Boheemeja porvareita

Mitä paremmin suomalaisilla menee, sitä vähemmän uhrauksia halutaan tehdä ympäristön hyväksi. Nautiskeluun, yksilöllisyyteen ja kulutukseen liittyvät arvot ovat nousussa, ympäristöarvot laskussa. Mutta eikö luontoa voi suojella nautiskellen?

Risk Monitor 2000 -tutkimuksen mukaan 1990-luvun lamavuosina ympäristönsuojelun arvostus oli huipussaan. Nyt halu nauttia elämästä on ensiarvoista eikä monikaan ole valmis tinkimään kulutustasostaan ympäristön hyväksi.

En kiistä tätä tulosta, mutta kiistän kysymyksenasettelun, johon se perustuu. Ovatko ympäristöarvot ja hedonistiset arvot toistensa vaihtoehtoja? Miksi emme voisi samaan aikaan "heittäytyä mielihalujen valtaan" ja "tuntea syvää ympäristöhuolta"? Ehkä mielihalun toteuttaminen voisi jopa keventää ympäristöhuolta!

Haen esimerkin Amerikasta asti. Toimittaja David Brooks kuvaa suositussa kirjassaan Bobos in Paradise aikamme kuluttajatyyppiä, boheemia porvaria, eli boboa. Hänessä yhdistyy 1960-luvun vapaamielisyys ja vastakulttuuri 1980-luvun yrityshenkiseen juppikulttuuriin. Brooksin mukaan modernit porvarit ovat omaksuneet boheemien älykköjen kulttuurisen maun, älyköt taas porvarillisen uskon kovaan työntekoon. Bobot ovat muuttaneet kulttuuria ja kulutustapoja, eivät niinkään politiikkaa. 1990-luvun internet-sukupolvi omaksui elämäntavan, jossa voit olla hyvinvoiva menestyjä ja samaan aikaan henkisesti oman tiesi kulkija, jopa kapinallinen.

Joko meiltä löytyy boboja? Ehkä hän on 30 ja risat, työskentelee uuden median parissa, käy lounaalla kasvisravintolassa, kulkee töissä rullaluistimilla, ostaa lapselleen biohajoavia kertakäyttövaippoja, harrastaa osakesijoittamista, sisustaa kotinsa feng shui -henkeen, vie tunnollisesti maitopurkit kierrätykseen, juoksee maratonia ja kuuntelee yhä mielellään eppunormaalia.

Kaupassa hän etsii tietysti luomutuotteita kärryynsä. David Brooks ironisoi: "Tuoreosastolla törmää isoon kylttiin joka kertoo, että 'luomutuotteita tänään: 130'. Tämä on hyveen barometri. Jos jonain päivänä tarjolla on vain 60 luomutuotetta, koet tulleesi petetyksi. Mutta kun luomua on kolmenumeroinen luku, voit kulkea kohti kassajonoa moraalisesti luottavaisin mielin."

Bobo ei ymmärrä kysymystä, tulisiko elintasoa alentaa ympäristön suojelemiseksi. Kysymys kuulostaa vanhanaikaiselta, se nousee 1900-luvun savupiippuyhteiskunnan vastakohdista. Silloin työ saastutti, savutti, haisi ja melusi. Tuosta teollisen massatuotannon ajasta on jäänyt jäljelle massakulutus. Bobolle kulutus merkitsee juuri erottautumista massasta. Se voi maksaa, mutta se voi myös säästää luontoa, koska halvan bulkin tilalle tulee yksilöllistä tyyliä ja kestävää laatua.

PAULI VÄLIMÄKI