Kestämätön kehitys

Ympäristöasioissa yhtä tärkeää kuin osata antaa oikeita vastauksia on osata esittää oikeita kysymyksiä. Hyvätkin vastaukset vanhenevat tai osoittautuvat vajavaisiksi, mutta oikeat kysymykset pitävät mielen virkeänä.

Ympäristökysymys nousi otsikoihin 1960-luvulla näkyvän saastumisen vastustamisena. Vastaus löytyi seuraavalla vuosikymmenellä: puhdistustekniikka. Jäteveden ja ilmansaasteiden puhdistamisesta kasvoi tuottoisa teollisuudenhaara. 1980-luvulla tämä vastaus kyseenalaistettiin: putsarit ovat laastarilappuja, kun pitäisi ennaltaehkäistä sairaus, eli saasteiden syntymä. Ja viime vuosikymmenellä esitettiin ennaltaehkäisyyn lääke: kestävä kehitys.

Nyt on vihoviimeinen hetki kyseenalaistaa myös kestävä kehitys. Onhan siitä tullut liturginen oppi, jolla oikeutetaan mikä hyvänsä valtapolitiikka ja luonnonhallinta. Kestävän kehityksen ideologia on ihmiskeskeinen, kulutuskeskeinen ja läpeensä länsimainen oppi. Ei siinä muuta vikaa ole.

Kestävän kehityksen motiivi on antroposentrinen: rajoittakaamme luonnon riistoa, jotta lapsillemme riittäisi vaurautta. Ekosentrinen etiikka tunnustaa eliölajien itseisarvon. Se on suurten uskontojen kultaisen säännön etiikkaa, joka on ulotettu koko luomakuntaan: mitä toivoisitte ihmislajille tehtävän, tehkää te muille lajeille. Vegaanit ja eläintensuojelijat ilmaisevat ikivanhaa eettistä käyttäytymiskoodia.

Kestävä kehitys on yhdentänyt taloutta ja ympäristöä. Markkinoiden ulkoistamille arvoille, kuten ilmakehälle tai jätteille, on annettu hinta. Kulutuksen ympäristökuormitus käy kuluttajien kukkarolle. Samalla kulutuskritiikiltä putoaa pohja. Minulla on oikeus kuluttaa, koska maksan korkeita ekoveroja. Kestävä kehitys on jatkuvan talouskasvun vihreä verso, edistysmyytin viimeinen suuri tarina.

Kestävä kehitys tuottaa tukun vääriä vastauksia. Ydinvoima on kestävä energiamuoto. Autokannan nopea uusiminen on kestävää liikennepolitiikkaa. Tehometsätalous on kestävää metsänhoitoa. Suomalainen ruoka tuotetaan ekologisesti kestävällä tavalla.

Tämä keke-liturgia perustuu luonnonvarojen maksimaaliseen hyödyntämiseen ja korkeaan aineelliseen kulutukseen. Se kompastuu yhteen pieneen kysymykseen: onko tällainen elämänmuoto globaalisti mahdollinen?

2000-luvun ympäristökysymys on maapallon kokoinen: miten puretaan väestönkasvun, ilmastonmuutoksen ja tuottavan maan hupenemisen noidankehä? Minä en vastausta tiedä, eikä virallinen Suomi ole siitä kiinnostunut. Eihän köyhien maiden ekososiaalinen eroosio näy vielä HEX-indeksissä. Eihän?

PAULI VÄLIMÄKI