Pauli Välimäki

Osapäiväekomies

Hankin terassille puutarhakalusteet. Pöytä oli FSC-ympäristömerkittyä kovapuuta, tuolit ties mistä viimeisestä sademetsästä. Semmoinen kuluttaja minä olen: viisikymmentä prosenttia ekologiaa, viisikymmentä prosenttia eisenniinväliä.

Rakennan myös omakotitaloa, jo viidettä vuotta, eikä loppua näy. Tänä kesänä olen saanut aikaiseksi takaportaat. Tein ne höylätystä, mutta en painekyllästetystä laudasta. Myrkytettyä puuta en kotiini osta. Mutta siitä en ole varma, viitsinkö maalata portaita luonnonmaaleilla. Minulta meni usko niihin, kun maalasin ulkoseinät Uulatuotteen keittomaalilla ja naapuri kysyi seuraavana kesänä: "Millä vesivärillä olet seinäsi sutinut?" Aurinko haalisti vihreän julkisivun kahdessa vuodessa keltaiseksi.

Etsin mielelläni kaupasta ekotuotteita, luomua, joutsenta, norsumerkkiä. Siksi en useinkaan käytä lähikauppaa, vaan isoja marketteja ja tavarataloja. Niissä nimittäin on hyvät valikoimat ekoeettisiä tuotteita, toisin kuin pienissä lähikaupoissa. Ruokakassini sisällöstä on usein puolet luomua, mutta aivan kaikkea en suostu ostamaan. Esimerkiksi luomuhedelmät jäävät hikoilemaan muovikääreiden alle. En viitsi maksaa nelinkertaista hintaa keskinkertaisesta laadusta.

Kaiken kulutusvimman keskellä ympäristöihmiset vaativat dematerialisaatiota, ekotehokkuutta ja vähemmästä enemmän - vai oliko se toisin päin. Yhdyn näihin vaatimuksiin joka keskiviikko kolumneissani, mutta muina aikoina vajoan yhä syvemmälle materialismin suohon. Keväällä ostin auton ja suorastaan nautin vauhdin hurmasta. Auto kiihtyykin hyvin, olihan se kolmanneksi paras ekoauto viime vuonna.

Ennen ajattelin, että ympäristön ystävä käyttää aina vanhanaikaista, vähän rikkinäistä ja epäkäytännöllistä tekniikkaa niin pitkään kuin se jotenkin pihisee. Nyt ajattelen, että uusi tekniikka on yleensä paitsi viettelevää, myös ekologisempaa kuin vanha. Vanha tietokoneeni ahmi energiaa kuin virtahepo, uusi salkkumikro on vähäruokainen ja siro kuin sudenkorento. Onneksi kuitenkin uudet lelut ovat niin kalliita, että edes rahapula pitää minut kohtuuden hyveen syrjässä kiinni.

Olen parantumaton optimisti. Globaalit ympäristöongelmat ratkaistaan ja maailmasta tulee oikeudenmukainen paikka elää. Lapsenlapsenlapsenlapsenlapseni katselee vuonna 2100 aurinkoenergiatalossaan hyviä uutisia television kuvaruudulta, joka on pelkkää demateriaa.

Näissä jutuissani olen halunnut tutkailla ekologisen ja eettisen kuluttamisen mahdollisuuksia osapäiväekomiehen arkisesta perspektiivistä. Mahdollisuuksia on paljon, tietoa ja tahtoa usein liian vähän. Yritetään parhaamme.

PAULI VÄLIMÄKI

PS. Kiitos Satasen lukijoille runsaasta ja kannustavasta palautteesta. Tämä oli viimeinen juttuni tässä lehdessä.


	Etusivu Henkilöesittely Politiikkaa Usko tai älä Kirjoitukset ja puheet Linkit BLOGI In english	Osapäiväekomies Hankin terassille puutarhakalusteet. Pöytä oli FSC-ympäristömerkittyä kovapuuta, tuolit ties mistä viimeisestä sademetsästä. Semmoinen kuluttaja minä olen: viisikymmentä prosenttia ekologiaa, viisikymmentä prosenttia eisenniinväliä. Rakennan myös omakotitaloa, jo viidettä vuotta, eikä loppua näy. Tänä kesänä olen saanut aikaiseksi takaportaat. Tein ne höylätystä, mutta en painekyllästetystä laudasta. Myrkytettyä puuta en kotiini osta. Mutta siitä en ole varma, viitsinkö maalata portaita luonnonmaaleilla. Minulta meni usko niihin, kun maalasin ulkoseinät Uulatuotteen keittomaalilla ja naapuri kysyi seuraavana kesänä: "Millä vesivärillä olet seinäsi sutinut?" Aurinko haalisti vihreän julkisivun kahdessa vuodessa keltaiseksi. Etsin mielelläni kaupasta ekotuotteita, luomua, joutsenta, norsumerkkiä. Siksi en useinkaan käytä lähikauppaa, vaan isoja marketteja ja tavarataloja. Niissä nimittäin on hyvät valikoimat ekoeettisiä tuotteita, toisin kuin pienissä lähikaupoissa. Ruokakassini sisällöstä on usein puolet luomua, mutta aivan kaikkea en suostu ostamaan. Esimerkiksi luomuhedelmät jäävät hikoilemaan muovikääreiden alle. En viitsi maksaa nelinkertaista hintaa keskinkertaisesta laadusta. Kaiken kulutusvimman keskellä ympäristöihmiset vaativat dematerialisaatiota, ekotehokkuutta ja vähemmästä enemmän - vai oliko se toisin päin. Yhdyn näihin vaatimuksiin joka keskiviikko kolumneissani, mutta muina aikoina vajoan yhä syvemmälle materialismin suohon. Keväällä ostin auton ja suorastaan nautin vauhdin hurmasta. Auto kiihtyykin hyvin, olihan se kolmanneksi paras ekoauto viime vuonna. Ennen ajattelin, että ympäristön ystävä käyttää aina vanhanaikaista, vähän rikkinäistä ja epäkäytännöllistä tekniikkaa niin pitkään kuin se jotenkin pihisee. Nyt ajattelen, että uusi tekniikka on yleensä paitsi viettelevää, myös ekologisempaa kuin vanha. Vanha tietokoneeni ahmi energiaa kuin virtahepo, uusi salkkumikro on vähäruokainen ja siro kuin sudenkorento. Onneksi kuitenkin uudet lelut ovat niin kalliita, että edes rahapula pitää minut kohtuuden hyveen syrjässä kiinni. Olen parantumaton optimisti. Globaalit ympäristöongelmat ratkaistaan ja maailmasta tulee oikeudenmukainen paikka elää. Lapsenlapsenlapsenlapsenlapseni katselee vuonna 2100 aurinkoenergiatalossaan hyviä uutisia television kuvaruudulta, joka on pelkkää demateriaa. Näissä jutuissani olen halunnut tutkailla ekologisen ja eettisen kuluttamisen mahdollisuuksia osapäiväekomiehen arkisesta perspektiivistä. Mahdollisuuksia on paljon, tietoa ja tahtoa usein liian vähän. Yritetään parhaamme. PAULI VÄLIMÄKI PS. Kiitos Satasen lukijoille runsaasta ja kannustavasta palautteesta. Tämä oli viimeinen juttuni tässä lehdessä.