|
Ydinvoimaa vai
Toki tälläkin kertaa moni ketterä kolumnisti ehtii leimata puuenergian lisäämisen risunpoltoksi ja tuulivoiman propellipäävihreiden haihatteluksi, jolla ei paperikoneita pyöritetä. En kadehdi leimanlyöjiä. Heillä on suorastaan epätoivoinen tehtävä osoittaa johtavat kansainväliset energiayhtiöt haihattelijoiksi, kun ne ovat nostaneet uusiutuvat energiat strategioidensa ytimeen. Esimerkiksi ABB luopui kokonaan perinteisestä voimantuotannosta ja keskittyy pienten, informaatioaikakauden energialähteiden, kuten polttokennojen, pienten kaasuturbiinien ja tuulipuistojen myymiseen. Puulla tuotetaan Suomessa jo nyt energiaa enemmän kuin ydinvoimalla. Eniten puuenergiaa käyttää metsäteollisuus. Moderni sellutehdas on myös puulla toimiva voimalaitos, josta riittää sähköä myös paperikoneiden pyörittämiseen. "Risuenergia" eli metsähake tai puunjalostusteollisuuden sahausjätteestä tehty pelletti ovat kotimaista, uusiutuvaa ja ilmastomuutoksen kannalta neutraalia polttoainetta pieniin ja keskisuuriin sähkö- ja lämpövoimaloihin. Monissa kunnissa on alettu lämmittää kiinteistöjä taas paikallisella bioenergialla. Valamon luostarin munkitkin vaihtoivat öljyn puupellettiin. Maalämmöstä - joka on maahan varastoitunutta aurinkoenergiaa - on tullut varteenotettava keino leikata pientalojen sähkölaskusta noin kaksi kolmasosaa pois. Ruotsissa lämpöpumppuja on asennettu niin paljon, että ne korvaavat parin ydinreaktorin vuosituotannon. Suomessa voitaisiin tehdä sama temppu antamalla lämmityslaitteiden saneeraajille avustusta tai edullista lainaa. Tuulivoima on maailman nopeimmin kasvava energiamuoto. Viime vuonna Eurooppaan rakennettiin yksi uusi ydinvoimala, mutta 3000 tuulivoimalaa. Tuulivoiman kasvu on niin nopeaa, että tuoreiden arvioiden mukaan vuonna 2020 jo 10 prosenttia Euroopan sähköstä tuotetaan tuulella. Suomessa on silloin 1500 - 2500 tuulivoimalaa, jotka tuottavat sähköä yhtä paljon kuin se viides ydinvoimala tuottaisi. Tietysti kysymys on rahasta.Nyt tuulisähkö maksaa lähes kaksi kertaa enemmän kuin ydinsähkö. Mutta ero kutistuu nopeasti, sillä tuulivoiman markkinat kasvavat 30 prosentin vuosivauhtia. Investoinnit ovat pienempiä ja riski vähäisempi. Minä jätän mieluummin lastenlastenlastenlastenlastenlastenlapsilleni perinnöksi tuulivoimapuistoja kuin ydinjätteitä. PAULI VÄLIMÄKI |
|||