Pauli Välimäki

Kauppavallankumous

Suomessa tapahtui 1990-luvulla kaupallinen vallankumous. Siirryimme amerikkalaiseen kauppakomentoon, jossa leipää ja maitoa ei enää saa kotikulmalta, vaan sitä on lähdettävä hakemaan moottoritietä pitkin viiden tai kymmenen kilometrin päästä.

Tämä on toteamus, ei tuomio. Mitäpä minä valittamaan, sillä kansalaiset näyttävät hyväksyvän uudet kauppavallanpitäjät. Pisimmät leipäjonot eivät ole nykyään seurakunnan ruokapankin edessä, vaan Länsiväylällä ja Kehä kolmosella, kun proletariaatti ja keskiluokka jonottavat nizzaneillaan ja volvoillaan maitolitraa Isosta Omenasta ja Vantaanportin Jumbosta.

Olen nähnyt kolmen sukupolven kauppamallin. Asuin lapsuuteni rintamamiestalossa omakotitalueella. Tyyppitalojen keskellä oli yksi vähän isompi talo, se oli ruokakauppa. Kauppias asui talon yläkerrassa. Kaupassa käytiin kävellen tai pyörällä. Vaateostoksille lähdettiin kaupungin keskustaan osuuskauppaan, eli "tavarataloon". Korttelikauppa oli voimissaan vielä 1960-luvulla.

1970-luvulla lähdin opiskelemaan ja asuin kerrostalolähiössä. Siellä oli ostari, jossa oli ruokakauppa, kioski, kampaamo, kukkakauppa ja pubi. Ostarikauppa eli yhden sukupolven ajan

1980-luvun lopulle. Nyt asun taas omakotitalossa ja ostaria saneerataan vanhusten palvelukeskukseksi. Ruokakaupat ja pikkuliikkeet ovat siirtyneet isoihin kauppakeskuksiin ohikulkuteiden varsille. Kaupungin kotiavustajat kuskaavat mummoille ruokakasseja. Eletään hypermarkettien valtakautta.

Kaavoittajat ja päättäjät ovat antautuneet kaupan suuryksikköjen edessä, vaikka tiedetään, että jo nyt lähes puolet ja tulevaisuudessa yli puolet kaupunkitalouksista on autottomia. Hypermarkettien vallan alla rakennetaan kaupan kolmatta valtakuntaa. Kun ensin ruokakaupat saatiin asuinalueilta moottoriteiden varsille, nyt sinne siirretään myös elokuvateatterit, lääkäriasemat ja ravintolat. Eri puolille Suomea viritellään retail parkeja, elämyskeitaita, jotka sisältävät tilaa vievän huonekalu- ja rautakaupan lisäksi kymmeniä pikkuliikkeitä, joiden luontevin paikka olisi asuinalueilla.

En haikaile mennyttä, mutta mietin, olisiko jokin muu vaihtoehto ostareille ja hypereille. Suomessa rakennetaan edelleen tuhansien ihmisten asuinalueita, joista puuttuu kaupunkikeskusta ja kaikki kaupalliset palvelut. Tällainen torkkulähiö on esimerkiksi Helsingin Viikki, jota on vieläpä mainostettu ekologisena asuinalueena. Miksi Suomi ei ota mallia keskieurooppalaisista vanhoista kaupungeista, missä jokaisessa kaupunginosassa on kaupallinen keskustansa toreineen ja kivijalkakauppoineen?

Ai niin, asuuhan Espoossa Ison Omenan yläkerrassa myös vanhuksia. Kehä on kiertynyt umpeen, kriitikko on riisuttu aseista: vanhuksetkin pääsevät taas kävellen kauppaan, hehän itse asiassa asuvat kaupassa.

PAULI VÄLIMÄKI


	Etusivu Henkilöesittely Politiikkaa Usko tai älä Kirjoitukset ja puheet Linkit BLOGI In english	Kauppavallankumous Suomessa tapahtui 1990-luvulla kaupallinen vallankumous. Siirryimme amerikkalaiseen kauppakomentoon, jossa leipää ja maitoa ei enää saa kotikulmalta, vaan sitä on lähdettävä hakemaan moottoritietä pitkin viiden tai kymmenen kilometrin päästä. Tämä on toteamus, ei tuomio. Mitäpä minä valittamaan, sillä kansalaiset näyttävät hyväksyvän uudet kauppavallanpitäjät. Pisimmät leipäjonot eivät ole nykyään seurakunnan ruokapankin edessä, vaan Länsiväylällä ja Kehä kolmosella, kun proletariaatti ja keskiluokka jonottavat nizzaneillaan ja volvoillaan maitolitraa Isosta Omenasta ja Vantaanportin Jumbosta. Olen nähnyt kolmen sukupolven kauppamallin. Asuin lapsuuteni rintamamiestalossa omakotitalueella. Tyyppitalojen keskellä oli yksi vähän isompi talo, se oli ruokakauppa. Kauppias asui talon yläkerrassa. Kaupassa käytiin kävellen tai pyörällä. Vaateostoksille lähdettiin kaupungin keskustaan osuuskauppaan, eli "tavarataloon". Korttelikauppa oli voimissaan vielä 1960-luvulla. 1970-luvulla lähdin opiskelemaan ja asuin kerrostalolähiössä. Siellä oli ostari, jossa oli ruokakauppa, kioski, kampaamo, kukkakauppa ja pubi. Ostarikauppa eli yhden sukupolven ajan 1980-luvun lopulle. Nyt asun taas omakotitalossa ja ostaria saneerataan vanhusten palvelukeskukseksi. Ruokakaupat ja pikkuliikkeet ovat siirtyneet isoihin kauppakeskuksiin ohikulkuteiden varsille. Kaupungin kotiavustajat kuskaavat mummoille ruokakasseja. Eletään hypermarkettien valtakautta. Kaavoittajat ja päättäjät ovat antautuneet kaupan suuryksikköjen edessä, vaikka tiedetään, että jo nyt lähes puolet ja tulevaisuudessa yli puolet kaupunkitalouksista on autottomia. Hypermarkettien vallan alla rakennetaan kaupan kolmatta valtakuntaa. Kun ensin ruokakaupat saatiin asuinalueilta moottoriteiden varsille, nyt sinne siirretään myös elokuvateatterit, lääkäriasemat ja ravintolat. Eri puolille Suomea viritellään retail parkeja, elämyskeitaita, jotka sisältävät tilaa vievän huonekalu- ja rautakaupan lisäksi kymmeniä pikkuliikkeitä, joiden luontevin paikka olisi asuinalueilla. En haikaile mennyttä, mutta mietin, olisiko jokin muu vaihtoehto ostareille ja hypereille. Suomessa rakennetaan edelleen tuhansien ihmisten asuinalueita, joista puuttuu kaupunkikeskusta ja kaikki kaupalliset palvelut. Tällainen torkkulähiö on esimerkiksi Helsingin Viikki, jota on vieläpä mainostettu ekologisena asuinalueena. Miksi Suomi ei ota mallia keskieurooppalaisista vanhoista kaupungeista, missä jokaisessa kaupunginosassa on kaupallinen keskustansa toreineen ja kivijalkakauppoineen? Ai niin, asuuhan Espoossa Ison Omenan yläkerrassa myös vanhuksia. Kehä on kiertynyt umpeen, kriitikko on riisuttu aseista: vanhuksetkin pääsevät taas kävellen kauppaan, hehän itse asiassa asuvat kaupassa. PAULI VÄLIMÄKI