Kummilapsibisnes

Viime viikon kummikolumni tuotti sen verran palautetta, että jatkan aiheesta. Kummilapsia välittävä Plan International sai MTV:n gaalaillan aikana 4000 uutta kummia. He tuovat järjestölle ensi vuonna 6,7 miljoonaa markkaa rahaa. Mutta paljonko tuosta rahasta menee kummilapsille?

Kehitysmaiden hyväksi voi toimia monella tavalla. Voit ostaa reilun kaupan kahvia ja teetä, lähettää sukulaisille Unicefin joulukortteja, pudottaa satasen setelin lähetystyölle Kauneimmissa joululauluissa - tai maksaa 140 markkaa kuukaudessa kummilapselle.

Kummilapsitoiminta antaa anonyymille auttamiselle kasvot. Siinä sen juju. Plan etsii lahjoittajia lupaamalla avun menevän juuri tietylle lapselle. Käytännössä raha - tai keräyksen nettotuotto - menee kouluja, orpokoteja tai muita kehitysapuprojekteja ylläpitäville järjestöille. Ne valitsevat lapset, jotka ryhtyvät kirjeenvaihtoon kummien kanssa. Kummilapsi on ikäänkuin näiden projektien mannekiini, joka toki itsekin hyötyy siitä, että hänen kylässään toimii koulu tai terveysasema.

Sinänsä olisikin hullua, jos avustusrahoja jaettaisiin yksittäisille lapsille ja näin luotaisiin kyliin eriarvoisuutta ja kateutta. Mutta eikö silloin olisi reilumpaa pyytää apua tietylle koululle tai kylälle? Tämä on Planin ja monen muunkin kummijärjestön markkinoinnin uskottavuusongelma. Vielä enemmän minua kiusaa se, miten keräysvarat käytetään.

Yleensä kummijärjestöt ilmoittavat käyttävänsä keräyskuluihin 5 - 20 % tuotosta. Plan International toimii eri tavoin. Kun Plan tuli Suomeen pari vuotta sitten, se käytti KAIKKI avustusrahat markkinointi- ja hallintokuluihin. Viime vuonna ulkomaille lähetettiin 40 prosenttia tuotosta. "Kuluvana kolmantena toimintavuonna Suomen toimisto pystyy siirtämään yli 60 prosenttia saaduista tuloista ja neljäntenä noin 80 prosenttia kehitysyhteistyöhön", kirjoittaa järjestön toiminnanjohtaja Marja-Riitta Ketola.

Plan toimii kuin monikansallinen yritys, joka sallii tappiollisen toiminnan uudessa maassa, kun markkinoita avataan. Lontoossa toimiva pääkonttori kokoaa eri maista tulevat varat yhteisrahastoon, jonka tuotosta 80 prosenttia jaetaan kehitysmaiden avustusprojekteihin.

Kaikki on siis kunnossa, koska kansainvälinen keskiarvo on 80 prosenttia? Hällä väliä, vaikka suomalaisten keräämistä kummirahoista yli puolet on mennyt mainostoimistoille ja kampanjakuluihin? Minuun tämä selitys ei uppoa. Annan mieluummin avustukseni jonkin perinteisen ja vähemmän mediaseksikkään, mutta myös pienemmällä sivukuluprosentilla toimivan järjestön kautta.

PAULI VÄLIMÄKI