Omituinen
maailmansota

Maailman tapahtumat ovat saaneet minut taas lukemaan lehtien ulkomaanuutisia. Oli aika, jolloin hyppäsin niiden yli. Halusin lukea vain asioista, jotka ovat lähellä minua. En tiedä, täyttävätkö USA:n terrori-iskut tämän kriteerin, mutta ainakin media on tuonut ne hyvin lähelle minua.

On ironista, että suomalaisen median uutisotsikoissa nousevat pulverikirjeet etusivuille, eivät Afganistanin pommitukset. Pommit putoavat "niiden" muslimien päälle, pulverikirjeitä avaamme "me" valkoiset kristityt. Omituinen maailmansota, terroristit vastaan armeija, matkustajakoneet vastaan hävittäjät, pulverikirjeet vastaan pommit. Bush on antanut CIA:lle luvan tappaa bin Laden, joka epäilemättä on antanut al-Qaidalle käskyn tappaa Bush.

Mitä seuraavaksi - myrkkykaasua New Yorkin metroon, napalmia Kandahariin? Tämä ei ole sotaa, tämä on paluu barbariaan.

Länsivaltojen näennäisen yksimielisyyden alla kaivetaan jo rauhanliikkeiden lippuja koipusseista, missä ne ovat pölyttyneet 1980-luvun suurten rauhanmarssien jäljiltä. Silloin osoitettiin mieltä ydinasevarustelua, neutronipommeja ja euro-ohjuksia vastaan. Neuvostoliiton hajoaminen lopetti kylmän sodan ja pysäytti hetkeksi varustelukierteen - ja rauhanliikkeen.

Nyt Amerikan Yhdysvalloilla on uusi vihollinen. Se ei ole terrorismi, vaan ääri-islamilaisuus. Se on "hyvä vihollinen", koska se on yhtä kaukainen, yhtä tuntematon ja yhtä käsittämätön kuin kommunismi oli 1900-luvulla amerikkalaisille. Ja niin kuin kommunismi, niin myös ääri-islamilaisuus sikiää siitä köyhyydestä ja kurjuudesta, mitä amerikkalainen kapitalismi maailmalla kylvää.

Kilpavarustelu saa uusia muotoja. Bush vaatii yhä äänekkäämmin ydinasekilpeään, vaikka ei osaakaan selittää, miten se suojelisi amerikkalaisia pernaruttokirjeiltä. CIA saa kaiken lisärahan mitä kehtaa pyytää ja rajattomat valtuudet terroristijahtiin, bioterrorismia varten kehitetään uusia aseita ja vasta-aseita, maajoukkoja varustetaan erämaa- ja vuoristosotaan. Kotijoukot ryhmittyvät vartioimaan ydinvoimaloita.

Olen valmis lähtemään taas rauhanmarssille, kun vaan tietäisi, mitä banderolliin kirjoittaisi. Eduskunnan puhemiehen ja eräiden muiden naispoliitikkojen vaatimus pommitusten KESKEYTTÄMISESTÄ, jotta ruokarekat pääsevät sotatantereen läpi, tuntuu maltillisuudessaan irvokkaalta. Sisältyyhän siihen ajatus, että pommituksia on jatkettava, kunhan lapset ovat saaneet vatsansa täyteen puuroa.

Terrorismia ei voiteta sotimalla. USA:n pommit vain ruokkivat ääri-islamilaisuutta. Terrorismi voitetaan kitkemällä sen kasvualusta: köyhyys ja epäoikeudenmukaisuus. Rauhanmarsseja odotellessa minä vastustan Afganistanin sotaa vaikkapa ostamalla Reilun kaupan kahvia ja banaaneja.

PAULI VÄLIMÄKI