In english

 

Maailma kädelläni
(Txti Oy)


Kännykästä on hyvää vauhtia tullut monimedia, jonka avulla voimme lukea lehtiä, katsoa televisio-ohjelmia, selata internetiä, kuunnella radiota ja levyjä ja myös osallistua keskusteluihin ja ohjelmiin. Missä hyvänsä saamme yhteyden mihin mediaan hyvänsä. Maailma on kädelläni.

Mutta tämähän on "vain" tekninen visio. Mitä tapahtuu journalismille? Se kiinnostaa minua yhtä paljon.

Väineiden ja kanavien moninaisuus on merkinnyt - paradoksaalista kyllä - journalismin sisällön yksipuolistumista, pinnallistumista ja kaupallistumista. Radiokanavat soittavat samaa listamusiikkia, juontajien löpinä on kaikilla kanavilla samaa sisällötöntä puhetapettia. Televisiokanavat kilpailevat samankaltaisilla formaateilla. Iltapäivälehdissä on samat lööpit, juorulehdet myyvät itseään samoilla julkuilla. Musiikkikanavat kisaavat samanlaisuudella, niin myös uutiskanavat BBC ja CNN.

Epäilen, että tämä kehitys valtaa myös internetin. Sen avaruus ja rajattomuus saa vähitellen kaupallisen logiikan piirtämät rajat ja ylikansalliset mediatalot määrittelevät valtaosan netin mediasisällöstä. Toki yksityisiä blogeja piisaa, mutta ne eivät ole mediaa, vaan löpinää.

Vuorovaikutteisuus on eräs monimedian ylimainostettu lupaus. Keskusteluohjelmiin on ilmestynyt läppäriä tuijottava toimittaja, joka selaa yleisön lähettämiä kommentteja. Chat-kanavat imuroivat nuorten viikkorahat parempiin taskuihin ja suuri yleisö äänestää kännyköillään itselleen uusia idoleita, silloin iskelmälaulajia, tällöin presidenttejä.

Tämä visio ei ole niin synkkä kuin miltä se ehkä kuulostaa. Isot mediatalot mahdollistavat myös laadukkaan journalismin, koska niillä on siihen varaa. Väline ei takaa laatua, siihen tarvitaan tulevaisuudessakin journalistista osaamista ja riittäviä resursseja. Tosin enää ei ole laatulehtiä, vaan niistäkin on tullut monimedioita, joiden sisällä on monta lehteä uutislehdestä iltapäivälehteen ja paikallislehdestä juorulehteen.

Globaalissa media-avaruudessa myös yleisöt globalisoituvat. Alakulttuureistakin muodostuu niin isoja massoja, että niille kannattaa myös kaupallisessa mielessä tehdä omia kanavia tai medioita. Hiphopparit, metallin, 30-luvun jazzin tai 70-luvun progen ystävät saavat kännykkään omat radiokanavansa.

Toki uudet välineet tarjoavat uusia mahdollisuuksia myös epäkaupalliselle, vaihtoehtoiselle tai muuten vaan pienten ryhmien journalismille. Usein siinä voi toteutua myös vuorovaikutteisuus aidoimmin. Esimerkiksi uudet yhteiskunnalliset liikkeet syntyvät nykyään kännykän ja internetin välityksellä - hyvässä ja pahassa. Ranskan mellakat levisivät tekstiviesteillä, samoin Tallinkin boikotti, joka sai vuorokaudessa aikaan sen että yhtiö lopetti jätevesien laskemisen mereen.

Ja Suomen presidentinvaaleissa panettelu ja perättömät huhut nousivat ehdokkaiden salaiseksi vaaliaseeksi juuri tekstiviestien ja nettipalstojen voimalla.

Pauli Välimäki

 
 
Viimeksi muokattu: February 18 2007 23:31:39.