Pauli Välimäki

Ruoka on
politiikkaa

Taistelu ruoasta kiihtyy. Kolme suuntausta käy nyt kamppailua kuluttajien menusta: geenimuunnellut elintarvikkeet, funktionaalinen terveysruoka ja luomu.

Näin väittävät John Elkington ja Julia Hailes uudessa kirjassaan Mistä kunnon ruokaa? (Tammi 2001). Tunnetut brittiläiset kuluttajakonsultit listaavat aikamme ruokakiistoja:

Nälänhätä vai ylipaino. Samaan aikaan kun 800 miljoonaa ihmistä kärsii kehitysmaissa aliravitsemuksesta, teollisuusmaissa kärsitään liikalihavuudesta. Geenimuuntelua tarjotaan lääkkeeksi ruokapulaan, funktionaalisia elintarvikkeita ylensyöntiin. Elkington ja Hailes eivät oikein usko kumpaankaan. He tarjoavat lääkkeeksi luomua, vaikka myöntävät, että kovin pientä sekin vielä on. Mikään lääke ei yksinään ratkaise ruokaongelmia.

Hinta vai laatu. Halvan ruoan vaatimukset ovat viime kädessä maatalouden tehotuotannon ja sen lieveilmiöiden taustalla - halpa ruoka ruokkii eläinten julmaa kohtelua, BSE-tauteja, kasvuhormonien käyttöä, maaperän ja vesistöjen saastumista. Ruoan eettisen laadun ja ympäristölaadun varmistaminen nostaa väistämättä ruoan hintaa. Olemmeko me kuluttajat valmiita siihen?

Luonnollinen vai teknologinen. Terveyden ja luonnollisuuden arvot ohjaajat nyt markkinoita enemmän kuin teknoruokavisiot. Silti geenimuuntelu on tullut jäädäkseen, uskovat Elkington ja Hailes. Tärkeämpää kuin yrittää kieltää sitä, on kontrolloida sitä ja pitää se erillään tavanomaisesta ruoasta.

Globaali vai paikallinen. Ruoka kulkee yhä pidempiä matkoja lautasellemme. Se kuluttaa ympäristöä ja vähentää kulttuurista ja biologista monimuotoisuutta. Geenimuunnellut ja funktionaaliset elintarvikkeet ovat usein maailmanlaajuisia brandeja. Luomutuotteista valtaosa on yhä paikallistuotteita. Luomu on (ainakin vielä) ase globaalisaatiota vastaan.

Pika vai hidas. Amerikkalaiset käyttävät nykyään ruoan valmistamiseen aikaa 15 minuuttia päivässä. Pikaruoka valtaa alaa, mutta se myös monipuolistuu - ruishampurilainen voisi olla funktionaalinen vientituote! Toisaalta hidas ja nautiskeleva syöminen on myös noussut trendiksi.

Kasvis vai liha. Kasvissyönti on yksi ruokapolitiikan megatrendi, joka vaivihkaa on muuttanut meidän sekasyöjienkin ruokalautasen sisältöä. Se on ekologisesti hyvä juttu, sillä nyt jopa "kolme neljännestä maapallon maatalouskäyttöön sopivasta maasta on varattu eläimille", kuten Elkington ja Hailes kirjoittavat. Kun maapallon väestö kaksinkertaistuu, ei lihakeskeiseen ruokavalioon on varaa.

Salailu vai läpinäkyvyys. Vaatimukset tuotteiden alkuperämerkinnöistä ovat kasvaneet. Lihan alkuperämerkintä saatiinkin hullun lehmän kohun siivittämänä. Myös geenimuuntelu ja monikulttuurisuus lisäävät näitä vaatimuksia. Menee silti vielä tovi, ennen kuin ostoskärryissä on monitori, "joka kertoisi, mistä kaikki hyllyjen tuotteet ovat peräisin".

Kuluttajat ostoskärryjensä takana ratkaisevat, mikä näistä trendeistä valtaa markkinat - ja minkälaisilla tuotteilla.

