Kunnallisvaalipäiväkirja

Tiistai 25.10.

Olo on tokkurainen, vaaliväsymys ei ole vielä purkautunut, yö jäi taas lyhyeksi. Illalla oli valtuustoryhmän kokous joka ei onneksi kestänyt kovin myöhään. Mutta kun pääsimme kotiin ja lapset menivät nukkumaan, avasimme Irenen kanssa prosecco-pullon ja nostimme maljat vaalitulokselle. Yön yli nukuttua kahdeksan paikkaa ja henkilökohtainenkin tulos tuntuvat jo ihan hyviltä. Vihreät saivat valtakunnallisesti pienen tappion, Tampereella sentään säilytettiin asemamme. Annalassa, kotikulmilla saimme hyvän henkilökohtaisen tuloksen: sain Saara Karhun jälkeen toiseksi eniten ääniä (54), Irene sai lähes yhtä paljon (46).

Kiitos kaikille äänestäjillemme! Yritämme olla luottamuksen arvoisia. Nyt on aika vetää hetki henkeä ja kerätä voimia ennen uusia koitoksia. Jatkan "kuntapolitiikan päiväkirjaa" pienen tauon jälkeen.

Maanantai 25.10.

Vaalitulos selviää lopullisesti vasta puolenyön jälkeen. Odottelemme Irenen ja Per Ashornin kanssa valtuustosalissa viimeisiä tuloksia jännittäen enää vain sitä, nousevatko vihreät kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi Tampereella. Viimeiset äänet tulevat - huvittavaa kyllä - meidän kotinurkilta Annalasta ja Etelä-Hervannasta. Niin käy, ohitamme vasemmistoliiton 121 äänellä!

Se jäikin vihreiden ainoaksi voitoksi Tampereella. Paikkamäärä ei kasvanut vaan pysyi kahdeksassa ja myös ääniosuus pysyi tismalleen samana, eli 11,9 %:ssa. No, ääniä saimme enemmän kuin koskaan kuntavaaleissa, eli selvästi yli 10 000. Se on sinänsä hieno juttu.

Odotettu vaalivoitto liukui kuitenkin jonnekin. Demarit saivat kaksi lisäpaikkaa, ne tulivat vasemmistoliitolta, joka menetti kaksi paikkaa. Syynä oli lähinnä Marjatta Stenius-Kaukosen poisjäänti, ja Anneli Kivistön loikkaus demareihin. Anneli piti entiset äänensä ja varsinkin Saara Karhu keräsi Marjatan ääniä. Kokoomus sai myös lisäpaikan, mutta sen menetti Rkp, joka kuului samaan valtuustoryhmään, joten kokoomuksen kannatus ei kasvanut. Itse asiassa se laski 0,2 %. Muuten paikat pysyivät kaikilla ennallaan. Tasi säilytti kuusi paikkaansa, vaikka menetti hieman kannatusosuuttaan. Pikaratikkapropaganda ei siis purrut siinä määrin kuin minäkin pelkäsin. Kyllä se kuitenkin sen aiheutti, että tasilaiset säilyttivät paikkansa, muuten heille olisi tullut selkeä tappio. Vaikutus näkyy siinäkin, että Lasse Oksanen keräsi hienot 1500 ääntä, kolminkertaisti oman kannatuksensa. Sen sijaan Pekka Paavolan äänisaalis pysyi ennallaan.

Vihreiden sisällä tapahtui mielenkiintoisia siirtymiä. Oras Tynkkynen nousi tuoreena kansanedustajana kärkeen 1252 äänellä. Hänelle siirtyi ilmeisesti Rosa Meriläisen ääniä, sillä Rosan äänimäärä puolittui. Silti hän oli ryhmämme kakkonen 781 äänellä. Kolmannen paikan sai Irene Roivainen 624 äänellä ja neljännen minä 539 äänellä. Per Ashorn sai lähes yhtä paljon ääniä, eli 522. Perttu Pesä oli kuudes 472 äänellä. Uusia vihreitä valtuutettuja ovat gynekologi Maija Palander 459 äänellä ja Tamyn pj Laura Granat 424 äänellä. Harri Rinne putosi ensimmäiseksi varavaltuutetuksi, vaikka hieman lisäsi äänimääräänsä (284 ääntä).

Kevään huumekohu näkyy äänimäärissä, Rosa menetti puolet äänistään ja niitä siirtyi Orakselle, mutta varmaan muillekin nuorille ehdokkaillemme, nimittäin varavaltuutetuksi nousi hienosti mm. Tampereen vihreiden nuorten pj Olli-Poika Parviainen. Saattaa olla, että huumekohu vei paradoksaalisesti myös Irenen ja minun ääniä, profiilimme ovat niin erilaisia kuin Rosan. Mutta otimme sen riskin ja kannattajat rokottivat siitä meitä ehkä yhden lisäpaikan verran. Suurin osa äänestäjistä kuitenkin ymmärsi että huumekohu oli median kohtuuttomasti paisuttama ilmiö.

Toisen lisäpaikan menetyksen otan omaan piikkiini. Tein ehkä virheen, kun nostin pikaratikan vaaliohjelmaamme niin selkeänä tavoitteena. Kyse oli liian suuresta ja liian keskeneräisestä asiasta. Se tarjosi aseen pikaratikan vastustajille pelotella äänestäjiä meitä vastaan. Demarit tekivät itse asiassa saman virheen, mutta kun huomasivat sen, käänsivät takkinsa ja alkoivat puhua siitä, että ratikkaratkaisua ei tehdä tässä eikä vielä seuraavassakaan valtuustossa. Sehän ei pidä paikkaansa, hankesuunnitelmasta tehdään päätös keväällä ja sen pohjalta tarkoitus on jo tämän valtuustokauden lopulla päättää, rakennetaanko ratikka. Me puolustimme pikaratikkaa loppuun asti. Demarit palkittiin hyvästä taktikoinnista kahdella lisäpaikalla, meiltä meni suoraselkäisyyden vuoksi ehkä toinen lisäpaikka sivu suun.

Eduskuntavaaleissa saimme Tampereella yli 14 prosentin kannatuksen. Nyt menetimme sen ja palasimme 12 prosentin pintaan. Se harmittaa, mutta tämänkin vaalituloksen kanssa voi elää. Demarien ja kokoomuksen akseli vahvistui, mutta kummassakin ryhmässä tuntuu edelleen olevan haluja laajentaa yhteistyötä vasemmistoliiton ja vihreiden suuntaan. Puhelin pirisee koko aamupäivän, neuvottelut luottamuspaikkojen jaosta ja myös politiikan suunnasta alkavat saman tien.

Sunnuntai 24.10.

Herään puoli seitsemältä, aamu on märkä ja pimeä; tiirailen taivaalle, se on siinä ja siinä sataako siellä. Ei, en lähde jakamaan viimeisiä mainoksia, menkööt paperinkeräykseen. Nyt on vaalirauhan aika. Keitän kahvit, luen Aamulehteä ja yritän olla hiljaa. Irene nukkuu pitkään, hän oli illalla aivan puhki. Olohuoneen lattialla nukkuu Tomppa naapurin Sakun kanssa. He katsoivat illalla vanhaa kunnon Star Trekiä ja levitin patjat, jotta saivat nukahtaa siihen. Viljalla on ollut kurkku kipeä, hänkin nukkuu pitkään. Olemme kaikki väsyneitä puolitoista kuukautta jatkuneesta vaalirumbasta.

Olen tyytyväinen vihreiden kampanjaan. Meillä on enemmän ehdokkaita kuin koskaan, lista on monipuolisempi kuin koskaan ja ehdokkaat tekivät töitä enemmän kuin koskaan. Vihreiden kampanja oli asiallinen ja positiivinen. Niin pitää minusta ollakin, en toivo, että Suomessa vaalikampanjointi menee amerikkalaisen tyylin mukaiseksi toisten nälvimiseksi. Siitä on näkynyt näissä vaaleissa merkkejä: Tampereella sitoutumattomien mauttomat vaalilehdet olivat kuin kopioita 30-luvun kommunistipropagandasta. Suurpääoman sijasta kansaa kurjistaa nyt Jarmo Rantanen ja pikaratikka! Aiemmin negatiivinen kampanjointi ei ole Suomessa purrut äänestäjiin, toivottavasti se ei sitä tee nytkään. Tai jos puree, purisi niin, että "autopuolueiden" sisällä kannattajia siirtyisi kokoomuksesta sitoutumattomiin.

Aamulehden gallup lupaa vihreille yhden lisäpaikan. Se olisi hieno saavutus. Oma veikkaukseni on ollut koko ajan kaksi lisäpaikkaa. Veikkaan, että myös demarit ja sitoutumattomat saavat lisäpaikkoja. Menettäjiä ovat vasemmistoliitto, kokoomus ja kristilliset. Kepu ja kommunistit pitävät paikkansa.

Mutta sen päättävät tamperelaiset tänään.

Lauantai 23.10.

Keskustorin vaalikopilla on tungosta aamusta alkaen, vaikka vettä tihkuttaa. Vaalimarkkinoiden lisäksi torin täyttävät maalaismarkkinat. Keskustori on täynnä elämää. Kun sade vielä lakkaa puolen päivän jälkeen, vaalitunnelmaa ei voi moittia. Reilun kaupan kahvia ja teetä sekä Ulla Rannikkoluodon leipomia luomupullia menee vilkkaasti myös torikopissamme. Ullan pullat ovat ihania, ja hänen tarmonsa on ihmeellinen!

