In english


Äyrin korotus vai palveluiden pudotus?

Aamulehti lokakuu 2003

Ossi Aho piti veronkorotuspuheita aivopesuna (AL 2.10.). Ehkä minut on sitten aivopesty, koska katson, että ellemme nosta veroäyriä lähivuosina, joudumme tinkimään nykyisestä palvelutasosta ja vähintäänkin panemaan jäihin valtuuston hyväksymät kehitystavoitteet.

Toki on sanottava, että Tampereen talous on niin vahva, että se kestää yhden tai kaksikin alijäämäistä tilinpäätöstä. Tästä vuodesta ennustetaan nollavuotta, ensi vuodesta reilusti alijäämäistä. Jos veroäyriä ei koroteta ensi vuonna, se on edessä todennäköisesti seuraavana vuonna, koska talouskasvu jatkunee hitaana lähivuodet.

Tampereen talouden vahva nousu on perustunut paljolti yrityksiltä kerättävien yhteisöverojen tuoton nopeaan kasvuun. Tämä "Nokia-ilmiö" on tältä erää ohitse ja yhteisöverojen määrä laskee voimakkaasti tänä vuonna. Mutta myös palkansaajilta kerättävän tuloveron kasvu on pysähtynyt. Se on huolestuttavaa, koska Tampere kerää muutenkin vähemmän tuloveroja asukasta kohden kuin muut suuret kaupungit. Se taas johtuu korkeasta työttömyysasteesta ja matalapalkka-alojen yleisyydestä.

Sosiaali- ja terveyslautakunta ilmoitti omaa budjettia hyväksyessään, että tiedossa on lähes 9 miljoonan euron alijäämä ensi vuodelle. Valtio asettaa uusia velvoitteita, mutta ei anna kuin osittain niihin rahaa. Koulutuslautakunta ja kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta ilmoittivat, että valtuuston asettamia kehitystavoitteita ei kyetä annetussa raamissa toteuttamaan.

Tässä tilanteessa päättäjien edessä on vaikea valinta: nostetaanko veroäyriä vai lasketaanko tavoitteita ja tingitään uusista velvoitteista? Konkreettisesti kyse on esimerkiksi vanhuspalveluihin tulossa olevasta palvelusetelistä. Lautakunnat ovat juuri hyväksyneet omat budjettiesityksensä. Jos kaupunginjohtaja onnistuu tekemään niiden pohjalta esityksen, jossa paitsi turvataan nykyinen palvelutaso, taataan myös kaupunginvaltuuston hyväksymien kehittämistavoitteiden toteuttaminen nykyisellä veroäyrillä, minä taputan karvaisia käsiäni ja olen onnellinen mies.

Mutta jos joudumme tinkimään valtuuston yksimielisesti hyväksymistä painopisteistä, joita ovat mm. potilasjonojen lyhentäminen, vanhusten kotona asumisen tukeminen ja lasten ja nuorten kasvun tukeminen, en ole tyytyväinen esitykseen. Silloin asetan palvelujen kehittämisen nykyisen veroäyrin edelle.

Monesti sanotaan, että toimintoja tehostamalla voidaan parantaa palvelutasoa. Se onkin tärkeä tavoite, mutta se ei poista tarvetta lisätä myös omalääkäreiden tai sosiaalityöntekijöiden tai vanhainkotien ja kotipalvelun henkilökunnan määrää. Jos haluamme päästä peruspalveluiden henkilömitoituksessa edes valtakunnalliselle keskitasolle, se vaatii paitsi toimintojen tehostamista, myös lisää resursseja.

PAULI VÄLIMÄKI

Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja

 

 
 
Viimeksi muokattu: February 18 2007 23:32:22.