PAULI VÄLIMÄKI


	Etusivu Henkilöesittely Politiikkaa Usko tai älä Kirjoitukset ja puheet Linkit BLOGI In english	Ruoka on politiikkaa Taistelu ruoasta kiihtyy. Kolme suuntausta käy nyt kamppailua kuluttajien menusta: geenimuunnellut elintarvikkeet, funktionaalinen terveysruoka ja luomu. Näin väittävät John Elkington ja Julia Hailes uudessa kirjassaan Mistä kunnon ruokaa? (Tammi 2001). Tunnetut brittiläiset kuluttajakonsultit listaavat aikamme ruokakiistoja: Nälänhätä vai ylipaino. Samaan aikaan kun 800 miljoonaa ihmistä kärsii kehitysmaissa aliravitsemuksesta, teollisuusmaissa kärsitään liikalihavuudesta. Geenimuuntelua tarjotaan lääkkeeksi ruokapulaan, funktionaalisia elintarvikkeita ylensyöntiin. Elkington ja Hailes eivät oikein usko kumpaankaan. He tarjoavat lääkkeeksi luomua, vaikka myöntävät, että kovin pientä sekin vielä on. Mikään lääke ei yksinään ratkaise ruokaongelmia. Hinta vai laatu. Halvan ruoan vaatimukset ovat viime kädessä maatalouden tehotuotannon ja sen lieveilmiöiden taustalla - halpa ruoka ruokkii eläinten julmaa kohtelua, BSE-tauteja, kasvuhormonien käyttöä, maaperän ja vesistöjen saastumista. Ruoan eettisen laadun ja ympäristölaadun varmistaminen nostaa väistämättä ruoan hintaa. Olemmeko me kuluttajat valmiita siihen? Luonnollinen vai teknologinen. Terveyden ja luonnollisuuden arvot ohjaajat nyt markkinoita enemmän kuin teknoruokavisiot. Silti geenimuuntelu on tullut jäädäkseen, uskovat Elkington ja Hailes. Tärkeämpää kuin yrittää kieltää sitä, on kontrolloida sitä ja pitää se erillään tavanomaisesta ruoasta. Globaali vai paikallinen. Ruoka kulkee yhä pidempiä matkoja lautasellemme. Se kuluttaa ympäristöä ja vähentää kulttuurista ja biologista monimuotoisuutta. Geenimuunnellut ja funktionaaliset elintarvikkeet ovat usein maailmanlaajuisia brandeja. Luomutuotteista valtaosa on yhä paikallistuotteita. Luomu on (ainakin vielä) ase globaalisaatiota vastaan. Pika vai hidas. Amerikkalaiset käyttävät nykyään ruoan valmistamiseen aikaa 15 minuuttia päivässä. Pikaruoka valtaa alaa, mutta se myös monipuolistuu - ruishampurilainen voisi olla funktionaalinen vientituote! Toisaalta hidas ja nautiskeleva syöminen on myös noussut trendiksi. Kasvis vai liha. Kasvissyönti on yksi ruokapolitiikan megatrendi, joka vaivihkaa on muuttanut meidän sekasyöjienkin ruokalautasen sisältöä. Se on ekologisesti hyvä juttu, sillä nyt jopa "kolme neljännestä maapallon maatalouskäyttöön sopivasta maasta on varattu eläimille", kuten Elkington ja Hailes kirjoittavat. Kun maapallon väestö kaksinkertaistuu, ei lihakeskeiseen ruokavalioon on varaa. Salailu vai läpinäkyvyys. Vaatimukset tuotteiden alkuperämerkinnöistä ovat kasvaneet. Lihan alkuperämerkintä saatiinkin hullun lehmän kohun siivittämänä. Myös geenimuuntelu ja monikulttuurisuus lisäävät näitä vaatimuksia. Menee silti vielä tovi, ennen kuin ostoskärryissä on monitori, "joka kertoisi, mistä kaikki hyllyjen tuotteet ovat peräisin". Kuluttajat ostoskärryjensä takana ratkaisevat, mikä näistä trendeistä valtaa markkinat - ja minkälaisilla tuotteilla. PAULI VÄLIMÄKI