Nyt on avoimen demokratian aika

Aamulehti 27.9.2006

Paavo Luokkalan kirjoituksessa "Kehitys vaarassa pysähtyä" (AL 27.9.) on yksi kysymys, josta kannattaa jatkaa keskustelua: "Miten tästä eteenpäin politiikkaa Tampereella hoidetaan. Mihin pyritään?"

Ymmärrän demarien hämmennyksen. Tampereella on ollut sosiaalidemokraattinen kaupunginjohtaja vuodesta 1929, eli koko nykyisen kaupunginjohtajamallin ajan. Viime vuosiin asti jatkunut vallankäytön tyyli juontuu aseveliakselin toimintatavasta, joka luotiin sodan jälkeen ja kukoisti Erkki Lindforsin kaupunginjohtajakaudella (1957-69). Se perustui muutaman avainhenkilön luottamuksellisiin suhteisiin ja demarien ja kokoomuksen yhteistyöhön, jonka ulkopuolelle suljettiin Lindforsin aikana kommunistit ja myöhemmin vihreät ja viimeksi sitoutumattomat.

Kun ensi vuoden alusta siirrytään pormestarimalliin, valta vaihtuu. Mutta mikä muuttuu?

Toivon, että uusi pormestari lopettaa sellaisen yhteistyön, joka jakaa valtuustoryhmät kahden kerroksen väkeen, hallitukseen ja oppositioon. Sellainen hallintotapa ei kuulu Suomen kunnalliselämään, olkoonkin että keskieurooppalainen pormestarimalli perustuu enemmistövaltaan. Suomessa kuntalaki lähtee siitä, että kansalaisten vaaleissa ilmaisema tahto toteutuu, kun hallinnon kaikilla portailla puolueilla on vaalituloksen mukainen suhteellinen edustus.

Muissa suurissa kaupungeissa näin toimitaankin. Helsingissä vihreät ovat mukana kolmen suurimman puolueen yhteistyössä, josta muitakaan ryhmiä ei ole suljettu ulos. Espoossa tehtiin valtuustokauden alussa kaikkien ryhmien yhteistyösopimus, jossa sovittiin, että merkittävissä asioissa pyritään saavuttamaan mahdollisimman laaja yhteisymmärrys. Myös Turussa tehtiin tällainen sopimus. Vain pari pienryhmää jäi omasta halustaan ulkopuolelle. Oulussa puheenjohtajuudet on jaettu viiden suurimman ryhmän kesken. Myös Jyväskylässä kaikki merkittävät ryhmät neuvottelevat tasaveroisesti asioista.

Näiden esimerkkien valossa Tampereen kolmosten yhteistyö, jossa miehitetään kaikki avainpaikat, suljetaan muut ryhmät yhteistyön ulkopuolelle ja tehdään poliittisia sopimuksia ja ohjelmia, joita ei julkisteta, on poikkeuksellista suurten kaupunkien joukossa. Mielestäni se ei sovi nykyaikaiseen, avoimeen demokratiaan eikä varsinkaan pormestarimallin henkeen.

Jos Tampereellakin siirrytään nyt laajempaan yhteistyöhön, merkitseekö se kehityksen pysähtymistä, päätöksentekokyvyn katoamista ja valtuuston muuttumista osto- ja myyntiliikkeeksi, kuten Luokkala pelkää?

Onko näin tapahtunut Helsingissä tai muissa suurissa kaupungeissa? Pääkaupunkiseudun, Oulun, Jyväskylän ja jopa Turun kehitys on ollut varsin myönteistä viime vuosina. Toki niin on ollut Tampereellakin, enkä kiistä aseveliakselin ansioita. Mutta edessä on suuria haasteita, joista vähäisin ei ole siirtyminen tilaaja-tuottajamalliin. Nyt ei ole varaa sulkea ketään oppositioon. Kaikki jotka haluavat olla rakentamassa Tamperetta, on otettava talkoisiin mukaan - myös demarit.

Tampereella on edessä isoja päätöksiä, eräs niistä on tulevaisuuden joukkoliikennejärjestelmän valinta. Voisimme tässä asiassa ottaa oppia Espoon kaupunginvaltuustosta. Siellä valtuusto päätti suurella enemmistöllä länsimetrosta. Se ei ollut demarien ja kokoomuksen kompromissi, vaan kaikkien valtuustoryhmien neuvottelukunnassa valmisteltu päätös. Yhdessä etsittiin ratkaisu, jonka taakse saatiin mahdollisimman laaja enemmistö - ilman ryhmäkuria. Espoon esimerkki osoittaa, että juuri avoin yhteistyö mahdollistaa kehityksen ja sellaisen päätöksenteon, jossa myös demokratia toteutuu.

