Hyvä Tampere!
Vihreiden tavoitteita valtuustokaudelle 2005-8.
1. Ympäristönsuojelun kärkikaupunki.
Tampereesta tulee ympäristönsuojelun kärkikaupunki vasta,
kun siirrymme sanoista tekoihin.
-
Säilytetään eri kaupunginosien tärkeät
luonto- ja viheralueet rakentamattomina.
-
Pidetään keskustan ilmanlaatu hyvänä ja vesistöt
puhtaina. Ryhdytään toimiin tamperelaisten "ekologisen
jalanjäljen", eli luonnonvarojen kulutuksen, puolittamiseksi.
-
Tehdään ilmasto-ohjelma kasvihuonekaasupäästöjen
vähentämiseksi.
2. Kaunis kaupunki.
Tampereen tulee arvostaa vanhaa rakennuskulttuuria ja pitää se
kunnossa. Vanhan ja uuden kerroksellisuus luovat kiehtovaa kaupunkikuvaa.
-
Ei rakenneta Koskenniskan autosiltaa. Säilytetään
vanha värjäämö.
-
Pannaan autot keskustassa maan alle, jotta kaduilla on turvallista
ja viihtyisää kulkea. Lisätään kävelypainotteisia
katuja ja pyöräteitä.
-
Lopetetaan tusinarakentaminen. Nostetaan arkkitehtuurin tasoa
laadukkaan suunnittelun ja arkkitehtikilpailujen avulla.
3. Nopean joukkoliikenteen kaupunki.
Sujuva arki edellyttää nopeaa joukkoliikennettä. Siihen
tarvitaan tulevaisuudessa sekä raide- että bussiliikennettä.
-
Nostetaan bussiliikenteen palvelutasoa vuoroja lisäämällä ja
varaamalla joukkoliikenteelle pääteillä omat kaistat.
-
Rakennetaan pikaratikka vuoteen 2012 mennessä. Rahoitetaan
se niin pitkällä aikavälillä, että muut
palvelut eivät vaarannu.
4. Elinikäisen oppimisen kaupunki.
Laadukas varhaiskasvatus ja hyvä peruskoulutus luovat pohjan nuorten
elämälle. Elinikäisen oppimisen mahdollistavat koulut ja oppilaitokset
ovat Tampereen menestyksen avaimia.
-
Pienten lasten tulee saada peruspalvelut omalta asuinalueelta.
Päivähoidon ja koulun tulee olla kävelyetäisyydellä.
-
Turvataan perusopetuksen resurssit, riittävän pienet
ryhmäkoot, oppimateriaalit, kunnolliset tilat ja oppilashuollon
palvelut.
-
Lisätään lukion aloituspaikkoja 150:llä vuodessa.
Ei siirretä Messukylän lukiota uuteen Sammon keskuslukioon.
-
Syvennetään yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyötä kaupungin
kanssa.
5. Monipuolisten sosiaalipalvelujen kaupunki.
Ennaltaehkäisevään sosiaalityöhön ja ongelmien
varhaiseen tunnistamiseen tulee satsata nykyistä enemmän. On kehitettävä alueellisia
ja monimuotoisia sosiaalipalveluja, jotta erilaisissa elämäntilanteissa
apua löytyy läheltä ja nopeasti. Vanhushuollon painopistettä on
siirrettävä avohoidon eri muotoihin, kuten kotihoitoon ja pieniin,
kodinomaisiin yksiköihin.
-
Lisätään vanhusten ja vammaisten omaishoidon tukea
niin, että kaikki tukeen oikeutetut saavat sitä. Myös
vammaisten henkilökohtaisia avustajia tarvitaan lisää.
-
Monipuolistetaan palvelujen tuotantotapoja. Otetaan käyttöön
palvelusetelit kotipalveluissa.
-
Nostetaan vanhainkotien ja muun vanhushuollon henkilöstön
määrä suositusten mukaiseksi.
-
Jatketaan toimeentulotuella työllistämistä.
6. Tehokkaan terveydenhoidon kaupunki.
Terveet elämäntavat ovat parasta sairauksien ennaltaehkäisyä.
Kansallisen terveysprojektin suositukset, erityisesti hoitotakuu, on toteutettava
Tampereella hyvin.
-
Tehdään kouluterveys- ja aikuisneuvoloista perheiden
hyvinvointineuvoloita.
