Pauli Välimäki

Tehdään Vuoreksesta
uusi Tapiola

Kun Vuoreksen yleiskaavan laatiminen on nyt alkanut, on aika pohtia sitä, millaisen asuinalueen Vuorekseen haluamme. Koska kyseessä on kokonaan uusi kaupunginosa, kannattaa heittää keskusteluun huikeitakin visioita 2000-luvun kaupunkiasumisesta. Tylsintä on, jos Vuoreksessa tyydytään tavanomaisiin kaavallisiin ja arkkitehtoonisiin ratkaisuihin ja toistetaan 1970- ja 80-lukujen lähiöajattelua.

Vuores on luonnonoloiltaan herkkää seutua. Pienten vesistöjen, suonotkelmien ja kalliorinteiden keskelle rakentaminen vaatii jo yleiskaavatasolla luonnon erityistä huomioon ottamista. Tiivis lähiörakentaminen Hervannan tyyliin ei tule kysymykseen. Ei siis voimakkaita kallioleikkauksia, ei jäykkää ruutukaavaa suljettuine kerrostalokortteleineen, ei suuria ja autioita parkkialueita, ei puuston hävittämistä asfaltin alle, ei myöskään tarpeetonta läpiajoliikennettä.

Vuoreksen luonnonolot viittaavat kompaktin lähiön sijasta väljemmin rakennettuun puutarhakaupunkiin. Esikuvaa haettaessa tulee ensimmäiseksi mieleen Espoon Tapiola. Sehän suunniteltiin alunperin 15 000 asukkaan puutarhakaupungiksi. Tavoitteena oli luonnonläheisen asuminen malli, ei vain asuntoja ja taloja, vaan "miljöö, joka on sosiaalisesti ja biologisesti oikea", kuten Heikki v. Herzen totesi Tapiolan rakentamisen aikaan vuonna 1958.

Eihän Tapiolasta lopulta tullut niin luonnonläheistä kuin alunperin ajateltiin, vaan pientaloja korvattiin kerrostaloilla ja tehokkaammalla rakentamisella. Silti Tapiolan suunnittelijoiden kunnianhimossa ja idealismissa olisi esikuvaa Vuoreksen suunnitteluun. Olihan Tapiolaa suunnittelemassa maamme merkittävimpiä arkkitehtejä Meurmanista Ruusuvuoreen ja Aallosta Pietilään.

Myös arkkitehtikilpailut kuuluivat kuvaan. Ne voisivat tuoda Vuorekseenkin uusia ideoita ja korkeaa laatua. Esimerkiksi Raili ja Reima Pietilän vuonna 1962 kutsukilpailun voittanut Suvikumpu havainnollistaa luonnon ja modernin rakentamisen rinnaineloa. Talot mukailevat hienovaraisesti kumpuilevaa maastoa. Olli Lehtovuori toteaa kirjassaan Suomalaisen asuntoarkkitehtuurin tarina, että "Suvikumpu todistaa, millaiseen laatuun mittavissakin hankkeissa voidaan päästä, kun luovaa suunnittelua ei kahlehdita kaavoituksella". Näin tulisi tehdä Vuoreksessakin, jotta uusi kaupunginosa muistettaisiin arkkitehdeistaan eikä ongelmistaan.

Uusi rakennuslaki velvoittaa kestävän kehityksen periaatteen toteuttamiseen rakentamisessa. Miten sitä toteutetaan Vuoreksen suunnittelussa? Liikenteen minimointi on oleellinen osa. Särkijärven siltaa on perusteltu tällä seikalla. Kuitenkin sillan tuoma kahden kilometrin säästö keskustaan ajettaessan vähentäisi liikenteen hiilidioksidipäästöjä Tampereella vain yhden prosentin. Haittapuolena olisi uuden asuinalueen halkaiseva läpiajoväylä. Se rikkoisi hyvän kaupunkisuunnittelun periaatteita. Jo Otto-Iivari Meurman totesi vuonna 1947 Asemakaavaopissaan, että lähiön läpikulkuliikenne tulee kieltää ja alueen katuverkko suunnitella vain sisäisen liikenteen käyttöön.