PAULI VÄLIMÄKI


	Etusivu Henkilöesittely Politiikkaa Usko tai älä Kirjoitukset ja puheet Linkit BLOGI In english	Nyt on avoimen demokratian aika Aamulehti 27.9.2006 Paavo Luokkalan kirjoituksessa "Kehitys vaarassa pysähtyä" (AL 27.9.) on yksi kysymys, josta kannattaa jatkaa keskustelua: "Miten tästä eteenpäin politiikkaa Tampereella hoidetaan. Mihin pyritään?" Ymmärrän demarien hämmennyksen. Tampereella on ollut sosiaalidemokraattinen kaupunginjohtaja vuodesta 1929, eli koko nykyisen kaupunginjohtajamallin ajan. Viime vuosiin asti jatkunut vallankäytön tyyli juontuu aseveliakselin toimintatavasta, joka luotiin sodan jälkeen ja kukoisti Erkki Lindforsin kaupunginjohtajakaudella (1957-69). Se perustui muutaman avainhenkilön luottamuksellisiin suhteisiin ja demarien ja kokoomuksen yhteistyöhön, jonka ulkopuolelle suljettiin Lindforsin aikana kommunistit ja myöhemmin vihreät ja viimeksi sitoutumattomat. Kun ensi vuoden alusta siirrytään pormestarimalliin, valta vaihtuu. Mutta mikä muuttuu? Toivon, että uusi pormestari lopettaa sellaisen yhteistyön, joka jakaa valtuustoryhmät kahden kerroksen väkeen, hallitukseen ja oppositioon. Sellainen hallintotapa ei kuulu Suomen kunnalliselämään, olkoonkin että keskieurooppalainen pormestarimalli perustuu enemmistövaltaan. Suomessa kuntalaki lähtee siitä, että kansalaisten vaaleissa ilmaisema tahto toteutuu, kun hallinnon kaikilla portailla puolueilla on vaalituloksen mukainen suhteellinen edustus. Muissa suurissa kaupungeissa näin toimitaankin. Helsingissä vihreät ovat mukana kolmen suurimman puolueen yhteistyössä, josta muitakaan ryhmiä ei ole suljettu ulos. Espoossa tehtiin valtuustokauden alussa kaikkien ryhmien yhteistyösopimus, jossa sovittiin, että merkittävissä asioissa pyritään saavuttamaan mahdollisimman laaja yhteisymmärrys. Myös Turussa tehtiin tällainen sopimus. Vain pari pienryhmää jäi omasta halustaan ulkopuolelle. Oulussa puheenjohtajuudet on jaettu viiden suurimman ryhmän kesken. Myös Jyväskylässä kaikki merkittävät ryhmät neuvottelevat tasaveroisesti asioista. Näiden esimerkkien valossa Tampereen kolmosten yhteistyö, jossa miehitetään kaikki avainpaikat, suljetaan muut ryhmät yhteistyön ulkopuolelle ja tehdään poliittisia sopimuksia ja ohjelmia, joita ei julkisteta, on poikkeuksellista suurten kaupunkien joukossa. Mielestäni se ei sovi nykyaikaiseen, avoimeen demokratiaan eikä varsinkaan pormestarimallin henkeen. Jos Tampereellakin siirrytään nyt laajempaan yhteistyöhön, merkitseekö se kehityksen pysähtymistä, päätöksentekokyvyn katoamista ja valtuuston muuttumista osto- ja myyntiliikkeeksi, kuten Luokkala pelkää? Onko näin tapahtunut Helsingissä tai muissa suurissa kaupungeissa? Pääkaupunkiseudun, Oulun, Jyväskylän ja jopa Turun kehitys on ollut varsin myönteistä viime vuosina. Toki niin on ollut Tampereellakin, enkä kiistä aseveliakselin ansioita. Mutta edessä on suuria haasteita, joista vähäisin ei ole siirtyminen tilaaja-tuottajamalliin. Nyt ei ole varaa sulkea ketään oppositioon. Kaikki jotka haluavat olla rakentamassa Tamperetta, on otettava talkoisiin mukaan - myös demarit. Tampereella on edessä isoja päätöksiä, eräs niistä on tulevaisuuden joukkoliikennejärjestelmän valinta. Voisimme tässä asiassa ottaa oppia Espoon kaupunginvaltuustosta. Siellä valtuusto päätti suurella enemmistöllä länsimetrosta. Se ei ollut demarien ja kokoomuksen kompromissi, vaan kaikkien valtuustoryhmien neuvottelukunnassa valmisteltu päätös. Yhdessä etsittiin ratkaisu, jonka taakse saatiin mahdollisimman laaja enemmistö - ilman ryhmäkuria. Espoon esimerkki osoittaa, että juuri avoin yhteistyö mahdollistaa kehityksen ja sellaisen päätöksenteon, jossa myös demokratia toteutuu. PAULI VÄLIMÄKI