Pidän vaalitorin meiningistä, on mukava kun tuntemattomat ihmiset tulevat tiirailemaan ehdokasjulisteita ja alkavat kysellä mitä olemme tehneet tai jättäneet tekemättä. Kysymyksiä ja kommentteja riittää veneiden talvisäilytyksestä Kauppa-aukion läpiajoliikenteeseen ja Tampellan tunnelista pormestarimalliin. Näiden vaalien yleisin kysymys koskee pikaratikkaa, mikä on sinänsä hyvä, harvoin joukkoliikenteen kehittäminen pääsee vaaliteemaksi. Eräs nainen epäröi, äänestääkö enää vihreitä, koska kannatamme pikaratikkaa. Hän on menossa bussille lastenvaunujensa kanssa. Irene kysyy ketä hän sitten äänestää: vihreät saivat aikoinaan aikaan sen, että lastenvaunuilla saa matkustaa ilmaiseksi bussissa. Sen sijaan pikaratikan vastustajat, sitoutumattomat ja kokoomus, ovat ajaneet vain yksityisautoilijoiden etuja valtuustossa. Vihreät vaativat kaupungin tuen lisäämistä bussiliikenteelle, teimme siitä valtuustokyselyn viime valtuustossa. Sen sijaan pikaratikkaa vastustavien sitoutumattomien kaikki liikennettä koskevat aloitteet ovat liittyneet yksityisautoilun lisäämiseen erityisesti kaupungin keskustassa. Juuri autoilun lisääminen on heikentänyt bussiliikennettä ja vähentänyt matkustajia. Pikaratikka kääntäisi joukkoliikenteen - myös bussiliikenteen - matkustajamäärät taas nousuun, näin on käynyt kaikkialla.

Nainen ei ole tullut ajatelleeksi asiaa tältä kantilta, hän ottaa vaalilehtemme ja lupaa miettiä asiaa uudelleen.

Irene lähtee kahvila Wanhaan Vaniljaan, missä Vihreät naiset tarjoavat vaalikaffit. Minä lähden ruokkimaan lapset kotiin - soitan Kaukajärven Kotipizzaan ja haen sieltä neljä kuumaa pizzaa kotiin vietäväksi. Gourmet-ateria maistuu ihanalle niin lapsien kuin isän mielestä. Tuukka on tullut Turusta ja kertoo saaneensa kolme novelliaan valmiiksi, ne julkaistaan uusien kirjoittajien antologiassa. Ruoan jälkeen lähdemme Tuukan kanssa vielä jakamaan mainoksia Hervantaan. Rappukäytäviä ravatessa tulee hiki. Onneksi kotona odottaa sauna ja saunakaljat! Ne olemme ansainneet.

Perjantai 22.10.

Herään aamulla ennen viittä, enkä saa unta. Vaalistressi on alkanut. Yllättävän myöhään. Mietin, mitä tapahtuu vaalien jälkeen. Neljä vuotta sitten vihreät, sitoutumattomat, keskusta ja kristilliset voittivat. Kaikki voittajat yritettiin syrjäyttää luottamuspaikkojen jaosta ja poliitisesta vaikutusvallasta kokoomuksen, demareiden ja vasemmistoliiton vaalien jälkeisenä päivänä tekemällä sala(ma)sopimuksella. Kepukin pyydettiin siihen mukaan, mutta he kokivat saavansa liian vähän ja kääntyivät sitoutumattomien ja vihreiden puolueen. Näin syntyi ryhmä 17, tekninen vaaliliitto, jolla saimme turvattua vaalivoittajien vaikutusvallan.

Toivon, että nyt ei ketään yritetä syrjäyttää, vaan käydään rauhassa neuvottelut kaikkien ryhmien kesken. Monissa kunnissa luottamuspaikat jaetaan kaikkien ryhmien sopimuksella. Se olisi järkevintä, mutta vähintäänkin tulisi pyrkiä mahdollisimman suureen vaaliliittoon, jossa kaikki merkittävimmät puolueet olisivat mukana.

Tätä olen viestittänyt eri valtuustoryhmien vetäjille ja kaikki ovat luvanneet, että ainakaan mitään salaista pikasopimusta ei nyt yritetä tehdä.

Poliittinen yhteistyö on toinen kysymys, sekin kaipaisi laajempia hartioita. Tulevalla valtuustokaudella tehdään talouden vakautusohjelma, uudistetaan toimintamalli, siirrytään pormestarijärjestelmään ja tilaaja-tuottajamalliin, uusitaan lautakuntajärjestelmä, päätetään suurista hankkeista, kuten Vuoreksen, Ratinan ja Nurmi-Sorilan kaavoista, keskustan liikenneosayleiskaavasta, pikaratikasta ja koko liikennejärjestelmästä... Näiden uudistusten läpi vieminen ei onnistu demarien ja kokoomuksen pienen enemmistön turvin. Järkevintä olisi pyrkiä sateenkaariyhteistyöhön, jossa olisivat mukana sdp, kokoomus, vasemmistoliitto ja vihreät - täydennettynä niillä pienryhmillä, jotka haluavat tehdä rakentavaa politiikkaa Tampereella. Sitoutumattomista ja skp:sta siihen tuskin on, muita ryhmiä en pidä mahdottomina.

Kello on puoli kuusi eikä uni tule. Päätän nousta ylös ja lähteä aamulenkille jakamaan vaaliesitteitä. Siinä voi jatkaa ajatustyötä. Postinkantajan ammatti olisi hyvä vaihtoehto toimittajan tai poliitikon stressaavalle työlle.

Illalla on Aamulehden vaalikäräjät Siperiassa. Yleisönä on pääasiassa ehdokkaita, paneelissa pääasiassa ryhmien puheenjohtajia, meiltä kuitenkin Oras Tynkkynen, joka pärjää loistavasti. Ihailen hänen kykyään sanoa napakan lyhyesti olennaiset asiat, minä tapaan jaaritella liian pitkään ja mennä liikaa yksityiskohtiin.

Keskustelu on räväkkää ja vastakkainasetteluja syntyy: vasemmisto ja vihreät kannattavat pormestarimallia, sitoutumattomat ja pienryhmät vastustavat, kokoomus horjuu. Sama jako on pikaratikassa ja veroäyrissä - tosin siinä jauhetaan jo toteutettua korotusta. Se turvasi 26 uutta omalääkäriä ja palvelujen kehittämisen. Missä olisimme nyt ilman veroprosentin korotusta, kun verotulojen kasvu on pysähtynyt, kysyi aiheellisesti Oras. Palveluja jouduttaisiin rajusti leikkaamaan. Tähän olisi johtanut kokoomuksen, kristillisten ja sitoutumattomien linja. Vihreät ratkaisivat asian asettumalla palvelujen säilyttämisen puolelle - se pakotti myös kokoomuksen tulemaan tälle linjalle.

Olen ajatellut olla hiljaa, mutta en malta olla pyytämättä puheenvuoroa, kun Kalevi Suoniemi valehtelee kirkkain silmin pikaratikkaselvitysten maksaneen jo 1,5 miljoonaa euroa. Muistelen että oikea luku on 200 000 euroa, mutta tarkistan asian soittamalla Risto Laaksoselle. Hän vastaa autosta, on tulossa kokouksesta Helsingistä. Selvitykset ovat maksaneet yhteensä 450 000 euroa, josta kaupungin osuus on 200 000 euroa, liikenneministeriön osuus noin 200 000 euroa ja naapurikunnat maksavat loput.

Suoniemi ei tällä kertaa valehdellut kuin vähän yli 7-kertaisesti. Pikaratikan vastustajien valehtelukerroin on usein ollut vielä suurempi.

Torstai 21.10.

Aamulehti on julkaissut pikaratikasta gallupin: 48 prosenttia kaupunkilaisista vastustaa täysin ja vain 22 % on täysin tai jossain määrin samaa mieltä. Tällaisia tuloksia Aamulehti saa, kun on ensin itse pari kuukautta muokannut maaperää pikaratikkaa vastaan. Yleisönosastokirjoittelua lehdessä hallitsee pieni piiri, joka yrittää ratsastaa asialla valtuustoon.

Soitan Aamulehteen toimittaja Aki Taposelle ja kysyn häneltä miten vihreiden kannattajat tarkkaan ottaen vastasivat kysymykseen "tulisiko Tampereelle rakentaa pikaraitiotie":

Täysin samaa mieltä 15 %

Jossain määrin samaa mieltä 21 %

Ei samaa eikä eri mieltä 19 %

Jossain määrin eri mieltä 16 %

Täysin eri mieltä 29 %

Ei osaa sanoa 1 %.

Äänet siis hajoavat aika lailla eikä tulosta voi tulkita niin, että vihreiden kannattajien enemmistö olisi pikaratikkaa vastaan. Asia on keskeneräinen eikä monikaan näytä haluavan vielä ottaa lopullista kantaa, mikä kertoo vihreiden kannattajien olevan fiksua väkeä!

On ikävä, jos pikaratikkakeskustelu vaikuttaa vaalitulokseen, sillä todellisuudessa asia on keskeneräinen ja uuden valtuuston on tarkoitus ensin tehdä vain hankesuunnitelmasta päätös. Se tarkoittaa sellaisen suunnitelman tekemistä, jossa rahoitus ja toteutus on selvitetty tarkasti. Vasta sen jälkeen voidaan tehdä lopullinen rakentamispäätös. Ja siinä välissä käydään uusi kansalaiskeskustelu joka voi perustua jo tosiasoihin aivan eri tavalla kuin nykyinen keskustelu.

Vaikka vihreä valtuustoryhmä suhtautuu myönteisesti pikaratikkaan, meillä on omat ehtomme joiden tulee hankesuunnitelmassa toteutua: pikaratikasta pitää tehdä seudullinen, valtion on osallistuttava rahoitukseen, samoin naapurikuntien, rahoitusmallin on oltava sellainen, että se ei uhkaa muita investointeja tai palveluja ja samalla on kehitettävä bussiliikennettä mm. laatukäytävin ja pikavuoroin. Tähän astiset selvitykset osoittavat, että nämä ehdot voidaan täyttää, mutta vasta hankesuunnitelmassa asia lopullisesti selviää.

