In english

Oma valtuusto Hervantaan

Hervannan Sanomat kesäkuu 2003

Eräs ennakkoluuloton ehdotus jäi valtuustossa ja kaupunginhallituksessa käsittelemättä alkuvuonna. Nimittäin ehdotus Hervannan kaupunginosavaltuuston perustamiseksi.

Kaupunginsihteeri Pekka Kivekkään johtama ”demokratiatyöryhmä” jätti helmikuussa loppuraporttinsa. Siinä oli kahdeksan hyvää ehdotusta kaupunkilaisten osallistumismahdollisuuksien lisäämiseksi. Eräitä niistä on ryhdytty jo toteuttamaan, kuten sähköistä yhteydenpitoa virkamiehiin ja ”Valmaa”, eli kaupungin kotisivuilla käytävää kansalaiskeskustelua valmisteluun tulevista asioista.

Mutta minne unohtui aloite Hervannan kaupunginosavaltuustosta? Esityksen mukaan asiasta olisi pitänyt tehdä päätös jo keväällä, jotta ensimmäinen kaupunginosavaltuusto voitaisiin valita syksyn 2004 kunnallisvaalien yhteydessä. Asialla on kiire, koska se vaatii poikkeuslain säätämistä eduskunnassa. Kyse ei siis ole keskustelukerhon perustamisesta, vaan kaupunginosavaltuustolla olisi aitoa valtaa Hervantaa koskevien asioiden valmisteluun ja päätöksentekoon.

Tällaisia kaupunginosavaltuustoja on mm. Malmössä ja ne päättävät esimerkiksi päiväkotien, peruskoulujen, neuvoloiden, sosiaali- ja terveysasemien, katujen, puistojen ja liikuntapaikkojen kehittämisestä. Eli siitä, miten alueellisia palveluita kehitetään. Tietysti kaupungin yleisen budjetin puitteissa.

Ensi syyskuussa, 8.-14.9. vietetään Hervannan 30-vuotisjuhlaviikkoa. Olisiko silloin aika nostaa uudelleen tapetille kaupunginosavaltuuston perustaminen?
..

Kaukajärvi elää rakentamisen kesää. Keskisenkadun uusi liikekeskus nousee nopeasti, samoin Osuuskunnan varikko Juvankadun varressa. Annalassa Karosen koulun vierellä tehdään jo seurakuntakeskuksen ja uuden lähikaupan sisätöitä. Ja Levonmäessä omilla kotinurkillani rakennetaan kolmea uutta pientaloaluetta.

Jotkut asukkaat moittivat rakentamisen paljoutta ja pelkäävät, että luonnonläheinen Kaukajärvi muuttuu liian tehokkaasti rakennetuksi asuinalueeksi. Samaa pelkoa on Hervannassa keskustan täydennysrakentamisen vuoksi.

Minä ajattelen toisin. Jokainen kaupunginosa tarvitsee elävän ja kaupunkimaisen keskustan toreineen, kauppoineen ja katukahviloineen. Sellaisen keskustan, jossa voi oleskella, tavata tuttuja ja viihtyä. Se edellyttää myös riittävää asukaspohjaa, jotta palvelut kannattavat.

Kaukajärven keskustasta tulee tiivis, mutta toivottavasti mielenkiintoinen olohuone, kunhan talot valmistuvat, asukkaat kotiutuvat ja kaupunkikin hoitaa oman osuutensa, eli rakentaa Keskisenkadun hidaskadun, uuden kävelyraitin ja torin.
..

Isä, mitä tekisin? Tuttu kysymys lapsiperheessä kesälomalla. Tässä hyvä vastaus: mene Kaukajärven Yhteisötyön kerhoihin tai Kauksu-klubiin. Tiistaisin klo 13 kokoontuu kädentaitokerho ja keskiviikkoisin klo 13 liikuntakerho 7 – 10 –vuotiaille Naapurihuoneella (Järvikatu 6 E). Ja tiistaisin ja torstaisin klo 17 aukeaa nuorten Kauksu-klubi vapaa-aikatalon kahviossa. Mukavaa ja turvallista yhdessäoloa kivojen ohjaajien seurassa.

Nyt lähden Tuomas-poikani kanssa Riihiniemeen uimaan. Hyvää kesää kaikille Hervannan Sanomien lukijoille!

PAULI VÄLIMÄKI
Kaupunginvaltuuston II varapuheenjohtaja

 
 
Viimeksi muokattu: February 18 2007 23:32:23.