Onnelliset kuluttajat

Suomalaiset kuluttajat elävät seitsemättä lihavaa vuotta, eikä loppua nousukaudelle näy - ainakaan tällä viikolla. Eräässä suhteessa nämä kulutusjuhlat eroavat edellisistä: tavaramarkkinat eivät ole räjähtäneet kasvuun. Sen sijaan kuluttajat käyttävät runsaasti rahaa "aineettomiin" tuotteisiin. Olisiko se merkki uudesta kulutuskulttuurista?

Tavara ei tuo onnea. Saati raha. Onni on ihmissuhteissa, terveydessä, mielekkäässä työssä. Senhän nyt tietävät Rytsölän veljeksetkin. Yleensä tätä hyvettä saarnaavat ne, joilla tavaraa ja rahaa on kyllyyteen asti.

Minä synnyin 1950-luvulla. Koulussa opetettiin, että Suomi on pääomaköyhä maa. Siksi säästäminen oli suuri hyve. Kulutuksen yllä leijui sukupolvien ajan huonon omantunnon varjo. Omien vanhempieni rahat menivät jokapäiväiseen ruokaan - ja asuntovelkaan. Eivät he olleet kuluttajia, koska heillä ei ollut juurikaan vaihtoehtoja. Jos 1800-luvulla sidottiin perheet turpeeseen, 1900-luvulla perheet sidottiin asuntolainoihin. 2000-luvulla kuluttaja vapautuu tavaran ikeestä, koska tavaroita on liikaa.

Helsingin Sanomissa (30.4.) Vaasan yliopiston markkinoinnin laitoksen professorit Martti ja Pirjo Laaksonen sanovat, että uusi, vähemmän materialistinen sukupolvi ei ole vanhaa säästäväisempi, ehkä päinvastoin, mutta heidän vastauksiinsa kuuluu myös "kiitos ei, en tarvitse". On siirrytty massakuluttajien aikakaudesta yksilöllisten kuluttajien aikaan, jossa "elintasoreitti television hankkimisesta nahkasohvan kautta rivitalo-asunnon ja kesämökin ostoon ei ole valmiiksi paalutettu".

Tilastokeskus on laskenut, että tavarakulutuksen osuus kotitalouksien kulutusmenoista laski 1990-luvulla noin 60 prosentista noin 52 prosenttiin. Tuo pudotus tarkoittaa isoa rahakasaa, 27 miljardia markkaa vuodessa. Hesarin jutussa annetaan ymmärtää, että tuo raha on siirtynyt tavarakulutuksesta ekologisesti hyödyllisempään "aineettomaan" kulutukseen.

Höpö höpö. Ensinnäkin: palveluiden kulutus voi kuluttaa ympäristöä yhtä lailla. Yksi etelänmatka vie energiaa enemmän kuin asuminen vuodessa. Toiseksi: suurin osa tuosta siirtymästä "aineettomaan" kulutukseen on asumis-, energia- ja liikennemenojen kasvua. Ja ne kaikki ovat ekologisesti raskasta kulutusta.

Mutta silti. Jälkimaterialistinen kulutuskulttuuri on mahdollisuus. Voimme hyvällä omallatunnolla shoppailla niin tavaraa kuin palveluja, jos tiedämme kulutuksemme ekologisen saldon. Sen tietämiseen tarvittaisiin henkilökohtaisen kulutuksen ympäristöindeksi. perheessä voi olla kaksi autoa, kun toisaalla luontoa säästetään ostamalla luomuruokaa, lajittelemalla jätteet ja asumalla matalaenergiatalossa. Onnellisesti.

PAULI VÄLIMÄKI