Toivottavasti äänestäjät eivät mene Tampereen sitoutumattomien halpaan: ryhmä ratsastaa valtuustoon vastustamalla kaikkea ja erityisesti pikaratikkaa. Nyt nämä populismin pojat muka puolustavat bussiliikennettä, vaikka he eivät ole koskaan tehneet ensimmäistäkään aloitetta bussiliikenteen kehittämiseksi. Sen sijaan he ovat tehneet runsaasti aloitteita yksityisautoilun puolesta. Heidän linjansa johtaisi bussiliikenteen romuttamiseen Tampereella.

Keskiviikko 20.10.

Pitkät kalsarit jalkaan, kahdet sukat, talvikengät, villapusero ja paksu palttoo. Olen siis menossa vaalikopille seisoskelemaan koko iltapäiväksi. Kunnallisvaalit kannattaisi siirtää kuukauden tai kaksi aikaisemmaksi, niin vaalityö olisi lämpimämpää!

Kopille pysähtyy nyt ihmisiä, jotka etsivät oikeaa ehdokasta. Keskustelu on vilkasta ja minä ainakin nautin, kun saa puhua laidasta laitaan ihan oikeista asioista. Kolme mummoa käy kahvilla ja kysyy mitä vihreät ovat tehneet vanhojen rakennusten suojelemiseksi. Se on helppo sanoa: olemme estäneet Koskenniskan sillan rakentamisen ja vanhan värjäämön purkamisen! Viime mainittu urakka on tosin kesken ja lopputulos vielä epävarma. Mutta ilman kansanliikettä ja vihreiden aktiivisuutta värjäämö olisi purettu ajat sitten ja Koskenniskan silta rakennettu. Itse asiassa uskallan nostaa omaa häntääni sillan torppaamisessa. Tekninen lautakunta esitti sille jo määrärahaa vuoden 2001 budjettiin. Olin vihreiden budjettineuvottelija ja esitin kompromissia: siirretään asia seuraavalle valtuustolle ja tehdään ensin keskustan liikennesuunnitelma, sittemmin liikenneosayleiskaava. Tämä kelpasi kokoomukselle ja demareille, joskin he esittivät, että asiaa siirrettäisiin vain kaksi vuotta, vuoteen 2003. Tänä aikana on tehty liikenneosayleiskaava, jossa Koskenniskan silta todetaan tarpeettomaksi, jos Tampellan pitkä tunneli rakennetaan. Myös värjäämön kohdalla olen ollut aktiivinen, en valittajana, vaan esittämällä konkreettisia ratkaisumalleja ja pyrkimällä saamaan osapuolet neuvottelupöytään. Se onnistuikin ja neuvotteluja on käyty kesän aikana ja värjäämön säilyttävä esitys on nyt Varman pohdittavana. Se voi muuten tulla julki aivan lähiaikoina.

No, en minä tätä kaikkia mummoille kertonut. Sen sijaan katselimme ihastellen restauroitua Raatihuonetta ja päivittelemme, että sekin meinattiin purkaa 1960-luvulla. Mummot kauhistelevat, miten Hämeenlinnassa on purettu paljon vanhaa. Minulle valkenee, että he ovatkin vain käymässä Tampereella...

Tiistai 19.10.

Nousin aamulla kuudelta kirjoittamaan Vihreän langan jutun valmiiksi. Yhdeksältä alkaa Vuores-arkkitehtikilpailun palkintotoimikunnan kokous. Myöhästyn puoli tuntia, mutta ehdin kuuntelemaan SAFAn jäsenten kommentit kilpailutöistä. Oma suosikkini on hyvin mukana neljän kärjessä! Lupasin mennä iltapäivällä vaalikopille, mutta aikataulu meni uusiksi, sillä olen saanut kutsun kaupunginhallituksen suunnittelujaostoon. Siellä käsitellään seutustrategiaa, ja istun sitä valmistelevassa ohjausryhmässä. Suunnittelujaosto keskustelee Tampereen tavoitteista seutustrategiaan. Keskustelu on vilkasta. Seutuyhteistyön ongelma on siinä, että kaupungin intressissä on ensisijassa edistää seudullista maankäytön suunnittelua, eheää kaupunkiseutua, järkevästi sijoittuvia kauppapaikkoja ja toimivaa joukkoliikennettä. Naapurikuntien intressissä on enemmänkin kehittää seudullisia palveluja, mutta ne pelkäävät menettävänsä itsenäisyyttä, jos seudulle laaditaan esimerkiksi yhteinen yleiskaava ja siitä päätetään yhdessä. Toivoin, että edetään edes pienin askelin, sillä kun yhteistyö alkaa, se varmasti syvenee kun yhteistyön edut puolin ja toisin huomataan.

Ehätän vaalikopille vasta kolmeksi ja kuulen, että joku äänestäjä on käynyt kyselemässä. Anteeksi kun en ollut ajoissa paikalla! Varpaita palelee, mutta keskustelut ovat mukavia. Minulta kysytään esimerkiksi vasemmistoliiton ja vihreiden eroja. Totean, että vasurit ovat aika paljon kytköksissä ay-liikkeeseen ja kuntatyöntekijöiden intresseihin, vihreät ovat itsenäisempiä. Vasureilla on raskas perinne kommunistisessa liikkeessä, vihreät ovat eri aikakauden liike ja pyrkivät ylittämään oikeiston ja vasemmiston ideologiset jakolinjat. Vasemmistoliitto ei ole ympäristöpuolue, kuten vihreät. Kuntapolitiikassa vasemmistoliitto painottaa aika jäykästi kunnan tuottamia palveluja, vihreät haluavat enemmän monimuotoisuutta ja vaihtoehtoja palvelujen tuottamiseen. Mutta on meillä paljon yhteistäkin, esimerkiksi budjettiyhteistyössä olemme olleet nyt neljänä vuonna peräkkäin ja painottaneet aika paljon samoja sosiaali-, terveys- ja kouluasioita. Niin, ja vasurit ovat noin yleisilmeeltään vanhojen puolue, vihreät nuorten. Siinä välissä on meikäläinen, joka olen valtuuston keski-ikäinen (48 v.).

Irene painuu nukkumaan kun päästään kotiin. Minä taidan lukea loppuun Mankellin Palomuurin.

Maanantai 18.10.

Harmittaa, mutta joudun jättämään strategiatoimikunnan väliin, koska työt painavat päälle. Teen Vihreään lankaan juttua suurten kaupunkien vaaliteemoista. Vantaalla puhuttaa Vantaa-lisän leikkaaminen, vihreät ja porvarit haluavat säilyttää sen, vasemmisto on valmis supistamaan sitä. Espoossa väitellään raideliikenteestä vähän kuin Tampereella, vihreätkin ovat siellä jakaantuneet kahtia: metron kannattajiin ja pikaratikan kannattajiin. Mielenkiintoista on, että kokoomus on kääntymässä metron kannalle. Miksi? Koska Keilaniemen suurfirmat Nokia etunenässä haluavat metron! Jospa Tampereellakin Nokia alkaisi vaatia pikaratikkaa Hervantaan... Turussa kaupunkilaisia suututtaa demareiden ja kokoomuksen kähmyily ennen vaaleja: puolueet ovat tehneet ison virkapaketin ja jakaneet kaupunginjohtajan ja apulaiskaupunginjohtajien paikat "varmuuden vuoksi" ennen vaaleja.

Kaupunginhallitukseen sentään ehdin, tosin jutunteko jää taas kesken. Kh:ssa on muutama iso asia. Keskustan liikenneosayleiskaavaehdotus on valmistunut ja pannaan näytille. Paitsi että sitoutumattomat ja kepu esittävät pikaratikkavarauksen poistamista. Uskomatonta pölhöpopulismia, onhan kh itse pannut asian vireille, mitä järkeä olisi lopettaa asian selvittely kesken kaiken ja hukata selvityksiin käytetyt rahat, joista suuri osa on muuten liikenneministeriöltä saatu. Tampereen sitoutumattomien politiikka on mennyt aivan mahdottomaksi, jos siinä mitään järkeä on koskaan ollutkaan. Ja kepukin kehtaa kannattaa. Häviävät 9-2, mutta saavat aikaan sen, että kokoomus hädissään pyytää kaavan pöydälle viikoksi - ilmeisesti jotta eivät leimautuisi pikaratikan kannattajiksi! Miten minusta alkaa tuntua, että vihreät ovat ainoa selkärangan omaava puolue tässä kaupungissa...

Ratapihan kaavoitus etenee Matkaparkin sisäänajon kohdalle, eli Pakkahuoneen edustalle. Minusta kaava on ok, vaikka olenkin periaatteessa samaa mieltä kuin muistutuksen tehnyt Pirkanmaan perinnepoliittinen yhdistys: koko ratapihan alue yliopistolta Tammelaan saakka olisi tullut kaavoittaa kokonaisuutena tai ainakin tehdä ensin yleisuunnitelma. Pätkäkaavoitus vaikeuttaa kokonaisuuden hahmottamista ja vaihtoehtojen punnintaa. Huomautan Pakkahuoneen ja radan väliin tulevan Pendolino-talon tyylistä: ei enää yhtään elementtikerrostaloa ja tiilijäljitelmää kaupungin paraatipaikoille!

Kokouksen jälkeen käymme Aaltosen Outin kanssa nostamassa maljat 50-vuotta täyttävälle vasemmistoliiton valtuutetulle Jari Heikkilälle. Viemme retkeilyä harrastavalle Jarille lahjaksi luontokaupasta ostetun kuksan.

Perjantai-sunnuntai 15.-17.10.

