|
Vähävirtasta
Otan esimerkin asumisesta, koska se on alue, johon jokainen voi vaikuttaa. Energiapihi tekniikka on ollut yksi johtotähti talotekniikan, kodinkoneiden, tietotekniikan ja jopa viihde-elektroniikan kehittelyssä. Jos voisimme kerta heitolla varustaa kotimme markkinoiden pihimmillä laitteilla, asumisen energialasku puolittuisi yhdessä yössä. Huhtikuussa julkistetaan Motivan matalaenergiatalokilpailun tulokset. Talotehtaat ovat lähteneet kuulemma innolla mukaan ja tuloksena on valmistaloja, joiden energiankulutus on puolet tavanomaisesta. Eikä se ole vaatinut uusia keksintöjä, vaan kaupallisesti valmiin tekniikan soveltamista eristykseen, ilmanvaihtoon ja lämmönsäätöön. Matalaenergiataloja on ollut tarjolla aiemminkin, kysyntä vain on ollut heikkoa. Suomalaiset haluavat mieluummin investoida erkkereihin ja takkahuoneisiin kuin energiansäästöön. Valtio voisi kehitellä jonkinlaisen porkkanan, esimerkiksi halpakorkoisen energiansäästölainan, joka kannustaisi rakentajia investoimaan parhaaseen tekniikkaan. Parhaat uudet jääkaapit kuluttavat vain neljäsosan sähköä verrattuna monessa kodissa kurnuttavaan 1980-luvun jääkaappiin. Viisi vuotta sitten käyttöön otettu energiamerkki on vauhdittanut kehitystä - nykyisin jo 60 prosenttia uusista laitteista on parasta A- tai B- ryhmää. Ja markkinoille on ilmaantunut laitteita, jotka panevat vielä puolet paremmaksi. Kyse ei ole lillukanvarsista. Jos kaikki uudet kylmälaitteet seuraavien 20 vuoden aikana olisivat näitä Energy+ malleja, säästäisi Eurooppa sähköä noin 70 TWh. Se on samaa suuruusluokkaa kuin koko Suomen vuotuinen sähkönkulutus. Lopuksi esimerkki, jota moni pitää lillukanvartena. Kodeissa on yhä enemmän laitteita, jotka ovat valmiustilassa läpi vuorokauden. Sellaisia ovat televisiot, videot, kelloradiot, hifilaitteet, kännykät tai mikroaaltouunit. Esimerkiksi TV:n ja videon lepovirtakulutus saattaa olla jopa 10 wattia, kun vähävirtasilla malleilla se on vain 0,2 wattia. Äkkipäätä laskien Euroopassa tarvitaan pari suurvoimalaa pelkästään ylläpitämään viihde-elektroniikan standby-tilaa. On siinä kaukosäätimillä hintaa. Kannattaa käyttää sitä pientä off-nappia, tai vetää töpseli yöksi seinästä. PAULI VÄLIMÄKI |
|||