Missä ovat kauniit talot?

Minä en pidä nykyajan arkkitehtuurista. Se on rumaa tai jos ei rumaa, niin vähän tylsää. Miksi kaikki kauniit talot, joissa silmä lepää, on rakennettu sata tai kaksi sataa vuotta sitten?

Vanhat kerrostalot varsinkin Helsingin keskustassa tai Tampereen Hämeenkadun varrella puhuttelevat paksuilla kiviseinillään, peltikatoillaan, umpipihoillaan, pastelliväreillään ja julkisivujen yksityiskohdillaan. Varsinkin vuosisadan vaihteen jugend-talot ovat kävelijän silmänruokaa, katujen taideteoksia.

Odotan sitä päivää, jolloin vanhat tyylisuunnat, kuten jugend, klassisismi ja alkuperäinen funkis, palaavat takaisin. Nykyajan brutaalin betoniarkkitehtuurin tai kylmän teräksen ja lasin ylivallan täytyy jonain päivänä väistyä. Ehkä olen tulossa vanhaksi, mutta aina kun näen Sanomatalon lasikuution, minua puistattaa. Onhan talo tyylipuhdas, mutta se tyyli on mammonan, ei kauneuden palvontaa.

Ekologiset arvot ovat nousussa myös arkkitehtuurissa ja rakentamisessa. Tärkein ekologinen arvo on talon ikä. 1970-luvun elementtitalot tehtiin kestämään 30 vuotta. Vanhat kivitalot kestävät vuosisatoja. Jos tämä otettaisiin normiksi nykyrakentamisessa, olisi pakko suunnitella ja rakentaa kunnolla - ja ehkä olisi myös varaa kauneuteen.

Kävelen kotikulmilla uusien omakotitalojen reunustamaa katua ja mietin hiljaa mielessäni, miksi silmäni eivät lepää näissä taloissa. Tavallisia yksikerroksisia valmistaloja, valkoista tiiltä, ikkunoiden yläpuolella lautapanelia, katolla tiilipeltiä tai betonitiiltä, olohuoneen kohdalla erkkeri, päädyssä kadun reunaan ulottuva autokatos. Ihan siistiä, joo, mutta miksi on luovuttu perinteisten suomalaisen pientalojen puhtaasta ja kauniista muotokielestä?

Kesäisin kävelen mielelläni lapsuuteni maisemissa Kokkolan vanhassa kaupungissa ja 1950-luvun vehreillä omakotialueilla.Vanhat puukaupungit on rakennettu tiiviisti. Talot ovat katujen reunoilla vieri vieressä, vain kissankujien erottamina. Pihat piiloutuvat katseilta kauniiden porttien taakse. Rakennusten yksityiskohdat ja talojen muoto on samalla kertaa tasapainoista että eläväistä. Ja materiaalit ovat jotenkin oikeita: kivijalka on kiveä ja seinät puuta, katot ovat peltiä tai tiiltä, eivät tiilipeltiä. Aletaan rakentaa uudelleen tällaisia puukaupunginosia!

Oma lapsuuden kotini oli sodan jälkeen rakennetulla väljällä omakotialueella. Pihat olivat suuria ja talot yksinkertaisen selkeitä. Niissä ei ollut vanhojen puutalojen koristeellisuutta, ei leveitä seinälankkuja eikä ruutuikkunoita, mutta muoto ja materiaalit olivat yhä luonnollisia. Jälleenrakennuskauden omakotitalon seinärakenne on läpeensä suomalainen ja ekologinen: lauta, kakkosnelonen, sahanpuru, rakennuspaperi, puukuitulevy, paperitapetti. Miten nerokasta puun hyötykäyttöä!

PAULI VÄLIMÄKI