In english

 

Kansalaistalo Kaukajärvelle
(Hervannan Sanomat)


Kaukajärvellä toimii kymmeniä eri yhdistyksiä. On asukastoimintaa, urheiluseuroja, on seurakunnan toimintaa ja lasten ja nuorten kerhoja. Yhdistykset kokoontuvat kouluilla, vapaa-aikatalolla, kerrostalojen kerhohuoneissa, vanhusten palvelutalon ravintolassa, kotileipomon kahvion peräkamarissa tai seurakuntatalolla.

Kokoontumistiloista ei ole puutetta. Aika ajoin on kuitenkin virinnyt keskustelua kansalaistalosta, joka olisi vapaaehtoistoiminnan tukikohta. Sitä ei tarvittaisi niinkään yhdistysten kokoustiloiksi, vaan aamusta iltaan auki olevaksi kohtauspaikaksi, yhteiseksi olohuoneeksi.

Siellä voisi tavata tuttuja ja tutustua uusiin ihmisiin. Siellä voisi lukea päivän lehdet ja pistäytyä netissä, juoda kupin kahvia tai syödä sopan muutamalla eurolla. Sieltä saisi tietoa Kaukajärven palveluista ja neuvoja arjen ongelmiin. Sieltä saisi juttuseuraa tai kaupassakäyntiapua vanhukselle ja siellä voisi liittyä mukaan vapaaehtoistyöhön. Se olisi kohtauspaikka niin ikäihmisille kuin vaunukansalle, siellä olisi tekemistä työttömille ja maahanmuuttajille. Siellä voisi poiketa päiväkävelyllä tai sinne voisi tulla kerhoihin ja illanviettoihin. Se olisi kaikille avoin juttutupa.

Tällaisia yhdistysten ylläpitämiä "kansalaistaloja" toimii hieman eri konseptilla useissa kaupunginosissa, esimerkiksi Hervannassa on Ruovedenkadulla Toimela, Lentävänniemessä Mansikkapaikka, Tesomalla Wihreä Puu ja Pispalassa Kurpitsatalo.

Kaukajärven yhteisötyön tavoitteena on ollut kansalaistalon saaminen Kaukajärvelle. Sopivaa tilaa ei toistaiseksi ole löytynyt. Nyt olisi kiikarissa kaksikin paikkaa.

Haiharankadun päässä oleva terveysasema muuttaa ensi elokuussa uusiin tiloihin Keskisenkadulle. Terveysaseman talosta saisi hyvän kansalaistalon. Paikka on sopivasti Annalan ja Kaukajärven välissä Haiharan kävelyreittien varrella. Sinne pääsee myös bussilla aivan ovelle.

Tiedän, että taloa on kaavailtu myös bänditilaksi, onhan siellä nytkin kaupungin nuorisotoimen bändikämppiä. Toisaalla suunnitellaan isoa bänditaloa Iidesrantaan, jolloin bändit eivät välttämättä tarvitsisi Kaukajärveltä lisätiloja.

Toinen mahdollinen talo on Haiharan talli. Koko kartanoaluehan on jo nyt kesäisin eräänlainen kansalaistalo taidenäyttelyineen, kahvioineen ja monine tapahtumineen. Talvella kartano on hiljainen ja enimmän aikaa suljettu. Kaukajärven yhteisötyö kokeili toissa talvena Haiharan tallin toimivuutta talvikäyttöön ja järjesti siellä erilaisia kulttuuri- ja asukastapahtumia.

Sijaintinsa ja kokonsa puolesta talli osoittautui oivalliseksi paikaksi kansalaistalolle, mutta se vaatisi remonttia. Sinne pitäisi rakentaa keittiö, yläkertaan kokoustiloja ja ehkä lämmitystäkin pitäisi parantaa. Näin Haiharan talli saataisiin kuitenkin ympärivuotiseen käyttöön ja kartanoon elämää talvellakin.

Mahdollisuuksia siis on. Haastankin kaukajärveläiset yhdistykset ja aktiiviset asukkaat yhteistyöhön kansalaistalon saamiseksi Kaukajärvelle!

Pauli Välimäki

Kaukajärven yhteisötyö ry:n puheenjohtaja

 
 
Viimeksi muokattu: February 18 2007 23:31:39.