|
Suur-Vuorekselle on
Suur-Vuoresta (15 000 asukkaan lähiötä) on perusteltu kaupungin väestönkasvulla. Tarkemmin pohtien seutukaavan mukainen "kevyt-Vuores" (6 - 7000 asukasta) on tässäkin mielessä riittävä - ja koko kaupunkiseutua ajatellen parempi vaihtoehto. Viime vuonna hyväksytty kantakaupungin yleiskaava perustui ennusteelle, jonka mukaan tamperelaisia olisi vuonna 2020 noin 210 000. Sen pohjalta tehtiin täydennysyleiskaava, joka mahdollistaa noin 25 000 uuden asunnon rakentamisen seuraavien 20 vuoden aikana. Sittemmin tilastokeskus on tarkistanut väestöennusteita ylöspäin. Nyt arvioidaan, että vuonna 2020 tamperelaisia olisi noin 217 000. Tässä on syy siihen, että Vuores-hanke on paisunut jopa 15 000 asukkaan lähiöksi. Virkamiehet haluavat purkaa koko muuttopaineen Vuorekseen. Väitän, että on parempia vaihtoehtoja. Kantakaupunkia voidaan yhä tiivistää. Se olisi kaupungille huomattavasti edullisempi vaihtoehto kuin umpimetsään meneminen. Yleiskaavan laskelmissa on haarukkaa plus miinus 200 asuntoa vuodessa. Haarukan yläpäässä asuntoja voisi siis kaavoittaa jopa 28 000 vuoteen 2020 mennessä. Vaje olisi enää 3000 asuntoa. Sattumoisin se on juuri sama määrä asuntoja, mikä seutukaavassa esitetään Vuorekseen. Kuulen jo vastaväitteen. Kantakaupungin lisätiivistämisestä syttyisi sota. Mutta muistutan että yli 90 prosenttia tiivistyskohteista hyväksyttiin nurisematta. Yhteistyössä asukkaiden kanssa voidaan löytää uusia täydennysalueita - niin väljää ja keskeneräistä useissa Tampereen lähiöissä on. Otan esimerkin Kaukajärveltä. Asukkaat vastustivat Isolammen puiston reunaan tulevia rivitaloja. Niinpä Isolammen 18 asuntoa poistettiin yleiskaavasta, mutta läheiseen Osuuskunnan puistoon (vanha sorakuopan alue) lisättiin 200 - 400 kerrostaloasuntoa. Lisää tällaisia vaihtokauppoja! Sitä paitsi uusia täydennysrakennuskohteita ilmaantuu joka vuosi ohi yleiskaavan - esimerkkeinä Epilänharjun nahkatehdas, Santalahden talot ja Hyhkyn Haapalinna. Uudessa asemakaavoitusohjelmassa tällaisia ekstrakohteita on lähes 20 000 asuntoneliötä vuodessa. Noin 10 vuodessa tästäkin kertyy jo 3000 uutta asuntoa! Myös Tampereen keskustaan voidaan 10 - 20
vuoden kuluessa saada enemmän asuntoja kuin nyt ajatellaan. On
varauduttava Kekkosentien viemiseen tunneliin, jolloin Ranta-Tampellan
alueesta saadaan yhtenäinen asuinalue. Ennen pitkää on
järkevää muuttaa asuinkäyttöön esimerkiksi
Santalahden teollisuusalue (jonne nyt rakennetaan poikkeusluvilla kerrostaloja),
linja-autoaseman tienoo ja Hatanpään valtatien varret (jotka
nyt on pyhitetty peltilehmille ja jäteveden putsarille) - vain
muutaman esimerkin mainitakseni. Omien väestäennusteidensa mukaan Kangasala, Lempäälä, Nokia, Pirkkala, Vesilahti ja Ylöjärvi ovat valmiit ottamaan vastaan jopa 10 000 uutta asukasta seuraavien 10 vuoden aikana. Tilastokeskuksen ennusteen mukaan näiden kuntien asukasmäärä kasvaisi vain 2000:lla. Mutta jos suur-Vuores rakennetaan, se ei kasvaisi lainkaan, sillä Tampere rohmuaisi koko seutukunnan muuttovoiton. Erikoista seutuyhteistyötä! Minusta Vuoreksen alueella on kelvollista rakennusmaata, en vastusta rakentamista sinänsä. Mutta rakennetaan nykyiset lähiöt ensin valmiiksi. Annetaan Tampereen naapurikunnillekin mahdollisuus kasvaa ja kehittyä. Ja lisätään asuntoja myös Tampereen keskustassa. Jos sen jälkeen on tarvetta mennä Vuorekseen, tehdään se. Mutta silloin seutukaavan mukainen kevyt-Vuores riittää varmasti eikä Särkijärven luonnon idylliä tarvitse sillalla tuhota. Päinvastoin, Särkijärven seudusta tulee uusi kansanpuisto, eteläisen Tampereen Kauppi. PAULI VÄLIMÄKI |
|||