Politiikka tulee takaisin

Ihmiset ovat vieraantuneet politiikasta. Kaikki puolueet ovat samanlaisia. Tuttuja väitteitä, jotka eivät ehkä enää olekaan totta. Parisuhdelaki ja viides ydinvoimala ovat tuoneet politiikan takaisin katukahviloihin ja aamiaispöytiin.

Kiihkeimmät poliittiset keskustelut - ne ovat niitä, jotka ulottuvat eduskuntatalosta katukahviloihin ja aamukahvipöytiin saakka - on viime aikoina käyty homoliitoista, sinkkunaisten oikeudesta keinohedelmöityshoitoon, huumetesteistä ja Koskenkorvan myymisestä ulkomaille. Kovin erilaisia teemoja yhdistää se, että kyse ei ole rahan jakamisesta, eli jakopolitiikasta, vaan eettisistä ja moraalisista valinnoista.

Ne liittyvät myös kotiin, uskontoon ja isänmaahan, tuohon porvarillisen aatemaailman pyhään kolmikkoon, joka on joutunut elämäntyylien pirstoutumisen, monikulttuurisuuden ja globalisaation pyörremyrskyyn. Pro Koskenkorva -liike oli kuvaava symboli ajastamme: kaikki on kaupan, mutta ei sentään kansallisjuoma! (No, aikanaan sekin myydään ruotsalaisille...)

Perinteisten perhearvojen kannattajalle on ollut jo kova kolaus kohdata uusperheen todellisuus. Voin kuvitella, miten hankala hänen on hyväksyä naisparien tai miesparien rekisteröinti ja vielä adoptio-oikeus. Kirkko yrittää epätoivoisesti ylläpitää traditionaalista perhekäsitystä maailmassa, joka on lopullisesti muuttunut toisenlaiseksi. Parempi olisi kohdata todellisuus ja tuoda kristillinen etiikka uuden perhekäsityksen piiriin.

Sillä eihän moraali on kadonnut mihinkään. Naisparit ja miesparit kamppailevat aivan samojen eettisten kysymysten äärellä kuin miesnaisparit. Miten toteutan itseäni loukkaamatta toisia? Miten osaan valita oikean, hyvän ja kauniin kun mahdollisuuksia on niin paljon? Elämän kipupisteet ovat samoja ihonväristä, sukupuolesta ja sukupuolisesta suuntautumisesta huolimatta meille kaikille. On kirkolta itsekäs teko koteloitua oman opin puhtauteen ja kieltäytyä kohtaamasta muuttuva maailma.

Myös kysymys ydinvoiman lisäämisestä on viime kädessä eettisen politiikan piiriin kuuluva asia. Ydinvoiman vastustaja kysyy, haluanko tukea energiamuotoa, jonka riskit jäävät tulevien sukupolvien kannettavaksi. Ydinvoiman kannattaja kysyy, miksi emme lisäisi energiamuotoa, joka turvaa halvan sähkön ja elintasomme. Molemmat kysymykset ovat perimmältään eettisiä.

Sosiologit kuvaavat tätä aikaa elämänpolitiikan käsitteellä. Ihmiset joutuvat yksilöinä ja yhteisöinä tekemään tärkeimmät omaa elämää koskevat valinnat. Niitä ei tee kirkko, ei valtio, eivät puolueet. Ei edes perhe. Jokainen meistä on elämänpoliitikko.

PAULI VÄLIMÄKI