Uusi televisio
Vanha nurkkajumala väsähti ja vaikeni joulun alla. Perhe pääsi
jännittävään selviytymispeliin. Mies kuunteli illalla
vaimonsa uutiset, vaimo katseli kauniita ja rohkeita lapsiaan, lapset
juoksivat kotikadulla, vanhemmat kertoivat toisilleen salatut elämät.
Kuinka kauan he kestäisivät?
Itse asiassa vanhan palvelijan sammuminen aiheutti perheessämme positiivisen vieroitusreaktion. Toki olimme aina ajatelleet ja ystäville kertoneet, ettei meillä ole aikaa katsoa televisiosta muuta kuin uutiset ja joku kiinnostava ranskalaiselokuva silloin tällöin. Nyt huomasimme, että iltoihin tuli uutta sisältöä, luimme Harry Pottereita, pelasimme lautapelejä, ulkoilimme, kuuntelimme radiosta noita Nokinenän seikkailuja. Vietimme siis normaalia perhe-elämää 1950-luvun tyyliin.
Sitä kesti kokonaiset kaksi viikkoa. Sitten naapuri sai kuulla karmeasta tilastamme. Hän kantoi varastostaan ikälopun saloran sisään ja lupasi auliisti että saamme katsella sitä, kunnes hankimme uuden. Jos aloitti virityksen tunnin ennen ohjelman alkua ja seisoi itse sopivassa kohdassa antennina, siitä saattoi juuri ja juuri nähdä, että Hannes aikoo pakata kamppeensa ja jättää Karinin, koska tämä oli tullut salaa raskaaksi, vaikka Hannes oli rakastunut luomutyttöön ja oli juuri löytämäisillään villimiehen itsestään.
Se riitti. Olimme taas koukussa ja lähdimme
vaimon kanssa hakemaan uutta televisiota. Kun astuimme kodinkoneliikkeeseen,
astuimme samalla 20 vuotta televisiotekniikassa eteenpäin.
Kun ostimme edellistä televisiota joskus 1980-luvulla, oli kaukosäädin
kova juttu. Nyt meitä pyöritettiin uusilla hienouksilla. Digiboxilla
vai ilman? Laajakuvaa vai perinteistä? Flättiruudulla vai
pyöreällä? Sata hertziä vai viisikymmentä?
Sadan sivun vai 500 sivun muistilla? Entä otetaanko digitaalinen
kampaflitteri ja Virtual Dolby Subwoofer?
En kehdannut keskeyttää vuolasta myyjää
sanomalla, että meille olisi tärkeintä saada jokin televisio
kotiin ennen torstai-iltaa, että näkisimme, pakkaako Hannes
matkalaukkunsa vai ei.
Kahden tunnin pikavertailun jälkeen palasimme ensimmäiseen
liikkeeseen ja ostimme sen sadan herzin flättilaajakuvan. Sillä
pärjäisimme seuraavat 15 vuotta.
Vasta kotona huomasimme, mitkä ovat teknisiä hienouksia tärkeämpiä kysymyksiä. Laajakuvatelevisio oli kaksi kertaa suurempi kuin vanha näköradio. Aivan kamala möhköfantti. Se ei mahtunut mihinkään. Nyt meidän on pakko ostaa uusi tv-pöytä. Eikä sekään riitä. Koko sisustus täytyy uusia, sillä hopeanvärinen televisio ei kerta kaikkiaan istu vanhojen huonekalujen joukkoon. Sitä paitsi olohuone on aivan liian pieni uudelle televisiolle. Ehkä meidän pitää vaihtaa isompaan asuntoon...
Mutta se tärkein asia selvisi. Hannes pakkasi laukkunsa ja lähti Lappiin. Hän eli siellä ihan ilman televisiota koko joulun.
PAULI VÄLIMÄKI
