Luomulapsia

Kun saimme vaimoni kanssa ensimmäisen lapsemme 21 vuotta sitten, päätimme että siitä tehdään luomulapsi. Tiedättehän: kangasvaippoja, Elsa Beskowin satuja, puisia steiner-leluja, itse tehtyjä pajupillejä lelukrääsän sijaan. Mutta jo toisen lapsen kohdalla ote alkoi lipsua.

Luomulapsen kasvatuksessa on kaksi peruslinjaa. Oikeaoppiset yrittävät suojata lapsen kokonaan materialistisen, väkivaltaisen, luontoa riistävän ja keinotekoisen maailman houkutuksilta. He rakentavat lapsen ympärille henkisten, levollisten, tasapainoisten ja omaehtoisten virikkeiden maailman, joka on mahdollisimman suljettu.

Tätä mekin yritimme. Kun esikoisemme syntyi, meillä ei ollut televisiota. Rakensin sellaisen lapselle pahvilaatikosta ja kartongista. Esitin omatekoisia piirroselokuvia kohtalaisella menestyksellä. Vasta kun poika näki naapurissa Maikkarin Pätkiksen, uskottavuuteni mureni. Olohuoneen nurkkaan ilmestyi sittemmin pieni mustavalkoinen matkatelevisio, jonka kuva oli yhtä epäselvä kuin omatuntoni tämän ensimmäisen lipsumisen edessä.

Esikoiselle ei tietenkään ostettu pyssyjä, ei edes vesipyssyä. Niinpä hän teki aseita kaikista pitkulaisista esineistä, kepeistä, hammasharjoista ja pippelistään. Kun hän nyt käy kotona, hän katselee kateellisena pikkuveljensä asekokoelmaa, johon kuuluu parikymmentä revolveria, haulikkoa ja erilaisia konetuliaseita, useimmat tosin kovissa taisteluissa jo rikkoutuneita.

Vähitellen huomasimme, että lasta ei voi peittää näkemästä, kokemasta ja maistamasta ympäröivää maailmaa. Ensimmäinen lapsemme sai syödä karkkia vasta nelivuotiaana. Hän ahmi sitten suklaata niin että sai monivuotisen allergian. Kielletty hedelmä maistui liian hyvältä.

Ekaluokalla oleva juniorimme leikkii nyt naapurin luomulapsen kanssa. Pojat ovat kuin veljeksiä, mutta vanhempien kasvatusnäkemysten erot aiheuttavat pientä skismaa. Meille ei saa tulla sisälle, koska meidän pojalla on "pleikkari", joka tuntuu olevan tämän päivän luomukasvattajien kirosana.

Me olemme vähitellen luopuneet oikeaoppisesta luomukasvatuksesta. Sen tilalle on tullut jonkinlainen integroitu kasvatus, jossa kieltoja on niin vähän kuin mahdollista, mutta aikuisen hyvää esimerkkiä ja läheisyyttä on paljon, samoin ymmärrystä oikeasta ja väärästä. Kaikenlaista olemme kokeilleet, mutta näitä uskallan varmasti suositella: Pikku Kakkonen, hyvät lastenkirjat isän tai äidin sylissä - ja iltarukous. Niillä pääsee aika pitkälle.

Luomulapsia ei voi tehdä. Heitä kasvaa rakkauden, mahdollisuuksien ja turvallisuuden ilmapiirissä. Se luo tasapainon ja pohjan, jonka varassa voi myös kohdata ja maistella laveaa maailmaa.

PAULI VÄLIMÄKI