 euroon. Mitä tapahtui? Matkustajamäärät kääntyivät nousuun peräti 25 prosentilla.

Mitä tekee Tampere? Palkkaa konsultin, joka etsii keinoja vähentää liikennelaitoksen kuluja, jotta konsernitukea ei tarvitsi nostaa - vaikka tuki on nytkin poikkeuksellisen alhainen suurten kaupunkien joukossa. Alun perin tukea alettiin laskea, jotta saataisiin TKL kilpailukuntoon. Kilpailua ei tullutkaan, mutta TKL on yhä tehottomassa tilassa. Säästöt on etsitty karsimalla bussivuoroja ja heikentämällä palvelua, ei tehostamalla toimintaa.

Tampereen joukkoliikennepolitiikka on ajettu pahasti metsään.

Pauli Välimäki

Kaupunginvaltuutettu (vihr)

 

 
 
Viimeksi muokattu: February 18 2007 23:32:24.