In english

 

Vegetarismin vaikeus


Muutkin kuin Ruotsin pääministeri ovat vähentäneet punaisen lihan syöntiä hullun lehmän taudin takia. Minäkin. Mutta kasvissyöjäksi en ole ruvennut. Se vaikuttaa liian vaivalloiselta. Jo lasten vierottaminen eineslihapullista tuntuu ylitsepääsemättömältä.

Kasvissyönnin puolesta puhuu jo miehenkin järki. Julkinen valta on suositellut sitä minulle jo viisitoista vuotta. Kun kävin 45-vuotistarkastuksessa, terveydenhoitaja papatti puoli tuntia kasvisravinnon puolesta, jotta saisin liikakilot ja kolesteroliarvot kohdalleen. Saman saarnan sain 30-vuotistarkastuksessa. Aloinkin lisätä lautaselle salaattia niin paljon kuin perunan ja pihvilöisen sekaan mahtui. Laihoin tuloksin.

Jos luopuisin lihasta kokonaan, lautaselle sopisi vielä enemmän kasvikunnan tuotteita. Sen puolesta puhuu ekologinen järki. "Naudanlihakilon jalostamiseen tarvitaan seitsemän kiloa soijaa tai viljaa ja 22 litraa vettä", laskeskelevat John Elkington ja Julia Hailes kirjassaan Pallo hallussa. "Neljä viidesosaa maailman maatalousmaasta käytetään eläinten ravinnon tuottamiseen." Tuloksena on lihaa, johon ihmisten enemmistöllä ei ole varaa.

Ei lihasta ole terveyden tai ympäristön takia tarvetta silti kokonaan luopua. Siitä voisi tulla juhlapäivien herkku, kuten se nytkin on ihmiskunnan enemmistölle. Jos ruokavaliomme pääosassa olisivat kasvikset, karjatalouden tehokkuusvaatimuksista voitaisiin tinkiä ja antaa lehmille, sioille ja jopa broilereille elintilaa, ulkoilumahdollisuus, pidempi ja onnellisempi elämä. Liha olisi kalliimpaa, mutta kun sitä syötäisiin harvoin, siihen olisi varaa.

Muistan lukeneeni, että tavallinen kotiruoka koostuu alle 10 ruokalajista. Meidän perheessä ne ovat lihapullakastike ja perunat, kananuggetit ja riisi, jauheliharisotto, makaronilaatikko, paistettu kala (lohta, kuhaa tai kalapuikkoja), broilerisuikale, purjoperunasosekeitto, porkkanapihvit ja kreikkalainen salaatti, jota nuorimmainen ei tosin syö.

Onhan siellä muutama kasvisruokakin, mutta toistaiseksi vegetarismi on meidän perheessä kompastunut muutamaan käytännön kysymykseen. "Kuka pilkkoo kasvikset ja raastaa juurekset, kuka tekee salaatit ja paistaa porkkanapihvit arjen hullunmyllyn keskellä?" Kysyi vaimo, kun kaipasin kasvisruokaa eineslihapullien sijaan. "Miksei meillä ole tänään kaupan lihapullia?" Kysyi 6-vuotias, kun seuraavana päivänä syötiin kesäkeittoa. "Mulla ei ole nälkä."

PAULI VÄLIMÄKI

 
 
Viimeksi muokattu: February 18 2007 23:31:09.