In english

 

Hyvän tuulen energiaa


Ekoenergiaa on myyty Suomessa kaksi vuotta. Menestys ei ole ollut kehuttava. Ruotsissa vihreää sähköä myydään kaksisataa kertaa enemmän kuin Suomessa. Timo Helle, Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja, tuhahtaakin järjestönsä lehdessä: "Henkilökohtaisissa ympäristöteoissa olemme vielä valovuoden päässä ruotsalaisista."

Voi olla. Halutaanhan Suomessa lisätä ydinvoimaakin samaan aikaan kun Ruotsissa laaditaan suunnitelmia ydinvoiman alasajosta. Ydinvoiman sulkemisen ehtona naapurimaassa on kuitenkin vaihtoehtoisten energialähteiden kehittäminen. Ja juuri sitä vihreä sähkö - tuulivoima, puuenergia, aurinko- ja vesivoima - on.

Suomalaistenkin enemmistö on tavannut gallupeissa vastustaa ydinvoiman lisärakentamista. Pelkkä vastustaminen ei riitä. Ydinvoimalle ja kasvihuonekaasuja taivaalle tuppaavalle hiilivoimalle täytyisi kehittää vähitellen uskottavia vaihtoehtoja. Niin kauan kun vihreitä voimaloita ei rakenneta, jatkuu jankutus viidennestä ydinvoimalasta.

Suomessa on viime vuosina alettu sentään rakentaa tuulivoimaloita. Mutta vielä on pitkä matka siihen, että tuulisähkö olisi vaihtoehto viidennelle ydinvoimalalle. Nyt tuulivoiman osuus Suomen sähkön tuotannosta on vasta 0,1 prosenttia, kun ydinvoiman osuus on 28 prosenttia.

Kehityksen suunta on sentään tuulinen: viime vuonna maailmalla rakennettiin enemmän tuulivoimaa kuin ydinvoimaa. Euroopassa tehtiin yksi ydinvoimala ja 3000 tuulivoimalaa. Maailman tuulivoimaloiden teho on ylittänyt jo 10 000 megawattia. Se vastaa noin kolmea suurta ydinvoimalaa. Mutta tuulivoimaloiden määrä kasvaa huimaa vauhtia, ydinvoimaloita sen sijaan ei enää juurikaan rakenneta.

Mutta enpä ole minäkään vielä siirtynyt tuulisähköön. Olen pitänyt sitä liian kalliina. Omakotitalomme kuluttaa sähkölämpöä tuollaiset 25 000 kWh vuodessa. Jos hankkisin sen tuulisähkönä, se maksaisi noin 5000 markkaa enemmän kuin (lähimmästä turve- ja maakaasuvoimalasta tuleva) tavallinen sähkö.

Kerrostaloasukas sen sijaan kuluttaa taloussähköä vain 3000 - 5000 kWh vuodessa. Silloin lisähinta ei ole kuin 200 - 500 markkaa vuodessa. Se ei ole paha hinta sille, että "voi sanoa puhtaalla omallatunnolla EI kivihiilelle, turpeelle, ydinvoimalle ja Vuotokselle" kuten Timo Helle hehkuttaa Luonnonsuojelija-lehdessä.

Itse asiassa omakotiasukaskin voi ostaa osan sähköstään tuulisähkönä maksamalla haluamalleen sähköyhtiölle lisähintaa sovituista "tuulikilowateista". Ne ovat tukimarkkoja sen puolesta, että Suomessa alettaisiin tosissaan nostaa tuulisähkön osuus 10 prosenttiin sähköntuotannosta. Se on tuuliolojen puolesta mahdollista.

PAULI VÄLIMÄKI

PS. Tarjouksen ekoenergiasta voi tilata Suomen luonnonsuojeluliiton verkkosivuilta (www.sll.fi).

 
 
Viimeksi muokattu: February 18 2007 23:31:02.