In english

 

Arkkitehtikilpailu Kaukajärven
uudesta keskustasta


Kaukajärvelle kaavoitetaan merkittävää täydennysrakennuskohdetta aivan alueen keskustaan Keskisenkadun varteen, ns. osuuskunnan puistoon sekä vanhan liikekeskuksen tontille. Se tulee muuttamaan Kaukajärven keskusmiljöön samalla tavalla kuin Hervannan valtaväylän varteen rakennettava asuinalue muuttaa Hervannan keskustaa. Kohteen kaavoitus on juuri nyt meneillään. Päälinjat on vedetty yhteistyössä asukasjärjestöjen ja kiinteistön omistajien kanssa. Silti eräitä asioita kannattaa vielä painottaa.

Toivoisin, että alue suunniteltaisiin huolella ja siitä tehtäisiin kestävän kehityksen kaavoituksen esimerkki. Kyse on pohjavesialueesta ja puistoon ja Kaukajärven keskustaan rakentamisesta, jo näistä syistä suunnittelulta vaaditaan paljon. Pienimuotoinen arkkitehtikilpailu olisi paikallaan. Se pohjustaisi mukavasti ja tuottaisi ideoita isompaan ekologiseen suunnitteluun Vuoreksessa. Tavanomaisen tasapaksuihin elementtitaloihin ei tule tyytyä, vaan pyrkiä kauniiseen ja korkeatasoiseen kokonaisuuteen. Uskon, että näin menetellen löydetään myös alueen naapurustoa tyydyttävä ratkaisu.

On ollut mukava huomata, miten Kaukajärven asiat ovat edenneet aiempaa paremmin Tampereen kaupunginvaltuustossa ja muissa päätöselimissä. Muutama vuosi sitten kaupunginosamme kehittämishankkeet tahtoivat jäädä budjetissa muiden alueiden jalkoihin - pääosin toki laman ja säästötarpeen vuoksi. Enää näin ei ole. Kaikki Kaukajärven isot hankkeet ovat nyt toteutusvaiheessa.

Tämän vuoden budjettikirjassa on jopa Annalan uusi koulu, josta vielä vuosi sitten ei puhuttu mitään. Se rakennetaan vuosina 2001-2002, mikä onkin ehdoton takaraja, koska Annalan vanha koulu on tupaten täynnä ja joka vuosi sinne tulee pari uutta vuosiluokkaa.

Myös Kaukajärven sosiaali- ja terveysaseman rakentamiseen on suunnitteluraha vuodelle 2001. Tärkeää on myös budjetin maininta, että Hervannassa sijaitseva Kaukajärven sosiaaliasema siirretään tänä vuonna Kaukajärvelle. Sen jälkeen Kaukajärvellä on sekä väliaikainen sosiaaliasema että väliaikainen terveysasema. Silloin ei ole enää katastrofi, vaikka kävisi niinkin, että Kaukajärven sote-aseman rakennushanke ei saisi valtionapua vielä vuodelle 2002. Valmisteilla on myös sote-aseman tontin kaavoittaminen uusien urheiluhallien naapuriksi Santaharjuntien toiselle puolelle. Se onkin hyvä ja keskeinen paikka asemalle.

PAULI VÄLIMÄKI
Kaupunginvaltuutettu (vihr)

 
 
Viimeksi muokattu: February 18 2007 23:32:19.