Isä, miksi meillä
ei ole autoa?

"Kaikilla muilla on auto, miksi meillä ei ole?" Lapseni huomio on muuten tarkka, paitsi että kaikilla naapureillamme on kaksi autoa. "Isi ei ehdi selittää, juoksehan nyt vain bussipysäkille."

Tilastoista paljastuu kaikenlaisia kummallisuuksia. Kuten se, että puolet helsinkiläisistä kotitalouksista ei omista autoa. Sama juttu Tampereen keskusta-alueilla. Suurin autotiheys on Kokkolan ja Pietarsaaren seuduilla, siellä vain 15 prosenttia kotitalouksista on autottomia, ilmeisesti lähinnä vanhukset. Maalla auto on itsestäänselvyys, samoin pikkukaupungeissa. Isoissa kaupungeissa yhä useampi tulee toimeen ilman omaa autoa.

Olen näkevinäni tässä erään huomispäivän merkin. Kaupungistuminen johtaa autottomuuden yleistymiseen. Kaupunkilaiset jakaantuvat autollisiin ja autottomiin. Myös palvelut eriytyvät kahtia, autollisille rakennetaan hypermarketteja, mutta myös autottomille kävelykeskustoja putiikkeineen ja tavarataloineen. Ehkä autottomuuden yleistyminen elvyttää tulevaisuudessa myös lähipalvelut.

Sanoin siis, että yhä useampi tulee toimeen ilman omaa autoa. Naapurin autoa mekin käytämme joka aamu. Viemme kimppakyydillä lapset tarhaan. Lauantaisin autoilemme kaverin kanssa kauppaan. Autottomuus on lisännyt naapuriyhteyttä. Tietysti se on välillä kiusallista, kun emme tiedä, mitä me voisimme antaa vastalahjaksi. Pyöräkyytiä?

Keskusta-asuminen sujuu mainiosti ilman autoa. Lapsiperheiden kansoittamalla omakotialueella ja lähiössä autoton perhe on yhä kummajainen. Ehkä naapurit epäilevät minun kärynneen ratista ja auton kadonneen siksi pihasta. Tai sitten meitä pidetään vihreinä uskovaisina, jotka pitävät autoilua syntinä.

Ei, tylsä tosiasia on, että auto on liian kallis ja ylellinen kulkuväline meille. Käytettyä autoa en osta, koska en osaa enkä halua korjata sitä. Uuteen autoon meillä ei nyt ole varaa. Sen ylevämpiä syitä autottomuuteen meillä ei ole.

Mutta on ollut kiintoisaa nähdä, miten paljon autottomuus vaikuttaa arkeen. Se on sekä helpotus että rasitus. Lapsia ei tarvitse roudata harrastuksiin, bussi vie ja tuo. Shoppailu on vähentynyt, kun ei viitsi lähteä keskustan ulkopuolella oleviin marketeihin ja huonekaluhalleihin. Asiointireitit valikoituvat bussireittien mukaan. Monet kaupunginosat muuttuvat valkoisiksi alueiksi, jonne ei ole koskaan mitään asiaa. Myös puuhamaat ja tykkimäet jäävät lomamatkalla kokematta, samoin ainolat ja retriitit. Juna ei poikkeile, vaan vie suoraan perille. Tosin matkailukin on vähentynyt, jotenkin neljän tai viiden hengen kapsäkkien retuuttaminen junissa ja busseissa ei enää sytytä.

"Pahus vie, ei ehditty bussiin, tuolla se jo menee. No, nyt isällä on aikaa selittää sulle, miksi meillä ei ole autoa."

PAULI VÄLIMÄKI