Jos silta kuitenkin päätetään rakentaa, tulisi se suunnitella siten, että asuinalueen halkovaa läpiajoliikennettä ei syntyisi. Silta rikkoisi kuitenkin Särkijärven luonnonidyllin. Järvestä ja sen ympäristöstä tulee Vuoreksen tärkein virkistysalue. Metsävyöhyke järven ympärillä tulee jättää laajaksi, jotta alueesta muodostuisi "eteläisten kaupunginosien Kauppi". Siksi kerrostaloasutus tulee painottaa lähelle Ruskontietä. Tällä olisi liikenteen vähentämisen kannalta samansuuntaisia vaikutuksia kuin sillalla. Lähemmäs järveä voitaisiin suunnata omakoti-, rivitalo- ja pienkerrostaloasutusta.

Ekologisen rakentamisen vaatimuksia voitaisiin joiltain osin sisällyttää alueen asemakaavamääräyksiin ja rakentamistapaohjeisiin. Kaikkea rakentamista koskisivat ekologiset minimikriteerit. Lisäksi alueella voisi olla kortteleita, joissa toteutettaisiin pidemmälle meneviä ekologisia ratkaisuja, kuten puukerrostaloja, aurinkoenergiaa ja matalaenergiarakentamista. Siellä voisi myös kehittää asukkaat jo suunnitteluvaiheessa mukaan ottavaa asumista.

Helsingissä on Viikin asuinalueen suunnittelussa kehitetty ekologisen rakentamisen ohjeet (ns. PIMWAG-kriteeristö), joka on liitetty talojen rakennusluvan ehdoksi. Ohjeet koskevat mm. energiansäästöä, sisäilman laatua, kosteusriskien hallintaa, melua, pienilmastoa, kasvillisuutta ja jätehuoltoa. Esimerkiksi rakennusten on kulutettava ostoenergiaa 34 % vähemmän kuin normaali uudistalo. Rakentajat voivat itse keksiä keinot tavoitteen saavuttamiseen.

Tällaisia ekologisen rakentamisen kriteerejä tulisi nyt ryhtyä kehittämään Tampereellakin. Niitä voisi kokeilla ensin Vuoreksen ekorakennuskohteissa. Näin Vuoreksesta voisi tulla 2000-luvun lähiörakentamisen esikuva, jota käytäisiin ihailemassa ulkomailta asti.

Pauli Välimäki
(Julkaistussa kirjoituksessa olivat mukana myös Irene Roivainen ja Jukka Järvinen, se teksti oli muokattu versio yllä olevasta.)


