Kohtuus kaikessa, demarit
Aamulehti 21.11.2006
Ymmärrän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Hanna Tainion (sd) murheen, kun hän joutuu jättämään paikkansa valtuuston johdossa voimasuhteiden muutoksen vuoksi (AL 22.11.). Sitä en ymmärrä, että hän syyllistää siitä vihreitä ja muita ryhmä 20:n edustajia. Me emme ahnehdi johtopaikkoja, vaan haluamme kohtuullisuutta ja suhteellisuutta.
Olisin mielelläni nähnyt Tainion valtuuston puheenjohtajana jatkossakin. Se olisi onnistunut, jos kaupungin johtavat luottamustoimet olisi jaettu alun perin tasapuolisesti. Vihreiden, sitoutumattomien, keskustan ja kristillisten muodostamalle ryhmä 20:lle olisi kuulunut yksi neljästä apulaispormestarin paikasta. Demarit ottivat niistä kaksi, vasemmistoliitto ja kokoomus toiset kaksi.
Käsi sydämelle, Hanna Tainio: pitäisikö meidän tämän jälkeen antaa demareille vielä valtuuston puheenjohtajuuskin?
Katsotaanpa, miten valta jaettiin kaksi vuotta sitten, kun kokoomus, demarit ja vasemmistoliitto muodostivat enemmistön. Nämä ryhmät miehittivät kaikki 25 lauta- ja johtokunnan puheenjohtajuutta, samoin kaikki yhtiöiden ja säätiöiden puheenjohtajuudet - ja myös kaupunginhallituksen edustajat eri luottamuselimissä. Ryhmä 20 sai tasan nolla puheenjohtajuutta.
Lisäksi demarit ja kokoomus ovat miehittäneet koko kaupungin johtoryhmän. Kaupunginhallituksen kokoukseen osallistuu joka viikko 24 luottamus- ja virkamiestä. Heistä 10 on demaria, 9 kokoomuslaista ja 5 meitä muita.
Entä ensi vuonna? Uusia luottamuselimiä on 32. Jos ryhmä 41:n esitys olisi keskiviikkona hyväksytty valtuustossa, kokoomus ja keskiryhmät olisivat saaneet 23 puheenjohtajuutta ja vasemmisto olisi saanut 9 puheenjohtajuutta, niiden joukossa kolme päätoimista apulaispormestaria, jotka johtavat neljää tilaajalautakuntaa.
Suhteellisuus olisi toteutunut verrattomasti paremmin kuin koskaan aiemmin. Sitä paitsi: demarien määrä kaupunginhallituksen istunnoissa on kasvamassa kymmenestä yhteentoista, eli lähes puolet kaupunginhallituksessa istuvista virka- ja luottamusmiehistä on ensi vuonnakin demareita!
Vanha kristillinen hyve on, että se, jolla on liikaa, antaa sille, jolla on liian vähän. Näin maailmasta tulee tasapuolisempi ja oikeudenmukaisuus saa sijaa.
Hanna Tainio on yhteistyökykyinen poliitikko. Olen varma, että hänellä on jatkossakin vaikuttajan paikka ja hyvä yhteistyömme voi jatkua uudessakin tilanteessa.
PAULI VÄLIMÄKI
Vihreiden valtuustoryhmän pj