Olen Tuomaksen ja Kirsti-siskon kanssa Kokkolassa äidin luona laittamassa pihaa talvikuntoon. Mukava katkos vaalitohinaan. Haravoimme ja käännämme kompostia. Laskin kerran, että lapsuuden kotitaloni pihassa on lähes sata puuta, vanhimpia koivuja on viime vuosina poistettu, koska ne varjostavat taloa - ja tuottavat mielettömästi lehtiä, joiden haravoiminen on 82-vuotiaalle äidilleni mahdoton urakka. Äitini on melkoinen sisupussi, hän hoitaa 46-vuotiasta sisartani, joka on kehitysvammainen. Pitkään hän hoiti Annelia kotona ilman mitään yhteiskunnan tukea, nyt hän saa pientä omaishoidontukea. Äiti on vanhan kansan ihminen, jonka on vaikea ottaa vastaan yhteiskunnan apua. Käymme taas pitkän keskustelun siitä, että eikö hän voisi tilata kotiin siivousapua ja laittaa Annelin kerran kuukaudessa paikalliseen kehitysvammaisten ryhmäkotiin viikonlopuksi. Siellä Annelilla olisi kavereita ja äitikin saisi levätä. Minusta tuntuu että hän jää lopultakin pähkäilemään asiaa. Omaishoidon tuen lisääminen on tämän omakohtaisen kokemuksen kautta tullut minulle hyvin tärkeäksi kysymykseksi myös Tampereella.

Torstai 14.10.

Vihreiden vaalikopilla syödään luomukasvisrokkaa. Se maistuu ja 75 litran kattila on tunnissa tyhjä. Viljakin käy tyttökaveriensa kanssa syömässä ja juttelee vihreiden nuorten puheenjohtajan Olli-Poika Parviaisen kanssa. Minä juttelen erään ohikulkijan kanssa mm. matalan kynnyksen huumepysäkistä ja nervistä. Ne vaativat nyt kaupungin lisärahoitusta, koska valtio vetäytyy kuten alunperin tiedettiinkin. Tässä on iso asia budjettineuvotteluihin, sillä kyse on yhteensä noin 300 000 eurosta. Mutta esimerkiksi 15 heroinistin hyvin alkaneen hoidon keskeyttäminen voi johtaa kalliimpiin seurauksiin rikollisuuden, lastensuojeluongelmien yms. kasvuna.

Juttua riittää tietysti pikaratikasta. Mukava huomata, että tyrmäyksiä ei tule, kyselyjä mm. kustannuksista kylläkin. 250 miljoonaa euroa tuntuu hirveän isolta summalta, ja sitähän se onkin. Se ei kuitenkaan vaaranna kaupungin palveluja tai muita investointeja, koska takaisinmaksu ajoittuu 25 - 30 vuodelle. Ja alkaa vasta ratikan valmistuttua noin vuonna 2015. Vuositasolla joukkoliikenteen kustannukset kasvavat takaisinmaksun aikana noin 6 miljoonalla eurolla. Se on 0,5 % kaupungin budjetista, joten hanke ei aiheuta veronkorotuksia. Ihmisten tulotaso kasvaa 25 vuodessa puolet nykyistä korkeammaksi, mikäli menneen pohjalta uskaltaa ennustaa tulevaa. Se tietää kaupungin verotulojen kasvua, joten veronkorotuksiin ei tämän takia todellakaan ole tarvetta. Hanke ei myöskään syö vanhusten palveluja tai terveyspalveluja, sillä tuo 6 miljoonan kasvu joukkoliikennemenoihin on vain 1 % sosiaali- ja terveystoimen budjetista!

Illalla jaamme Tompan ja hänen kaverinsa kanssa Levonmäen omakotialueelle vaalilehtiä. Pojat juoksevat innoissaan postilaatikoille. Sitten syömme pizzaa ja harmittelemme Ilveksen rankkaritappiota. Innostumme pelaamaan eteisessä sählypallolla lätkää. Tompalla on uudet maalivahdin varusteet ja hän nappaa pallon jo hienosti vaikka ylämummosta!

Keskiviikko 13.10.

Ennakkoäänestys alkoi tänään, oli hauska törmätä Turtolan Citymarketissa vaalivirkailijaan. En viitsinyt vielä äänestää, ehkä jätän sen vaalipäivään.

Lupasin olla vaalikopilla iltapäivällä, mutta Vihreän langan juttu piti kirjoittaa uusiksi ja se vei päiväsydämen. Harmitti, mutta lähdin jakamaan Kaukajärven lähilehteä ja sen välissä kolmen ehdokkaan esitteitä: Irenen, Riitta Ollilan ja omaani. Punavihreää yhteistyötä?! No, ehkä enemmän oman asuinalueen valtuutettujen yhteistyötä.

Illalla hain Irenen sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksesta. Odotellessa istuin kahvila Ruusassa Pyynikillä, se on kiva mielenterveysväen ylläpitämä kahvila vanhassa puuvillassa, ja sieltä saa hyviä ja edullisia kaakkuja. Irene kertoi, että sotela oli hyväksynyt Kaukajärven sosiaali- ja terveysaseman perustamisen Kaukajärviosuuskunnalta vuokrattaviin tiloihin. Nopea toiminta oli aiheuttanut hieman keskustelua ja ihmetystäkin, mutta Irene oli vakuuttanut, että ratkaisun takana on alueen toimijoiden tiivis rintama. Ja myös Vesa Kauppinen oli pitänyt vuokratilaa kaupungin kannalta järkevänä tässä tilanteessa.

Tiistai 12.10.

Aamulla istun Ylen vaalitentissä Vammalan vihreän, Eveliina Asikaisen kanssa. Jussi Iivonen vetää keskustelua leppoisaan tyyliinsä. Kiirehdin sieltä Pysäköintitalon hallituksen kokoukseen. Pohdimme Näsinkulman (Anttilan vieressä olevan tontin, jossa on nyt luiska Anttilan P-taloon) rakentamista. Tontille tulee toimistotalo, jonka sisälle jää P-talon sisäänajoluiska. Mainio tapa kaunistaa kaupunkikuvaa!

Kokouksen jälkeen haen Irenen ja mun vaaliesitteet painosta ja kiirehdin kotiin koneen ääreen. Ja illalla Kaukajärviseuran vaalitenttiin. Siellä on yli 30 alueen ehdokasta, lähes yhtä paljon kuin yleisöä! Keskustelu on kuitenkin asiallista ja yleisö saa esittää kiperiä kysymyksiä. Ensimmäinen koskee Kaukajärven sosiaali- ja terveysasemaa. Voimme kertoa Martti Ojajärven kanssa iloisen uutisen: Kaukajärviosuuskunnan (paikallinen huoltoyhtiö) aloitteesta kaupunki on muuttamassa suunnitelmia: uudisrakennuksen sijasta kaupunki vuokraisi osuuskunnan toimitalon, jonka osuuskunta saneeraisi sosiaali- ja terveysaseman tarpeisiin.

Minusta ajatus on oivallinen. On nimittäin todennäköistä, että uudisrakentamista siirrettäisiin kaupungin kiristyneen rahatilanteen vuoksi useilla vuosilla eteenpäin. Ja sitten vastaan tulisi Vuores ja muut uudet alueet. Vuokraamalla tila saadaan nopeasti ja varsin edullisesti, sillä samalla voidaan luopua kolmesta väliaikaistilasta, jossa sote-asema nyt toimii.

Asia on jo huomenna sosiaali- ja terveyslautakunnassa. Irene on sotelan jäsen ja tukee hanketta mielellään. Samalla vapautuu tontti jota ajateltiin sote-asemalle. Siihenkin Kaukajärviseuralla ja -osuuskunnalla on esitys: liiketilaa, johon tulisi ruokakauppa, alko ja muita erikoistavaraliikkeitä. Sekin on hyvä ajatus, Kaukajärvi kaipaa lisää palveluja, kasvaahan täällä asukasmääräkin kovasti.

Maanantai 11.10.

En ehdi työllisyysseminaariin, kun on niin paljon töitä. Teen Vihreään lankaan juttua Hesan vaalikampanjasta. Demarit hyökkäävät siellä pontevasti vihreiden kimppuun. Vihreät ovat kuulemme kokoomuksen kainalossa, estävät halpojen vuokra-asuntojen rakentamisen, ohjaavat rahoja omille kannattajilleen (kuten lasten iltapäiväkerhoille, joita hyvinvoivat lapsiperheet käyttävät!), jarruttavat Vuosaaren rakentamista ja Hesan kasvua ja yksityistävät vimmalla liikennelaitosta.

Kaikki on edellisen vaalitappion katkeruutta ja tulevaan vaalitappioon varautumista, kuittaa Helsingin valtuuston pj Minerva Krohn. Häntä huvittaa se, että suurin osa päätöksistä on tehty kolmen suuren, kokoomuksen, vihreiden ja demareiden yhteistyöllä. Nyt demarit irtautuvat linjanvedoista, esimerkiksi yhdessä laaditusta asunto-ohjelmasta. Demareita selvästi närästää se, että aiemmin he olivat kaksin kokoomuksen kanssa suuria ja saattoivat päättää asioista. Nyt vihreät ovat kolmas pyörä ja tekevät itsenäisesti yhteistyötä milloin kokoomuksen, milloin demareiden kanssa.

Tampereella kokoomuksen ja demareiden akseli on toiminut tämän valtuustokauden, mutta paineita yhteistyön laajentamiseen on tullut koko ajan lisää. Budjettiyhteistyöhön vasemmistoliitto ja vihreät on kelpuutettu mukaan, miksi ei kaikkeen yhteistyöhön? Tässä oma visioni vaalien jälkeiseen aikaan: Kaikki puolueet ovat tasaveroisesti neuvottelupöydässä. Käydään läpi isoimmat investoinnit ja hankkeet sekä talouden kynnyskysymykset. Se enemmistö, joka löytää toisensa asiakysymyksissä, käyttää valtaa seuraavat neljä vuotta. Ketään ei ennalta suljeta pois, eikä vanhoja rintamalinjoja automaattisesti uusita.