	Etusivu Henkilöesittely Politiikkaa Usko tai älä Kirjoitukset ja puheet Linkit BLOGI In english	Tehdään Vuoreksesta uusi Tapiola Kun Vuoreksen yleiskaavan laatiminen on nyt alkanut, on aika pohtia sitä, millaisen asuinalueen Vuorekseen haluamme. Koska kyseessä on kokonaan uusi kaupunginosa, kannattaa heittää keskusteluun huikeitakin visioita 2000-luvun kaupunkiasumisesta. Tylsintä on, jos Vuoreksessa tyydytään tavanomaisiin kaavallisiin ja arkkitehtoonisiin ratkaisuihin ja toistetaan 1970- ja 80-lukujen lähiöajattelua. Vuores on luonnonoloiltaan herkkää seutua. Pienten vesistöjen, suonotkelmien ja kalliorinteiden keskelle rakentaminen vaatii jo yleiskaavatasolla luonnon erityistä huomioon ottamista. Tiivis lähiörakentaminen Hervannan tyyliin ei tule kysymykseen. Ei siis voimakkaita kallioleikkauksia, ei jäykkää ruutukaavaa suljettuine kerrostalokortteleineen, ei suuria ja autioita parkkialueita, ei puuston hävittämistä asfaltin alle, ei myöskään tarpeetonta läpiajoliikennettä. Vuoreksen luonnonolot viittaavat kompaktin lähiön sijasta väljemmin rakennettuun puutarhakaupunkiin. Esikuvaa haettaessa tulee ensimmäiseksi mieleen Espoon Tapiola. Sehän suunniteltiin alunperin 15 000 asukkaan puutarhakaupungiksi. Tavoitteena oli luonnonläheisen asuminen malli, ei vain asuntoja ja taloja, vaan "miljöö, joka on sosiaalisesti ja biologisesti oikea", kuten Heikki v. Herzen totesi Tapiolan rakentamisen aikaan vuonna 1958. Eihän Tapiolasta lopulta tullut niin luonnonläheistä kuin alunperin ajateltiin, vaan pientaloja korvattiin kerrostaloilla ja tehokkaammalla rakentamisella. Silti Tapiolan suunnittelijoiden kunnianhimossa ja idealismissa olisi esikuvaa Vuoreksen suunnitteluun. Olihan Tapiolaa suunnittelemassa maamme merkittävimpiä arkkitehtejä Meurmanista Ruusuvuoreen ja Aallosta Pietilään. Myös arkkitehtikilpailut kuuluivat kuvaan. Ne voisivat tuoda Vuorekseenkin uusia ideoita ja korkeaa laatua. Esimerkiksi Raili ja Reima Pietilän vuonna 1962 kutsukilpailun voittanut Suvikumpu havainnollistaa luonnon ja modernin rakentamisen rinnaineloa. Talot mukailevat hienovaraisesti kumpuilevaa maastoa. Olli Lehtovuori toteaa kirjassaan Suomalaisen asuntoarkkitehtuurin tarina, että "Suvikumpu todistaa, millaiseen laatuun mittavissakin hankkeissa voidaan päästä, kun luovaa suunnittelua ei kahlehdita kaavoituksella". Näin tulisi tehdä Vuoreksessakin, jotta uusi kaupunginosa muistettaisiin arkkitehdeistaan eikä ongelmistaan. Uusi rakennuslaki velvoittaa kestävän kehityksen periaatteen toteuttamiseen rakentamisessa. Miten sitä toteutetaan Vuoreksen suunnittelussa? Liikenteen minimointi on oleellinen osa. Särkijärven siltaa on perusteltu tällä seikalla. Kuitenkin sillan tuoma kahden kilometrin säästö keskustaan ajettaessan vähentäisi liikenteen hiilidioksidipäästöjä Tampereella vain yhden prosentin. Haittapuolena olisi uuden asuinalueen halkaiseva läpiajoväylä. Se rikkoisi hyvän kaupunkisuunnittelun periaatteita. Jo Otto-Iivari Meurman totesi vuonna 1947 Asemakaavaopissaan, että lähiön läpikulkuliikenne tulee kieltää ja alueen katuverkko suunnitella vain sisäisen liikenteen käyttöön. Jos silta kuitenkin päätetään rakentaa, tulisi se suunnitella siten, että asuinalueen halkovaa läpiajoliikennettä ei syntyisi. Silta rikkoisi kuitenkin Särkijärven luonnonidyllin. Järvestä ja sen ympäristöstä tulee Vuoreksen tärkein virkistysalue. Metsävyöhyke järven ympärillä tulee jättää laajaksi, jotta alueesta muodostuisi "eteläisten kaupunginosien Kauppi". Siksi kerrostaloasutus tulee painottaa lähelle Ruskontietä. Tällä olisi liikenteen vähentämisen kannalta samansuuntaisia vaikutuksia kuin sillalla. Lähemmäs järveä voitaisiin suunnata omakoti-, rivitalo- ja pienkerrostaloasutusta. Ekologisen rakentamisen vaatimuksia voitaisiin joiltain osin sisällyttää alueen asemakaavamääräyksiin ja rakentamistapaohjeisiin. Kaikkea rakentamista koskisivat ekologiset minimikriteerit. Lisäksi alueella voisi olla kortteleita, joissa toteutettaisiin pidemmälle meneviä ekologisia ratkaisuja, kuten puukerrostaloja, aurinkoenergiaa ja matalaenergiarakentamista. Siellä voisi myös kehittää asukkaat jo suunnitteluvaiheessa mukaan ottavaa asumista. Helsingissä on Viikin asuinalueen suunnittelussa kehitetty ekologisen rakentamisen ohjeet (ns. PIMWAG-kriteeristö), joka on liitetty talojen rakennusluvan ehdoksi. Ohjeet koskevat mm. energiansäästöä, sisäilman laatua, kosteusriskien hallintaa, melua, pienilmastoa, kasvillisuutta ja jätehuoltoa. Esimerkiksi rakennusten on kulutettava ostoenergiaa 34 % vähemmän kuin normaali uudistalo. Rakentajat voivat itse keksiä keinot tavoitteen saavuttamiseen. Tällaisia ekologisen rakentamisen kriteerejä tulisi nyt ryhtyä kehittämään Tampereellakin. Niitä voisi kokeilla ensin Vuoreksen ekorakennuskohteissa. Näin Vuoreksesta voisi tulla 2000-luvun lähiörakentamisen esikuva, jota käytäisiin ihailemassa ulkomailta asti. Pauli Välimäki (Julkaistussa kirjoituksessa olivat mukana myös Irene Roivainen ja Jukka Järvinen, se teksti oli muokattu versio yllä olevasta.)