Älä osta brändiä

Perjantaina vietetään kansainvälistä Älä osta mitään -päivää. Silloin opiskelijat, vaihtoehtoihmiset ja muista syistä varattomat voivat ylevöittää normaalin olotilansa: tänään en osta, koska kulutus tuhoaa ympäristöä. Huomenna en osta, koska ei ole rahaa.

Myös meidän keskiluokkalaisten on helppo viettää älä osta mitään -päivää, koska meillä on jo kaikkea. Ruokakin ostetaan lauantaisin koko viikoksi. Ja kampaajalla käyntiä, elokuviin menoa tai pubi-iltaa ei lasketa ostamiseksi, nehän ovat palveluja, joita tulee suosia, koska ne eivät lisää tavarakulutusta.

Kuten lukija ehkä arvaa, en ole oikein sisäistänyt älä osta mitään -päivän ideaa. Jos tarvitsen jotain ja minulla sattuu olemaan rahaa, menen ja ostan. Kun en tarvitse mitään, kartan kauppoja, vapaaehtoisesti en niihin astu. Ehkä kampanja onkin suunnattu ns. shoppailijoille, jotka hakevat lohtua tai sisältöä elämään ostoksilla käymisestä. Tiedä sitten, osuuko kampanja heihinkään.

Yleisen kulutuksen vastustamisen sijasta kaipaan kriittistä keskustelua kulutuksen sisällöstä ja etiikasta. Mainio alustus aiheeseen on Naomi Kleinin tuore kirja. Kirjailija sai paljon julkisuutta vieraillessaan äskettäin Suomessa. Ilmeisesti yksikään toimittaja ei ollut ehtinyt lukea kirjaa, koska No logon sisältö jäi kauniin kirjailijan ja hänen tyylikkään jakkupukunsa varjoon.

450-sivuisen, pienellä leipätekstillä präntätyn kirjan lukeminen onkin työläs urakka. Mutta palkitseva. Naomin mukaan olemme siirtyneet tavarantuotannon aikakaudesta brändientuotannon aikakauteen. Monikansalliset yritykset eivät tuota enää tavaroita, vaan markkinoivat brändejä. Me kuluttajat emme osta hampurilaista, vaan perheaterian, emme kolajuomaa, vaan aidon asian, emme lenkkareita, vaan Michael Jordanin taidot.

Ikävä kyllä brändituotteetkin on valmistettu jossakin. Vaatteita, jalkineita, jalkapalloja, leluja, tietokoneita, kännyköitä ja monia muita kulutustavaroita tehdään alihankintana kehitysmaiden vapaatuotantovyöhykkeillä. Näissä hikipajoissa työskentelee jo 27 miljoonaa ihmistä nälkäpalkalla.

Brändien vastainen liikehdintä voimistui 1990-luvulla. Klein kertoo siitä hyviä esimerkkejä: antimainonta, mielenosoitukset, street partyt, ostoboikotit, nettikampanjat. Nuorisotyöntekijät vetosivat USA:ssa suoraan kadun nuoriin: "Jos maksatte sata taalaa lenkkareista, joiden tekeminen maksaa viisi taalaa, se on selvää kusetusta. Jos joku sahaisi teitä kadulla samalla lailla silmään, tiedätte kyllä, mitä siitä seuraisi."

Firmat torjuivat ensin kritiikin, mutta taipuivat sittemmin sen edessä. Syntyivät vapaaehtoiset eettiset koodit ja ympäristöjärjestelmät, "No sweat" ja "Cruelty free" -merkit. Klein ei pidä niitä ratkaisuna. Ne johtavat ihmisoikeuksien valikoivaan kunnioittamiseen. Klein vaatii globaaliin kauppaan poliittisia normeja vapaaehtoisten menettelytapojen sijaan. Ja juuri sitä ovat vaatineet myös globalisaation vastaiset mielenosoittajat eri puolilla maailmaa.

Liityn rintamaan, en osta brändituotteita perjantaina, enkä sen jälkeenkään.

PAULI VÄLIMÄKI