Tämä voi johtaa uusiin kuvioihin, mutta varmasti toimivaan yhteistyöhön. Se vastaa myös tulevaa pormestarimallia, jossa kaupungin johdossa on päätoiminen luottamushenkilö. En kuitenkaan toivo, että se johtaa niukkaan kahden puolueen valtaan (jota nyt on harjoitettu), vaan Kuntalain hengen mukaisesti Tamperetta johdetaan laajalla yhteistyöllä. Budjettisopimukset ovat osoittaneet, että esimerkiksi vasemmiston, vihreiden ja kokoomuksen sateenkaariyhteistyö on mahdollista. En sulje pois myöskään vasemmiston ja vihreiden tai vihreiden ja porvarien yhteistyötä. Vihreillä on yhteisiä näkemyksiä vasemmiston kanssa esimerkiksi joukkoliikenteen kehittämisessä ja kaavoituksessa, porvareiden kanssa esimerkiksi palvelutuotannon monimuotoistamisesta. Vaalitulos ratkaisee paljon, ja sen jälkeiset ohjelmalliset neuvottelut, joita toivon mukaan käydään.

Kaupunginhallitus kokoontuu poikkeuksellisesti kunnostetulla Raatihuoneella, sen punaisessa salissa. Upea miljöö ja hieno restaurointi. Vanhat seinämaalaukset on kaivettu esiin kattolevytysten ja seinätapettien alta ja hienosti entistetty. Tämä Tampereen helmi pitäisi saada pysyvästi auki museona, jossa voisi olla myös kahvila!

Pääsemme äänestämään, kun käsittelemme Ratinan yleissuunnitelmaa uudemman kerran. Sehän palautettiin kokoomuksen ja demareiden vaatiessa korkeampaa rakentamista. Kaavoittaja esittää 12-kerroksista tornitaloa linja-autoaseman eteläpuoleiseen nurkkaan. Sirkka-Liisa Virtanen, Outi Aaltonen ja minä vastustamme. Tulisi kunnioittaa arkkitehtikilpailun tulosta: siinä hylättiin korkeat rakennukset linja-autoaseman arvokkaassa ja matalassa funkis-miljöössä.

Sunnuntai 10.10.

Kolea päivä. Leikkaan nurmikon ja siivoan kellarin talvikuntoon - pyörät täytyisi saada mahtumaan rojujen keskelle. Siihen menee koko päivä. Palelen, olen pölyinen, mutta tyytyväinen aherrukseen. Saunassa kyllä lämpenee. Illalla katsomme Tompan kanssa telkkarista Seitsemän veljeksen näytelmäsovitusta. Jännä, että se kiehtoo kymmenvuotiasta, johtuisiko siitä että yksi veljeksistä on Tuomas?

Lauantai 9.10.

Touhukas päivä. Irene lähtee jo kahdeksan jälkeen Tammelan torille vihreiden naisten tapahtumaan. Minä jään leipomaan suppilovahveropiirakoita vihreiden kaupunkiseminaariin, jonka aiheena on Mistä on kaunis kaupunki tehty? Olemme suunnitelleet sen Outi-Päivikki Raution kanssa. Alustajiksi on kutsuttu kolme asiantuntijaa: arkkitehti Tero Vanhanen Lahdesta, ympäristöpsykologi Marketta Kyttä Helsingistä ja arkkitehti Jorma Mukala Tampereelta. Paneelissa ovat Tampereen ajankohtaisia kaupunkisuunnittelupulmia ratkomassa neljän suurimman puolueen ryhmyrit: Seppo Rantanen, Pauli Ruoholahti, Sirkka-Liisa Virtanen ja minä.

Mutta se suppilovahveropiirakka! Se uhkaa vaarantaa osallistumiseni koko seminaariin. Teen kahden litran taikinan, mutta jostain syystä se ei ota saotakseen. Paninkohan jauhoja vain litran taikinaan? Kello tikittää ja pitäisi jo lähteä. Vilja onneksi heräilee ja saan pestattua hänet leipuriksi.

Seminaari on erittäin antoisa. Varsinkin Tero Vanhasen esitelmä Lahden Kariston pientaloalueesta on vaikuttava. Sinne on alettu rakentaa 10 000 asukkaan asuinaluetta matala ja tiivis -periaatteella. Vertailukohta on vanhan ajan puukaupunki kujineen, inhimillisen kokoisine taloineen, katuineen ja aukioineen. Rakennustehokkuus on Vuoreksen luokkaa, eikä yhtään kerrostaloa! Ja kaikki on tarkoitus rakentaa puusta. Tästä ottakaamme oppia Tampereellakin.

Paneelikeskustelukin on hyvä, ehkä vaalien asiallisin tähän mennessä. Tamperelaisen päätoimittaja Jari Niemelä vetää ja saamme kunnon debatin aikaan mm. Ratinan tornista (Virtanen ja Välimäki vastustavat, Ruoholahti ja Rantanen kannattavat), Pispalan rakennuskiellosta siksi aikaa kun alueelle on tehty rakennusjärjestys (Virtanen, Välimäki ja Ruoholahti kannattavat, Rantanen vastustaa) ja siitä, kumpi rakennetaan ensin, Ojala-Lamminrahka vai Nurmi-Sorila (Virtanen, Välimäki ja Ruoholahti kannattavat Ojala-Lamminrahkaa, koska se tukeutuu pikaratikkaan, Rantasen mielestä molemmat voidaan toteuttaa yhtä aikaa).

Ja ne suppilovahveropiirakat ilmestyivät paikalle juuri ajoissa. Ja olivat hyviä! Kiitos Vilja (ja lähettinä toiminut Irene).

Perjantai 8.10.

Keskustorilla on avattu vaalikatu, puolueiden mökkien edessä on vilkasta, tosin ehdokkaita enimmäkseen. Kiirehdin kuitenkin kahvila Kiveen TV-Tampereen vaalipolemiikkiin. Väittelemme Pekka Paavolan kanssa oikein kunnolla pikaratikasta. Hän pelottelee, että se johtaa Tampereen talouden turmioon ja pitää yksityisrahoitusmallia tyhmänä. Molemmat väitteet ovat populistista puppua, joilla sitoutumattomat yrittävät höynäyttää kaupunkilaisia. Jos investointi maksetaan 25 vuoden aikana takaisin, se nostaisi tuona aikana joukkoliikenteen tuen nykyisestä 6 miljoonasta eurosta 12 miljoonaan euroon. Tuo 6 miljoonan euron kasvu on noin 5 prosenttia Tampereen tämän vuoden investointibudjetista, ja alle 0,5 prosenttia Tampereen budjetin loppusummasta. Mutta Paavola selvästi nauttii populismista, politiikka on hänelle peliä ja henkilökohtainen intohimo, jossa kaikki on luvallista. Huomaan keskustelun kuluessa toisenkin kiinnostavan seikan: hän on oman kaupunginjohtajakautensa lumoissa edelleen. Vaikka tuosta ajasta on 20 vuotta, hän vertaa kehitystä koko ajan sinne ja näkee sen kullanhohtoisena aikana, jonka nykyinen kaupunginjohtaja ja valtapuolueet ovat tuhonneet. Ymmärrettävää vanhan miehen nostalgiaa, mutta samalla uskomattoman naivia.

Illalla kotona luen sitoutumattomien tuoreen vaalilehden, joka on täynnä aggressiivista hölynpölyä. Tällä ryhmä viimeistään ajaa itsensä oppositioon jo ennen vaaleja. Tyhmää.

Torstai 7.10.

Tänään pitäisi istua koko päivä Pysäköintitalon seminaarissa, mutta ennen sitä luen vielä yölliset porosepustukseni. Huomaan että juttu on liian pitkä ja alan muokata siitä lyhyempää versiota. Sitten on jo kiire aloittaa Jyväskylän luonnonvalomarket-juttu Kehittyvään kauppaan, sen deadline on huomenna. Saan toimituksesta tekstiviestin, kuvien pitäisi olla jo Hesassa. Laitan ne sähköpostilla ja päätän jättää pysäköintiseminaarin väliin.

Iltapäivällä väsään myös Irenen ja minun vaaliesitteet valmiiksi, ne pitää lähettää painoon, jotta ehtisivät edes maanantaiksi valmiiksi. Lauantain seminaariin ja vihreiden naisten toritapahtumaan ne eivät millään ehdi. Milloinkahan olisi aikaa ja rahaa hoitaa koko kampanja mainostoimiston kautta? No, ehkä pieni amatöörimäisyys vaalimainonnassa kuuluu vihreyteen.

Illalla herkuttelemme, sillä Juutistenahon Ari pyöräilee kylään ja Irene on kokannut ihanaa mustikkapiirakkaa.

Keskiviikko 6.10.

Väännän Pirkan porojuttua koko päivän, vaalit unohtuvat ja pääsen työn makuun. Jutun pitäisi olla valmis tänään, mutta iltapäivällä muistan etten ole hankkinut ilmoituksia vihreiden lauantain seminaarin esitteeseen. Huono omatunto pakottaa soittamaan. Ja siihen se iltapäivä tuhraantuu. Avaan koneen uudelleen kymmenen maissa, kun lapset ovat nukkumassa ja juttu on valmis yhden maissa yöllä. Olen väsynyt, mutta edelleen tyytyväinen juttuun.

Tiistai 5.10.

Päivä kuluu koneen ääressä. Langan juttu valmistuu ja alan tehdä Pirkka-lehteen tarinaa poronlihasta, eli Sodankylän ja Oulun reissusta. Irenen ja mun vaaliesitekin pitäisi tehdä, ja mainossuunnitelma. Lehdissä on ollut vähän vaalimainoksia, ehdokkaat satsaavat loppukiriin. Me olemme päättäneet käyttää mahdollisimman vähän rahaa mainoksiin, koska rahaa ei yksinkertaisesti ole. Vihreillä ei ole ay-liikettä eikä rakennusliikkeitä sponsoreina, kaikki on otettava omasta pussista. Olen luvannut hankkia myös ilmoituksia ensi lauantain kaupunkisuunnitteluseminaarin käsiohjelmaan, mutta en ehdi soitella niitä.

Maanantai 4.10.

Teen Vihreään Lankaan juttua Ruotsin kokemuksista sosiaali- ja terveyspalveluiden yksityistämisestä. Kokemukset ovat KTV:n raportin mukaan ristiriitaisia, mutta monelta osin myönteisiä. kustannukset ovat laskeneet ja ihmiset kokevat että palvelu on vähintään yhtä hyvää kuin ennen ellei parempaa. Ongelmiakin on tullut, varsinkin alkuvaiheessa, kun kilpailutusta ei osattu kunnolla ja alalle pyrki keinottelijoita, jotka dumppasivat hinnat alas ja yrittivät hoitaa siivous- tai vanhuspalveluja liian vähäisellä työvoimalla.

