|
Roskaruoka on terveellistä Hampurilaisateria on "monipuolista ruokaa, joka sisältää leipää, kalaa, kanaa tai lihaa ja tuoreita vihanneksia". Lueskelen tarjottimen alustan mainoslauseita samalla kun syömme poikani kanssa pikaruokaa kesäloman alkamisen kunniaksi. Just joo. Ranskalaiset ovat perunoita, hampurilainen on leipää, nötköt on lihaa ja sen välissä on tuore salaatinlehti. Silti väite on tietysti hölynpölyä ja on vaikea keksiä, kuka sen voisi ottaa todesta. Uppopaistetut suikaleperunat sisältävät lähinnä rasvaa, vehnäsämpylä lähinnä hiilihydraatteja ja juoma värjättyä sokerivettä. Itse kirjoittaisin pikaruokaloiden tarjottimiin: "Nopea energia-, sokeri- ja suolapommi. Nautittava varoen. Tule takaisin puolen vuoden kuluttua." EU:n parlamentin enemmistö oli alkukesästä toista mieltä. Käsittelyssä oli ehdotus elintarvikkeiden terveysväittämistä. Europarlamentaarikot sallisivat rasvaisten, suolaisten ja runsassokeristen elintarvikkeiden markkinoinnissa terveysväittämät. Esimerkiksi gefilusjugurtti saattaa olla "vatsaystävällistä", mutta onko se terveellistä, jos kahden desin jugurttipurkki sisältää kahdeksan palaa sokeria? EU:n komission mielestä yleiset ja epämääräiset väitteet, kuten "antaa hyvän olon" tulisi kieltää. Terveysväittämien tulisi perustua tutkittuun tietoon ja tuotteiden ravintoprofiiliin, jossa suola-, sokeri-, rasva- tai alkoholipitoisuuden tulisi alittaa tietty taso, jotta tuotetta voitaisiin väittää terveelliseksi. Nämä esitykset parlamentin enemmistö hylkäsi vedoten mm. kuluttajanvapauteen. Rehellisempää olisi ollut vedota elinkeinonharjoittajan sumuttajanvapauteen. Pikaruoan, sipsien, ranskalaisten ja limonadin kulutus on kaksinkertaistunut viidessätoista vuodessa. Se näkyy jo kansakunnan keskivartalossa. Amerikkalainen roskaruoka on luonut lastenkin keskuuteen ulottuvan ns. jenkkikahvailmiön. Terveysvalistus on aina ollut intohimojen ja konfliktien areena. Tupakkaakin mainostettiin terveysväittämillä sen jälkeen, kun tupakan terveyshaitat oli kiistatta todettu. Markkinoille lanseerattiin "kevytsavukkeita" ja "vähätervaisia" savukkeita. Sitten tupakan mainonta kiellettiin kokonaan. Tupakkayhtiöt ovat kuitenkin ainoita firmoja, joiden ei ole tarvinnut vetää tuotteitaan markkinoilta sen jälkeen, kun tuotteiden on todettu aiheuttavan käyttäjissään syöpää. Toki tupakkayhtiöitä on muuten ahdistettu nurkkaan. USA:n hallitus on vaatinut viideltä tupakkayhtiöltä yhteensä 280 miljardin dollarin korvauksia, koska yhtiöt ovat hallituksen mielestä peitelleet tupakoinnin haittoja ja valehdelleet kuluttajille. Jos korvaukset tuomittaisiin, se romahduttaisi tupakkateollisuuden. En jäisi suremaan. Mutta ilmapiiri on jälleen muuttumassa. Uutisen mukaan Bushin hallitus aikoo luopua tupakkayhtiöitä vastaan nostetuista syytteistä. Kaupan vapaus näyttää tyrmäävän kuluttajansuojan niin EU:ssa kuin rapakon takana. PAULI VÄLIMÄKI |
|||