Laiskurin luomutarha

On syytä heti tunnustaa: en ole mikään varsinainen viherpeukalo. Tänä kesänä sain perunat istutettua vasta ennen juhannusta - kaikki viisi penkkiä. Mutta Unelma Puutarhasta syttyy silti joka kesä.

Olemme asuneet vaimon kanssa kaksikymmentä yhteistä kesää kuudessa eri asunnossa. Aina kesän koittaessa me olemme raivanneet kasvimaan. Ja aina syksyn tullen todenneet: ehkä ensi kesänä sato-onni koittaa meillekin. Olemme myös lohduttaneet itseämme sillä, että tärkeintä ei ole lopputulos, vaan terve puuhailu raittiissa ulkoilmassa. Ja voihan kasvun ihmettä seurata myös voikukan välityksellä!

Kun asuimme kerrostalossa, vuokrasimme kunnan kasvipalstan. Kokonaisen aarin kylväminen, kitkeminen ja hoitaminen osoittautui hikiseksi urakaksi. Sadonkorjuun aikaan katsoimme viisaaksi tutustua Toivo Rautavaaran kirjaan "Mihin rikkakasvimme kelpaavat". Kun paikallislehden yleisönosastossa nimimerkki "Ahkera Liisa" paheksui vihreitä, jotka puhuvat kauniita, mutta eivät jaksa edes kasvimaata kitkeä, päätimme siirtyä pienviljelijöiksi.

Ikkunanlauta ja parveke ovatkin olleet sopivia pientiloja laiskan miehen viljelyyn. Kukkaruukkuun voi perustaa urbaanin luomutilan. Siinä kasvavat salaatit, persilja, tilli, mausteyrtit, tomaatti tai vaikka mansikat. Ämpäreistä syntyy perunapelto parvekkeelle. Ämpäriin tein kerran myös matokompostin, mutta ymmärtämätön vaimo poisti sen keittiöstä. Se kuulemma haisi. Voi olla, että olin antanut madoille liikaa ruokaa ja osa oli mädäntynyt.

Opiskelijatalossa saimme läpi vallankumouksellisen aloitteen: takapihan nurmikko käännettiin asukkaiden kasvimaaksi. Istutimme myös marjapensaita ja hedelmäpuita. Oli mukava katsella ikkunasta, kun lapset kävivät omenavarkaissa omalla pihalla.

Kun etenimme asumisurallamme osaketaloon, yritin jatkaa radikaalilla linjalla. Kerrostalon ympärillä oli laaja käyttämätön nurmikenttä... Hivuttauduin taloyhtiön hallituksen puheenjohtajaksi ja sainkin hankittua kompostorit, marjapuskat ja omenapuut. Mutta lopullisen taiston hävisin: talon naiset halusivatkin lisää kukkamaata, ei kasvimaata. "Me ne joudumme kitkemään, ette te ukot sitä tee."

Tietenkin naiset olivat oikeassa. Vaimokin on huomannut sen, kun olemme yrittäneet raivata kasvimaata omakotitalon pihalle. Hän istuttaa nykyään vain perennoja, kotimaisia ja kestäviä lajikkeita, jotka viihtyvät vaatimattomissakin oloissa. Ja ihmettelee, miksi puolen aarin palstastani on vielä juhannuksena neljäsosa kylvämättä. "Rikkaruohojako aiot viljellä?" Ei raukka käsitä, että luomuviljelyyn kuuluu myös viherkesannointi.

PAULI VÄLIMÄKI