Jutunteko katkeaa, kun pitää lähteä Vuores-arkkitehtuurikilpailun palkintotoimikunnan kokoukseen. Kisan toinen vaihe on päättynyt ja näemme, miten kuusi jatkoon valittua ovat töitään kehittäneet. Vielä ei ole aika valita voittajaa, vaan luomme vasta ensi silmäyksen töihin. Kaikki kuusi työtä ovat erilaisia, en osaa heti laittaa niitä paremmuusjärjestykseen. Mutta se on selvää, että Vuores on saamassa selkeästi erottuvan ja korkeatasoisen keskustan, jolla on kaupunkimainen ilme. Ratkaisu julkistetaan vasta 8.12.

Illalla istun sampolan perinteisessä vaalipaneelissa. Pöydän takana on yli kymmenen puolueen edustajat, keskustelua ei synny, vaan jokainen saa vuorotellen esitellä kantojaan yleisön esittämiin kysymyksiin. Puheenjohtaja Pertti Timonen vetää keskustelua humoristiseen tyyliinsä. Minua alkaa hieman ärsyttää monien pienryhmien ehdokkaiden avoin politiikan vastaisuus. Se yhdistettynä suureen tietämättömyyteen ei tee keskustelusta korkeatasoista. Myös kokoomuksen Elina Sirénin ja kristillisten Satu Sipilän populismi on läpinäkyvää: viime vuoden veronkorotusta arvostellaan, vaikka valtuustossa se hyväksyttiin. Ja kokoomus vaatii veronalennuksia samalla kun palvelutasoa pitäisi parantaa. Hämmästyn, jos klassisella "verot alas, palvelut ylös" -silmänkääntötempulla saadaan vaalivoitto.

Lauantai 2.10.

Syömässä koko perheen kanssa Bella Romassa. Olemme olleet Irenen kanssa naimisissa ensi maanantaina 24 vuotta. Muistelemme lasten kanssa kaikkia asuinpaikkojamme Tampereella. Aaltosenkadun idyllistä hellaa ja huonetta, joka oli Irenen ja minun ensimmäinen yhteinen Tampereen koti syksyllä 1980. Ilkonmäen vanhaa seurakunnan rivitaloa, jossa Tuukka syntyi ja jossa vietimme mukavn vuoden opiskelukavereidemme Peräkylän Anssin ja Liisan naapureina. Tillikadun opiskelijataloja Lukonmäessä, missä asuimme vuodet 1981-89 ja missä Vilja syntyi, ja missä istutimme omenapuita ja marjapensaita, teimme kasvimaata ja kompostia ja saimme useita elinikäisiä ystäviä muista lapsiperheistä. Kolunkatu neljän kerrostaloja, missä oli ensimmäinen omistusasuntomme jossa asuimme vuoteen 1997 ja jossa Tuomas syntyi. Sielläkin istutimme omenapuita ja marjapensaita, puuhasimme pihalle kompostia ja pihatalkoita. Sitten rupesimme rakentamaan ja muutimme vuodeksi Järvikatu kakkoseen. Oli kiva asua hetken Kaukajärven ykkösalueella kuuluisissa lamellitaloissa, joita ihmettelin jo 1970-luvulla, kun tulin nuorena poikana Tampereelle opiskelemaan ja kuljin paunulaisella Kaukajärven ohi Kangasalle, missä oli eka kämppäni. Ja vihdoin toukokuussa 1998 pääsimme muuttamaan omaan taloomme Tillikadulle Levonmäkeen. Tuukka harmittelee, että olimme niin myöhään rakentaneet oman talon, hän ei ennättänyt siellä lapsuuttaan viettää. Jaa-a, kaikki olisi voinut mennä toisinkin, jos olisimme luopuneet kivuliaasta asp-säästäjän roolista ja ostaneet Vehmaisista vanhan idyllisen omakotitalon 1980-luvulla... Tai entäpä jos emme olisi Irenen kanssa tavanneet vuonna 1979 Kittilässä kristillisen ylioppilasliiton hiihtoleirillä ja rakastuneet tulisesti hiihdettyämme 40 kilometriä... Tai jos Irene olisi lähtenyt kehitysyhteistyöhön Chileen... Tai minä jäänyt nuoruuden liftausretkelläni Christianiaan asumaan... Mahdollisia tulevaisuuksia on paljon, toteutuvia vain tämä yksi. Siksi siitä kannattaa pitää kiinni.

Perjantai 1.10.

Jyväskylässä tutustumassa maan ensimmäiseen Citymarketiin, jossa on käytetty luonnonvaloa laajasti hyväksi, ja muutenkin parasta saatavilla olevaa energiansäästötekniikkaa. Teen talosta juttua Kehittyvään kauppaan. Ihailen paluumatkalla myös Jyväskylän Matkakeskusta. Se on täynnä ihmisiä, kuka odottaa bussia, kuka junaa, kuka istuu kahvilla muuten vaan. Tampereella on päädytty "hajautettuun matkakeskukseen", joka ei ole matkakeskus, vaan nykytilan jatko, jossa linja-autoasema ja rautatieasema ovat erillään. Minä en pidä tästä päätöksestä, toivottavasti se on välivaihe ja valtio/VR suostuvat rahoittamaan omalta osaltaan yhteisen matkakeskuksen rakentamisen. Sillä siitähän on kyse, rahasta.

Illalla Tampere-päivän vastaanotolla ihailemme Irenen ja 400 muun kutsuvieraan kanssa restauroidun Raatihuoneen alkuperäisiä värejä ja lukuisiä uusia maalauksia. Kaunista kaunista! Nostamme maljan Raatihuoneen rakentajille ja kunnostajille. Ja kiitämme niitä fiksuja päättäjiä, jotka eivät panneet täytäntöön 1930- ja 1960-luvulla tehtyjä suunnitelmia purkaa raatihuone ja rakentaa tilalle jotain jota nyt saisimme hävetä.

Torstai 30.9.

Taas poronlihan kimpussa. Tällä kertaa Oulussa, jossa alkavat K-kauppojen poroviikot. Kuuntelen laulavaa poroisäntää Eero Maggaa ja saan maistaa aivan ihanaa poropaistia, poropyöryköitä, kylmäsavuporoa... Palailen ähkynä iltajunalla kotiin.

Keskiviikko 29.9.

Vesa Kauppiselta tulee sähköpostitse vastaus palvelusetelikyselyyni. Omaishoidon siivouspalveluseteliä on hakenut 72 henkilöä. Heistä 53 on saanut setelin, 17 hakemusta on hylätty. Yleisin hylkäysperuste on tulorajan ylittyminen. Setelillä saa siis ostaa siivousta yksityisiltä, kaupungin asettamat kriteerit täyttäviltä siivouspalveluyrityksiltä. Kokeilu jatkuu vuoden loppuun. Toivottavasti seteli löytää lisää käyttäjiä ja sille saadaan jatkoa ensi vuonna. Sitä voisi laajentaa muihinkin vanhusten ja vammaisten kotipalveluihin.

Valtuustoilta. Listalla ei ole ihmeempiä, ellei sitten välitilinpäätös herätä valtuutettujen kielenkantimia näin vaalien alla. Kiiruhdan saliin puoli viideksi, sillä olen tehnyt kyselyn kaupunginjohtaja Jarmo Rantaselle liikennelaitoksen tuesta. Kysyn, miksi tuen supistamista jatketaan, vaikka EU:n kilpailulainsäädäntö ei siihen pakota, kuten vielä 2000-luvun alussa ajateltiin. Rantanen vastaa pitkään ja perusteellisesti. Hyvä vastaus, vaikka johtopäätös on erilainen kuin minulla: Rantanen katsoo, että nyt ei ole perusteita muuttaa linjaa, vaan nyt pitää selvitellä tuen supistusten vaikutuksia ensi vuonna ja tehdä vasta sitten johtopäätökset. Minä tekisin ne jo nyt: liikennelaitoksen konsernituki tulisi palauttaa noin 30 %:iin, missä se oli vielä 1990-luvulla. Näin voitaisiin saada palvelutasoa parannettua ja matkustajakato pysäytettyä. Jos ja kun pikaratikka aikanaan rakennetaan, joukkoliikenteen tuki joudutaan joka tapauksessa nostamaan noin 50 %:iin liikevaihdosta - kuten on tehty Helsingissä ja kaikissa merkittävissä joukkoliikennekaupungeissa Euroopassa. Ei ole järkeä rapistuttaa joukkoliikennettä ja opettaa ihmisiä yksityisautoilun ihanuuteen, siitä pois opettaminen on vaikeaa. (Tästä voisin kertoa omakohtaisia esimerkkejä...)

Tiistai 28.9.

Kaukajärven yhteisötyön vuosikokous Naapurihuoneella Järvikadulla. Uuteen hallitukseen tulee mukavasti uusia ihmisiä: varavaltuutettu Matti Heinivaho kokoomuksen suunnalta, mutta myös Messukylän perinneyhdistyksestä, Virpi Pohjonen seurakunnasta, Karosen koulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Ari Asp, päihdetyöntekijä Jaana Uotila Annalasta, kurdinkielen tulkki Hassan Abulkarim ja Voi Kukka! -kerhon vetäjä Antti Salo. Meistä vanhoista jatkavat Riitta Ollila, Irene Roivainen, Arja Lanki, Inkeri Helenius ja minä yhdistyksen puheenjohtajana.