-
Parannetaan päiväkotien ja koulujen mahdollisuuksia
puuttua varhain lasten ja nuorten mielenterveysongelmiin.
-
Kehitetään omalääkärijärjestelmää edelleen,
jotta lääkärin tai hoitajan luokse pääsee
sujuvasti omalla asuinalueella.
-
Varataan kaupungin budjettiin määrärahat hoitotakuun
toteuttamiseen, jotta
erikoissairaanhoitoon pääsee säädetyssä ajassa.
7. Elävä kulttuurikaupunki.
Kulttuuri on Tampereen vahva vetovoimatekijä. Hyvistä kulttuuri-
ja vapaa-ajan palveluista on pidettävä kiinni ja annettava entistä enemmän
tilaa pienimuotoiselle taiteelle ja kaupunkilaisten omatoimisille harrastusmahdollisuuksille.
-
Perustetaan nuorille keskustaan päihteetön nuorisokahvila.
-
Annetaan lapsille ja nuorille etusija liikuntapaikkojen käyttövuoroissa.
-
Viedään työväen- ja kansalaisopistojen kursseja
myös asuinalueille.
-
Turvataan pienten teattereiden ja muiden taideryhmien resurssit
tasapuolisesti.
8. Vireän ja vihreän yrittämisen kaupunki.
Tampereen menestys perustui 1900-luvulla perusteollisuuteen. 2000-luvulla
menestymme kehittämällä korkeaan teknologiaan, ympäristölaatuun
sekä hyvinvointipalveluihin perustuvaa osaamista. Rakennetyöttömyyden
voittaminen edellyttää myös palvelualojen ja vähemmän
koulutusta vaativien työpaikkojen luomista.
-
Tehdään ympäristöystävällisestä teknologiasta
yksi tamperelaisen tutkimuksen ja tuotekehityksen painopiste ja
yritystoiminnan tukijalka.
-
Kehitetään hyvinvointipalveluihin liittyvää osaamista
ja yritystoimintaa.
-
Perustetaan sosiaalisten yritysten osaamiskeskus yhteistyössä kaupungin
ja kolmannen sektorin yhteisöjen kanssa.
9. Kestävän talouden kaupunki.
Tasapainoinen talous on kestävän kehityksen edellytys. Emme saa
elää yli varojemme, mutta toisaalta kunta ei myöskään
voi toimia kuin liikeyritys. Oleellista lähivuosina on palvelutuotannon
tuottavuuden nostaminen.
-
Pidetään veroprosentti vakaana ja palvelumaksut kohtuullisina,
jotta myös pienituloisilla on varaa käyttää kaupungin
palveluja.
-
Otetaan käyttöön uusia rahoitusmalleja, kuten yritysten
ja julkisen sektorin yhteistyö ja investointien rahoituksen
jakaminen hankkeen koko elinkaaren ajalle.
-
Kehitetään uusia palvelujen tuotantotapoja ennakkoluulottomasti.
Kun palveluja kilpailutetaan tai tuotetaan markkinoilla, kunnan
velvollisuus on huolehtia siitä, että palvelujen laatu
on korkea ja kuntalaiset saavat kaikki palvelut tasapuolisesti.
10. Suoran demokratian kaupunki.
Tehdään Tampereesta suoran demokratian mallikaupunki, jossa asukkaat
voivat vaikuttaa kaikkiin heitä koskeviin päätöksiin.
Lisätään suunnittelun avoimuutta ja kehitetään vuorovaikutteista
valmistelua, jossa asukkaat, virkamiehet ja luottamushenkilöt kohtaavat.
-
Otetaan käyttöön pormestarimalli, jossa kaupunkilaiset
valitsevat suoralla vaalilla pormestarin.
-
Luodaan kanavat käydä kansalaiskeskustelua päätettävistä asioista
aina ennen valtuuston ja lautakuntien kokouksia.
-
Perustetaan asukastuvat tai kansalaistalot eri kaupunginosiin.
Muodostetaan aluetoimikuntia, joissa asukkaat ja alueen virkamiehet
voivat käsitellä asuinalueiden asioita.
Tampereen vihreiden vaaliohjelma, jota olin kirjoittamassa, löytyy
kokonaisuudessaan Trevin kotisivuilta
www.tampereenvihreat.fi