Osapäiväekokuluttaja

Ekokulutus vyöryttää liikaa vastuuta yksilöille. Korsia kekoon -ajatus on epärealistinen. Yksittäisten ihmisten teot eivät kasaudu muutokseksi. Ekomerkit eivät hetkauta kulutuskulttuuria. Minä en allekirjoita näitä ajatuksia.

Teesit esittää Vihreä Lanka -lehdessä Johanna Moisander. Hän väitteli äskettäin kauppatieteiden tohtoriksi eräästä ajan ilmiöstä, vihreästä kulutuksesta. Kommentoin seuraavassa vain hänen lausuntojaan, en väitöskirjaa, jota en ole lukenut.

Moisander on löytänyt julkisuudesta kolme vihreän kuluttajan tyyppiä: kettutyttöradikaalit, ekosentriset hörhöt sekä vastuulliset kuluttajat. Kaikki tyypit ovat julkisuuden puheessa puritaaneja ja moralisteja. Vihreä kulutus näyttäytyy kieltäytymisenä ja uhrautumisena, vastakohtana kauniille ja nautinnolliselle.

En tiedä, mitä julkisuutta Moisander on analysoinut, mutta en löydä itseäni noiden kolmen tyypin joukosta. En ole kettupoika, hyväksyn kompromissit, koska teen niitä itse koko ajan. En ole ekosentrinen hörhö - siitä pitävät lapset, asuntolaina ja palkkatyön pakko huolen. Tietysti yritän olla järkevä ja vastuullinen kuluttaja, kukapa ei yrittäisi. Kerta toisensa jälkeen heittäydyn kuitenkin irrationaalien nautintojen pauloihin.

Niin, sanoin heittäydyn. En siis lankea nautintoihin, vaan jopa etsin niitä. Hyvä ruoka, juomat, kirjat, matkat, asunto - minulla ei ole koskaan ollut ongelmia rahan hävittämisessä. Joissain asioissa myönnän olevani puritanisti. En esimerkiksi jaksa kulkea kaupoissa, seurata muotia ja ostella vaatteita tai uusia kodinkoneita. Se ei kuitenkaan johdu ekologisesta etiikasta, vaan siitä että en nauti kaupoissa juoksemisesta. Saattaisin kuluttaa enemmänkin, jos joku valitsisi ja hankkisi tavarat minulle.

Teen joka päivä kompromisseja vastuullisuuden, mukavuudenhalun, rahapulan ja arjen pakkojen välillä. En pode huonoa omaatuntoa, vaikka ostin taas tänään kaikessa kiireessä eineslihapullia kamalassa muovitötskässä. Viikonlopuksi ostan kalaa ja kaupungilla syön usein kasvisruokaa. Luomua valitsen aina kun sitä vastaan tulee, mutta en paastoa suruuni, jos kaupassa on vain litran purkki luomumaitoa, ja siinäkin vanha päiväys. Ehkä olen osapäiväekokuluttaja.

Ekokulutus ei ole minulle ideologia, vaan yksi tapa ottaa kantaa. Se on eräs vaikutuskanava, mahdollisuus, jota käytän aina kun se tuntuu hyvältä. Minä syön, liikun, kulutan energiaa, tuotan jätteitä, käyn kaupassa, pesen vaatteita... miksen antaisi valinnoilleni lisäarvoa luomun, pyörämatkan, tuulisähkön, kierrätyksen, reilun kaupan tai ekomerkkien verran. En ajattele, miten enemmistö kuluttaa. Ajattelen, että juuri tästä minä nautin: tänään voin valita jotain hyvää, jotain viisaasta ja jotain kaunista.

PAULI VÄLIMÄKI