Olen vetänyt nyt pari vuotta Kaukajärven yhteisötyötä - ja ollut perustamassa yhdistystä neljä vuotta sitten. Aika tyyväinen olen: saimme Raha-automaattiyhdistykseltä tukea asukasprojektiin, jossa olemme pyörittäneet useita kerhoja nuorten Kauksu-klubista maahanmuuttajalasten iltapäiväkerhoon, ikäihmisten Voi hyvin -kerhosta lasten liikuntakerhoon ja kynäilijoiden kerhosta kasviharrastajien Voi Kukka -kerhoon. Ja tänä syksynä seniorien tietokonekerhot ovat olleet aivan täynnä! Kerhon ohjaajina on vapaaehtoisten lisäksi 4 - 5 työvoimavaroin palkattua, pätevää ihmistä.

Erityisen iloinen olen siitä, että kaupungin nuorisotoimi ja Kaukajärven yhteistyö pyörittävät yhdessä Kauksu-klubia vapaa-aikatalolla. Se on ainutlaatuista kolmannen sektorin ja kaupungin yhteistyötä nuorisotilojen ylläpidossa.

Maanantai 27.9.

Viikko sitten kesken jäänyt strategiatoimikunta jatkaa istuntoaan. Nyt puhutaan toisen asteen koulutuksen hallinnon uudistuksesta. Eli lukioista ja ammattikoulutuksesta. Pekka Kivekkään johtama työryhmä esittää niiden sijoittamista uuden osaamis- ja elinkeinolautakunnan alaisuuteen yhdessä Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa. Olemme keskustelleen asiasta vihreiden sähköpostilistalla ja esitän ryhmämme epäilevän kannan: onko järkeä pistää yleissivistävä lukiokoulutus osaksi elinkeinolautakuntaa!? Toisena vaihtoehtona olisi kasvatus- ja opetuslautakunta, mikä tuntuisi luontevammalta. Kivekäs perustelee ehdotusta: on tarpeen vahvistaa osaamisperustaa ja lähentää toisen asteen koulutusta yrityselämään; lukiolaiset ovat jo itsenäisiä nuoria, joiden opiskelu on vapaaehtoista; on järkevää pitää yhdessä lukiot, ammattiopisto ja ammattikorkeakoulu. Jään funtsimaan asiaan.

Maanantain putki jatkuu: Kaupunginhallituksessa on hiljaiseloa vaalien alla, keskustelua ei synny edes tappiollisesta välitilinpäätöksestä. Itse kysyn palvelusetelikokeilusta: miksi se on vetänyt huonosti? Onko syy kesän hiljaisuudessa vai huonossa markkinoinnissa? Vesa Kauppinen ei heti osaa vastata, mutta lupaa selvittää asian.

Vihreiden ryhmäkokouksessa käy vieraita: Riitta Kangaspunta esittelee hyvinvointineuvolaa (jonka kokeilu Linnainmaalla oli yksi vihreiden keskeisiä budjettitavoitteita viime vuonna), joka pitäisi nyt laajentaa koko kaupunkiin. Jari Rekola Setlementti Naapurista esittelee Matrix-hanketta, joka auttaisi nuoria, joilta on jäänyt koulu kesken, saamaan lopputodistuksen tai parantamaan numeroja. Syksyllä lähetystöjä ryhmissä riittää. On päättäjien vaikea valinta, mitä hankkeita priorisoidaan, kun rahat eivät kaikkeen riitä.

Kokouksen jälkeen jään vielä valtuustosaliin Rakentajapaneeliin. Insinöörikunta kuuntelee poliitikkojen analyysia siitä, miten liikenne pitäisi Tampereella järjestää. Puolustan pikaratikkaa ja arvelen, että sen varrelle voisi kaavoittaa jopa 40 000 uutta kotia uusille tamperelaisille. Pelkästään vähentyvät liikenneonnettomuudet ja saasteet korvaavat ne lisäkulut, joita pikaratikka vaatisi. Edullisesta rakennusmaasta puhumattakaan. Matti Heinivaho pistää hanttiin, mutta onneksi Pia Viitanen ja Minna Sirnö tukevat raideliikenteen kehittämistä.

Torstai 23.9.

Aamulla herään Rovaniemellä. Valokuvaaja Timo Lindholm on vastassa ja lähdemme heti ajamaan kohti Sodankylää ja Porttipahdan tekojärveä. Jossain sen rannalla odottaa tuhat poroa ja sata poromiestä. Teen Pirkka-lehteen juttua poronlihan matkasta tunturilta ruokapöytään. Ja toden totta: keskellä jänkää ilmaantuu yhtäkkiä kymmeniä pakettiautoja, lainapeitteestä tehty telttakatos, josta nousee savua ja kahvin tuoksu, ja poromiesten pörinä. Ikivanhan poroaidan takana liikehtii iso tokka. On alkamassa syksyn ensimmäinen poroerottelu.

Palaan yöjunalla Tampereelle. Uni maistuu junan kolkkeessakin, sillä poroerottelu kesti koko päivän. Kolmesataa vasaa lähti teuraaksi, 700 poroa pääsi takaisin tunturiin. Ja minä sain kiehtovaa jutun juurta Pirkkaan.

Keskiviikko 22.9.

Minulla on huono omatunto. On autoton päivä ja ajelen autolla kohti Tampereen taidemuseota. Olin ajatellut mennä bussilla, mutta halusin käydä ensin Kaupissa katsomassa kun Karosen koulun nelosluokkalaiset pelaavat Lielahden, Linnainmaan ja Peltolammin nelosluokkalaisia vastaan. Tomppakin pelasi innoissaan ja Karosen koulu tuli hienosti toiseksi!

Tapaan taidemuseon uuden johtajan Janne Sirénin. Istumme pari tuntia kahvikupin ääressä ja juttelemme museon tilanteesta. Pyynikin Uimahallin remontti tietää muuttoa taidemuseon toimistolle ja varastolle. Uudet toimitilat ja myös kauan kaivattu nykytaiteen näyttelyhalli saadaan kuusivooninkiseen Finlaysonille (yksi vihreiden vaaliohjelman kohdista toteutuu taas...). On mukava huomata, että taidemuseo on saanut oivallisen johtajan oivallista työtä tehneen Anneli Ilmosen jälkeen.

Illalla kymmenen jälkeen lähden makuuvaunulla kohti Sodankylää ja poroerottelua!

Tiistai 21.9.

Pysäköintitalon hallitus kokoontuu aina aamukahdeksalta. Kahvikupin ääressä puidaan tänään mm. Anttilan P-talon sisäänajoluiskan ympärille tulevaa toimistotaloa. Tällaiset aukot kaupunkikuvassa kannattaa täyttää. Saamme katsauksen myös P-talojen käyttöasteesta. Toisin kuin julkisuudessa on esitetty, uudella P-Frenckellillä menee jo hyvin, käyttäjämäärät kasvavat koko ajan. Toivottavasti tamperelaiset autoilijat löytävät talon, on ainutlaatuista päästä autolla suoraan keskustan alle lämpimiin tiloihin, ja sieltä Hämpille kävellen. Se on esimerkki siitä, miten autoilijoiden ja kävelijöiden edut voivat yhdistyä - autoton keskusta kadulla, autot keskustassa maan alla.

Ehdin juuri kotiin ja saan sähköpostit selattua, kun pitää lähteä Hervannan Sanomiin keskustelemaan Vuoreksesta. Mukava keskustelu kahden minulle ennestään tuntemattoman ehdokkaan, keskustan Jyri Nikanderin ja kristillisdemokraattisten Antti Ojalan, kanssa. Riitaa emme saa aikaan, vaan haluamme Vuoreksesta korkeatasoisen, kauniin ja ympäristöä säästäen suunnitellun asuinalueen, jonne menevät hyvät joukko- ja kevyen liikenteen reitit. Vuores on lempilapseni, olen saanut olla alusta lähtien sen suunnittelussa mukana. Särkijärven silta oli suurin pettymys, mutta nyt kun istun arkkitehtikilpailutoimikunnassa, ovat edessä kiehtovat vaiheet: Vuoreksen ilme alkaa hahmottua, kunhan kilpailun kakkosvaiheen työt julkistetaan. Itse näen ne aika pian, sillä toisen vaiheen kisa päättyy syyskuun lopussa.

Maanantai 20.9.

Maanantaiaamut ovat meidän perheessä meluisia. Irene nousee ensin, Vilja sitten, me miehet viimeisinä ja uneliaimpina. Tomppa ei syö juuri mitään, siitä syntyy rähinää. Vilja ei löydä vaatteitaan, lisää rähinää. Irene kuivattaa villapuseroa Viljalle ja myöhästyy bussista. Minä yritän juoda kahvia, lukea Aamulehden kaupunkisivuja, kuunnella radiouutisia, patistaa Tomppaa syömään jugurttinsa ja vastailla Irenen ja lasten kysymyksiin samaa aikaa.

Kun koti rauhoittuu, ehdin naputella Vihreän langan juttuja muutaman tunnin, kunnes on aika lähteä maanantain kokousputkeen.

Strategiatoimikunnan kokous on turhauttava. Ehdimme kuunnella Päivi Sillanaukeen raportin sosiaali- ja terveyshallinnon tilaaja-tuottajamallista, kun aika loppuu. Mitään emme ehdi keskustella ja muut asiat siirtyvät seuraavaan kokoukseen, mm. koulutustoimen hallinnonuudistus, mistä olin valmistellut kriittisiä kommentteja lukion siirtämisestä elinkeinolautakunnan alaisuuteen.

Jaarittelemme Outi Aaltosen kanssa niitä näitä, kunnes kaupunginhallituksen kokous alkaa. Se on lyhyt sessio, mutta en malta olla kommentoimatta Ratinaa: toivon, että edellisellä viikolla palautettu yleissuunnitelma tehtäisiin arkkitehtikilpailun periaatteiden mukaisesti, eikä ylikorkeita torneja ängettäisi suunnitelmaan.

Tapaan Irenen kokouksen jälkeen ja käymme Venlassa voileivällä ja lasillisella punaviiniä. Kiva paikka. Sitten vihreiden ehdokaskoulutukseen ympäristötietokeskus Moreeniaan - vihreiden (ja rehellisyyden nimissä myös demareiden) yhteen saavutukseen - kertomaan kunnallisvaalitavoitteistamme. Paikalla on kolmisenkymmentä ehdokasta, mukava fiilis, kahvia ja lisää voileipiä.

