Raakun tarina

Sanotaan että suuret tarinat ovat kuolleet. Jospa sosialismi tai kapitalismi olivatkin pieniä tarinoita? Ehkä suuri tarina on jotain, jota osaamme vasta aavistaa. Ehkä suuri tarina on kirjoitettu jokihelmisimpukan DNA:han?

Tämä Osmo Rauhalan ajatus jäi pyörimään mieleeni, kun lähdin jokin aika sitten hänen maatilaltaan Nokian Siurosta. Olimme katsastaneet kuvataiteilijan kotitilan läpi virtaavan etelä-Suomen viimeisen raakkujoen. Sain kuulla hänen "salatusta elämästä" jokihelmisimpukan eli raakun suojelijana. Kirkkaassa joessa asuu Elmeri, yli 100-vuotias raakku. Ja Osmo Rauhalan suuri huoli on, sammuuko Elmerin suku.

Jokihelmisimpukat uhkaavat kuolla sukupuuttoon, koska kirkkaat virtaavat jokivedet ovat likaantuneet maatalouden ja asutuksen päästöjen ja jokien ruoppaamisen ja patoamisen myötä. Ennuste on synkkä, vaikka yhdennellätoista hetkellä raakku on saanut ystäviä. Osmo Rauhala muutti oman tilansa luomuun jo vuosikymmen sitten ja hänen kylänsä kalastuskunta on valjastanut EU:nkin suojelemaan raakkujokea.

Elämän kehittyminen maapallolla alkoi miljardi vuotta sitten. Ihmislajien historia alkoi kaksi miljoonaa vuotta sitten. Homo sapiensin ikä on 100 000 vuotta. Kirjoitettu historia ulottuu 8000 vuoden päähän. Teollisen aikakauden ikä on vain pari sataa vuotta - elämän historiasta se kattaa viimeiset 6 sekuntia. Olemme luonnonhistoriassa pikkulapsia, joiden leikit aseilla, autoilla ja atomivoimalla uhkaavat kaikkien muiden lajien elämää.

Kirjassaan "Elämän monimuotoisuus" (Art House 1995) tunnettu biologi Edward O. Wilson sanoo länsimaisen kulttuurin aloittaneen uuden aikakauden biohistoriassa, eli eläinten 540 miljoonaa vuotta jatkuneessa evoluutiossa. Tuohon aikaan mahtuu viisi suurta sukupuuttojen aaltoa. Ne ovat "luonnonhistorian lamakausia" biodiversiteetin jatkuvassa kasvussa. Aiemmat sukupuutot johtuivat ilmaston muuttumisesta, mannerlaattojen liikkumisesta, meteoriiteista - eli luonnollisista syistä. Nyt elämme kuudetta sukupuuttojen aaltoa, jonka syynä ensimmäistä kertaa on yksi eliölaji, ihminen.

Kuluneiden 2000 vuoden aikana maailman väestö on kasvanut sadasta miljoonasta kuuteen miljardiin. Se ei ole tapahtunut seurauksitta. Sukupuuttoon tuhottuja nisäkkäitä, kuten mammuttia, siivetöntä ruokkia, pussileijonaa, jättiläiskengurua, maalaiskiaista tai kääpiövirtahepoa ei saada koskaan takaisin. Todellinen uhka on kuitenkin selkärangattomien eläinten ja kasvien sukupuutot - ravintokierron alkupää ohenee.

Seuraavien 30 vuoden kuluessa saattaa viidennes eliölajeista kuolla sukupuuttoon. Näin käy, mikäli maailman väkiluku nousee 8 miljardiin ja luonnonvarojen ylikulutus jatkuu. Edellinen on etelän ongelma, jälkimmäinen pohjoisen. Ratkaisut on löydettävä yhdessä.

Raakku voi opettaa meitä lukemaan luonnon suurta tarinaa. Siihen on kätketty meidän ihmistenkin tarina.

PAULI VÄLIMÄKI