Kotona ennen yhdeksää. Rojahdan Tompan seuraan katsomaan urheiluruutua.

Sunnuntaina 19.9.

Kotipäivä. Vettä tihuuttaa, syksy tulee väkisinkin. Irene nukkuu pitkään, minä nousen aamukahville ja -lehdelle. Tuomas on herännyt jo, katselee telkkaria alakerrassa. Olemme kolmestaan, Vilja on jatkoriparilla Aholansaaressa ja Tuukka Laihialla Päivin, tyttöystävänsä, isoäidin luona. Aamulehti on tehnyt ison jutun kaupungin virkamiesten jäsenkirjoista. Sadasta johtavasta virkamiehestä Petri Ahoniemen ja kumppaneiden laskujen mukaan 45 on kokoomuslaista tai sitoutumatonta porvaria, 30 demaria, 1 vasuri, 3 sitoutumatonta vasemmistoa, 1 tasilainen, 1 kepulainen ja 18 sitoutumatonta. Ei siis yhtään vihreää! Seppo Salminen kommentoi: "Miksi? Hehän ovat osin entisiä taistolaisia."

Seppo S. on jäänyt 1970-luvun puoluepoteroihin. Vihreiden valtuustoryhmässä ei ole yhtään entistä taistolaista. Ehdokkaidemme keski-ikä on 36 v, he olivat 6-vuotiaita kun taistolaisuus valtasi Suomea. Seppo, tervetuloa takaisin tähän todellisuuteen.

Mutta itse asia on vakava. On surullista, että suurin osa johtavista viroista on miehitetty jäsenkirjan perusteella. Siinä eivät häviä vihreät, vaan tamperelaiset ja kaupunki itse. Pätevät hakijat eivät viitsi edes laittaa papereitaan, jos tiedossa on, että paikka on sovittu sulle-mulle-periaatteella. Ongelma ei siis ole siinä, ettei vihreillä on virkamiehiä, vaan siinä, että avoin haku ja pätevyys eivät paina riittävästi vaa'assa. Toki tilanne on muuttunut, sitä todistavat Ahoniemen jutussa niin Salminen kuin Timo P. Nieminen - kaksi vanhaa sulle-mulle-miestä. Jarmo Rantasen aikana ja erityisesti tällä valtuustokaudella on valittu useita sitoutumattomia ammattijohtajia. Mutta vanha puoluepoliittisin perustein valittu virkamieskaarti istuu eläkeikään asti.

Minusta vain kaupunginjohtajat - jatkossa pormestarit ja apulaispormestarit - tulisi valita poliittisin perustein, ja niissäkin toki pätevyyden tulee ratkaista lopullinen valinta.

Sade lakkaa, lähdemme suppilovahveroita etsimään Terälahteen. Saalis: kahdeksan kiloa! Iltapäivällä teemme kalakeittoa, käymme sisareni Kirsti Anttilan 50-vuotissynttäreillä Hallilassa ja puhdistamme sieniä loppuillan.

 

 

 

 

 

Lauantai 18.9.

Hotkin maukasta kinkkupiirakkaa, hörpin kahvia ja kuuntelen Oulun kaupunginjohtaja Kari Nenosta. Istun takarivin taavina demareiden vaalitilaisuudessa työväentalon juhlasalissa Konsussa. Aihe on vaikea, mutta ajankohtainen: tilaaja-tuottajamalli (ristin sen Tiltuksi). Oulu on sen kehittelyssä pioneeri Suomessa ja siellä ollaan mallista aika innoissaan - ainakin johtavat virkamiehet ovat. Olen kyllä tavannut myös epäröiviä ja kriittisiä luottamushenkilöitä. Nenosen mukaan malli on parantanut liikelaitosten kannattavuutta ja synnyttänyt henkilöstössä positiivisen kehittämisasenteen.

Kysyn, mitä mieltä asiakkaat, eli kuntalaiset ovat. Mallia on sovellettu mm. päivähoidossa. Nenosen mukaan asiakastyytyväisyystutkimuksia ei ole vielä tehty, mutta kuuden suurimman kaupungin ("sixpackin") vertailussa oululaiset ovat kuulemma pärjänneet hyvin.

Jarmo Rantanen kertoo Tampereen tiltu-suunnitelmista. Oululaiset aiotaan ottaa kiinni parin seuraavan vuoden aikana. Jo ensi vuonna käynnistyy yhdyskuntapalvelujen, päivähoidon ja opetuksen tiltu-malli. Kun valtuustossa asiasta päätettiin - yksimielisesti - moni kyseli, miten tilaaja-tuottajamalli soveltuu perusopetukseen. Yhdyskuntapalveluihin se sopii selvästi paremmin. Tiltussa on kyse siitä, että erotetaan toisistaan kunnallisten palvelujen tilaaminen ja tuottaminen. Lautakunnat tilaavat palvelut budjetin puitteissa niitä tuottavilta yksiköiltä ja voivat tarvittaessa myös kilpailuttaa tuottajia keskenään. Tilaukset tehdään sopimuksilla, joissa määritellään palvelun laatu, hinta ym. seikkoja. Rantanen korosti mm. sitä, että tiltu ei välttämättä johda kilpailutukseen, eikä kilpailutus palvelujen yksityistämiseen. Kyse on eri asioista.

Ehkä mielenkiintoisia on KTV:n Jarkko Elorannan puheenvuoro. Hän kertoo Ruotsin kuntien kokemuksista, naapurimaassahan on tiltua kokeiltu jo kymmenisen vuotta. KTV:n tekemän selvityksen mukaan:

• useimmissa tapauksissa palvelujen yksityistäminen on johtanut kustannusten laskuun, ei kuitenkaan merkittävästi; aatu maksaa aina, oli kilpailua tai ei.

• asiakkaan kannalta tuotteet ovat aika samankaltaisia, tuotti palvelun yksityinen tai julkinen taho; asiakkaat olivat varsin tyytyväisä palveluihin.

• palvelun tuottajan vaihtuvuus on ongelma erityisesti vanhuksille, siksi sopimusten tulisi olla riittävän pitkiä

• laadun valvonta tulisi järjestää hyvin (esim. läänin tarkastaja)

• kilpailutus on johtanut keskittymiseen, hoito- ja hoiva-alalla 7 suurta yritystä tuottavat yli 50 % alan liikevaihdosta; noin puolessa kunnista on vain yksi vanhuspalvelujen tuottaja

• henkilöstön asema on heikentynyt naisvaltaisilla aloilla, joissa pätkätyöt ovat yleistyneet, sen sijaan miesvaltaisilla aloilla henkilöstön asema on parantanut

• viime vuosina on ollut myös paluuliikettä kuntien tuottamiin palveluihin

(Selvitys löytyy KTV:n kotisivuilta.) http://www.ktv.fi/fi/107

Puheiden jälkeen alkaa poliitikkojen paneeli, jossa edustan vihreitä. Mukana ovat myös Sirkka-Liisa Virtanen (vas), Hanna Tainio (sd) ja Seppo Mäkinen (kok). Isoja eroja ei tällä porukalla synny.

Totean, että vihreät ovat aina pitäneet tavoitteena hyvinvointipalvelujen monimuotoisuutta. Tilaaja-tuottajamalli voi edistää sitä. Monopolit eivät ole hyväksi, eivät yksityiset eivätkä kunnalliset. Ostopalvelujen käyttö on vihreille tarkoituksenmukaisuuskysymys, emme suhtaudu siihen ideologisesti. Joihinkin palveluihin se sopii hyvin, esim. rakentamiseen, joihin huonosti, esim. perusopetukseen. Kilpailutukseen tulee tehdä selvät säännöt, omaa palvelun tuotannon osaamista tulee vaalia, jotta kaupunki ei joudu markkinoiden armoille, laadun valvonta tulee järjestää hyvin ja tehdä riittävän pitkiä sopimuksia. Asiakkaiden on päästävä vaikuttamaan palvelujen järjestämistapaan. Henkilöstön asema ei saa kilpailutuksessa heiketä, vaan on huolehdittava, että työsuhdeturva ja työ- ja palkkaolot ovat alan yleisten sääntöjen mukaiset. Kilpailussa ei saa kriteerinä olla halvin hinta, vaan kokonaisedullisuus, jossa painotetaan laadullisia seikkoja ja myös ympäristönäkökulmaa.

Keskustelussa nousee esille myös pikaratikka - tietysti. Olen iloinen siitä, että kaupunginjohtajalla on sama näkemys asiasta kuin vihreillä: pikaratikasta on tehtävä myönteinen päätös seuraavalla valtuustokaudella, jotta ratikka porhaltaisi läpi Tampereen jo 2012-14. Se on Jarmo Rantasen mukaan elintärkeä asia erityisesti läntisen Tampereen kehitykselle, muuten liikenneongelmat pysäyttävät alueen kasvun.

Irene ja Tomppa istuvat myös kuuntelemassa paneelia. Tuomas ihailee Konsun komeaa juhlasalia ja kysyy, ovatko keltaiset koristeet katossa kultaa. Paneelin jälkeen Irene ja Tomppa lähtevät katsomaan Harry Potteria ja minä kiiruhdan Nokialle, missä on koolla vihreitä ehdokkaita. Kerron Vihreän liiton kunnallisvaaliohjelmasta ja arvioin, mitä vihreät ovat saaneet aikaan 20 vuodessa. Lista on niin pitkä, että joku keskeyttää ja kysyy: Jos tuon kaiken panemme omiin nimiimme, mitä muut puolueet siihen sanovat? Pankoot paremmaksi, vastaan.

Luennon jälkeen kiiruhdan takaisin Tampereelle ja Siperiaan. Harry Potter on päättynyt ja menemme pizzalle uuteen Bella Roomaan. Kiva paikka, maukasta pizzaa. Chiau!